Naisjärjestöjen keskusliitto Twitterissä Naisjärjestöjen keskusliitto Facebookissa
 

Osaavat JA VAIKUTTAVAT NAISET vaalivat ja RAKENTAVAT YHTEISTYÖSSÄ TASA-ARVOISta ja kestävää YHTEISKUNtaa

 
 
 
 

Ajankohtaista

07.03.2017

Eduskunnan puhemies Maria Lohelan puhe "Kaduilla, kotona, netissä – Turvassa" -seminaarissa 7.3.2017

Eduskunnan puhemies Maria Lohela avasi seminaarin naisiin kohdistuvasta väkivallasta kansainvälisen naistenpäivän aattona tiistaina 7.3.2017 Pikkuparlamentin auditoriossa. Seminaarin järjestivät Ulkoasiainministeriö, Naisjärjestöjen Keskusliitto, Naisten Linja ry ja eduskunnan naisverkosto.

Häpeä

Eduskunnan puhemiehenä avaan tavallisesti tilaisuuksia, joissa on jotakin iloa tai juhlimisen arvoista. Väkivalta on kuitenkin aihe, joka tekee surulliseksi. Tätä puhetta laatiessani olen  ajatellut Maria Jotunin katsetta Huojuvan talon kannessa. Harvalla ihmisellä on ollut yhtä surullinen katse kuin hänellä, väkivallan kuvaajalla ja väkivallan kohteella.

Huojuva talo on klassinen suomalainen kuvaus perheväkivallasta. Lean ja Eeron avioliitto alkaa kirjassa onnellisena rakkaustarinana, mutta muuttuu nopeasti tragediaksi. Mies on ailahtelevainen, määräilevä ja väkivaltainen niin vaimoa kuin lapsiakin kohtaan. Itseään vahvana ja voimakkaana pitävä vaimo alistuu tilanteeseen ja suostuu hakattavaksi. Hän ei koskaan lähde huojuvasta talosta, vaan tragedia päättyy vasta miehen kuolemaan.

Vasta myöhemmin on ymmärretty, että tämä ei ollut vain kirjallisuutta, vaan myös totuudenmukainen kuvaus Maria Jotunin omasta avioliitosta.
Monet naiset joutuvat ottamaan vastaan samoja iskuja kuin Lea ja Maria. Myös häpeä on samanlainen. EU:n perusoikeusviraston mukaan suomalaisista naisista 47 prosenttia on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen. Vuoden 2012 rikosuhritutkimuksen mukaan 37 prosenttia väkivaltaa kohdanneista naisista ei ole koskaan kertonut asiasta kenellekään.

Häpeä lukitsee huojuvien talojen ovet.

Väkivaltaa kohdanneet eivät kehtaa kertoa tilanteestaan edes ystävilleen saati sitten viranomaisille. EU:n perusoikeusviraston arvion mukaan vain 10 prosenttia naisiin kohdistuvasta kumppanin väkivallasta tulee Suomessa viranomaisten tietoon.

Jokaisella naisella on omanlainen kirjanpito rakkaudesta, kun hän miettii, jäädäkö vai lähteäkö iskujen jälkeen. Helsingin turvakodeissa asuvista naisista noin puolet päättää jäädä ja palaa väkivaltaiseen parisuhteeseen. Nämä naiset kokevat häpeän muitakin voimakkaampana. Häpeä on eräänlainen sosiaalinen aisti, jonka avulla ihmiset havaitsevat ristiriidan yhteiskunnan ihanteiden ja oman käytöksen välillä. Naiset on kasvatettu vahvoiksi ja voimakkaiksi ihmisiksi, joiden ei tule nöyrtyä alistamiseen tai komenteluun, väkivallasta nyt puhumattakaan. Jos jää tällaiseen parisuhteeseen, tuntee voimakasta häpeää, mutta pahimmillaan sitä tuntee myös silloin, jos päättää lähteä. Monet naiset elävätkin kaksinkertaisessa häpeän tunteessa.

Fyysinen ja henkinen väkivalta synnyttää tilan, jossa uhri lopulta kadottaa itsensä. Ei ole enää omia ajatuksia, sanoja tai tekoja. Ihminen muuttuu joksikin toiseksi kuin on aina luullut olevansa. Tällöin hän saattaa itsekin tehdä tekoja, joita aiemmin on kuvitellut mahdottomiksi. Eräs väkivaltaisessa suhteessa ollut nainen kuvaili elämäänsä näin:

”Ystävättärelleni olen tunnustanut omat, hyvinkin syvää häpeää aiheuttaneet reaktioni ja tekoni vastineena miehen terrorille, kun kuppi itseltäni meni lopulta nurin ja puhdas raivo sai vallan. Tämän mieheni seurassa en pitänyt itsestäni, en siitä ihmisestä, joksi hänen kanssaan muutuin, ja oli kertoja, jolloin en tunnistanut itseäni enää lainkaan. ”

Tällaiset häpeän kaltaiset tunteet eivät ole hallittavissa poliittisilla päätöksillä. Ne ovat osa kulttuurin pitkää ja syvää perintöä, joka on syntynyt kauan ennen meitä. Jo Mikael Agricola kehitti suomen kieleen sanan ”väkivalta.”  Asiasta on siis puhuttu suomeksikin jo pitkään, mutta tämä ei tarkoita, etteikö sille voisi jotakin myös tehdä. Agricola kehitti kieleemme nimittäin myös toisen sanan, ”välittäminen.”

Väkivaltaa kohdanneet naiset tarvitsevat välittämistä niin läheisiltä, viranomaisilta kuin yhteiskunnaltakin. Välittämistä voi olla kuunteleminen ja tukeminen, neuvojen antaminen, turvakotien lisääminen, uhrin asemaa parantavien lakien säätäminen. Jokaisella meistä on oma tapamme auttaa.

Kun puhumme naisista, meidän on puhuttava myös miehistä. Yhteiskunnallinen keskustelu on tänä päivänä vahvasti polarisoitunut. Vastakkainasettelu on voimistunut ja se tulee esille, kun puhutaan vaikkapa politiikan arvoista ja moraalista. Toivon kovasti, että keskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta ei polarisoidu kiistaksi naisista ja miehistä. Väkivallan kohteena voivat olla molemmat sukupuolet, joskus miehet naisia enemmänkin. Useiden tutkimusten mukaan esimerkiksi nuorten seurustelusuhteissa tytöt ovat poikia kohtaan väkivaltaisempia kuin toisin päin.

Sukupuoli toki vaikuttaa niin kohdatun väkivallan laatuun kuin määräänkin, mutta eniten siihen vaikuttavat yhteiskunnan eriarvoiset rakenteet. Väkivaltaa kohtaavat erityisen paljon kaikkein vaikeimmassa tilanteessa elävät naiset: vammaiset, vähän koulutetut, syrjäytyneet ja työttömät. Vähentämällä yhteiskuntamme eriarvoisuutta, vähennämme samalla myös väkivaltaista käyttäytymistä.

Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ihmisoikeusloukkaus, mutta se on loukkaus myös demokratiaa kohtaan. Huojuvassa talossa Lealta kysyttiin, olisiko hän halunnut osallistua yhdistyksen kokoukseen, jossa päätettiin orpokodin perustamisesta. Lea olisi tahtonut vastata kyllä, mutta tiesi sen mahdottomaksi. Tyrannimainen mies olisi kieltänyt ja kostanut nämä haaveet lyönneillä ja pilkalla. Tämän kaltainen tilanne on tänä päivänäkin monessa perheessä. Puoliso saattaa kieltää esimerkiksi kulttuurisista syistä naisilta yhteiskunnallisen toiminnan, mikä loukkaa yksilön oikeuksien lisäksi myös demokraattisen kansanvallan periaatteita.

Luemme päivittäin lehdistä surullisia uutisia väkivallasta. Murhat, raiskaukset ja sodat tuntuvat niin tavallisilta, että maailmankuvamme helposti muuttuu hyvin synkäksi. Tämän ajan kuuluisin väkivaltatutkija, amerikkalainen professori Steven Pinker, on kuitenkin väittänyt, että maailmassa ei koskaan ole ollut väkivaltaa niin vähän kuin juuri nyt. Hänen mukaansa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ovat vähentäneet erityisesti lukutaito ja koulutus, jotka ovat opettaneet ihmisiä kunnioittamaan toistensa oikeuksia ja sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Väkivaltaa voidaan siis edelleenkin vähentää.

Aloitin Maria Jotunin surullisista silmistä. Olen varma, että tämän seminaarin päättyessä meidän kaikkien katseessa on enemmän toivoa ja uskoa kuin hänen silmissään.


 
 
  • We All
  • Wihuri-logo
  • OKMlogo
  • Naisten ääni
  • Minna
  • Laukku-kirja
  • KalevaKoru_logo
 
 
 
 
 
login Synergia Foxy