Hyppää sisältöön

Terhi Heinilän tervehdys Suomen Keskustanaisten, 80 vuotta, 38. edustajakokoukselle 18.6.2021

Puheenjohtaja Ulla Parviainen,

Hyvät ihanat Keskustanaiset,

Minulla on ilo Naisjärjestöjen Keskusliiton puolesta tuoda onnittelutervehdys 80-vuotiaalle Suomen Keskustanaisille. Mielessä on vielä Keskustanaisten upea 75-vuotisjuhla Helsingissä, jossa sain olla mukana puhumassa. Lämpimät terveiset ja onnittelut teille sinne Tuuriin ja etäyhteydellä teille kaikille ympäri maata.

Takana on kova ponnistus kuntavaaleissa ja tulos on tasa-arvon kannalta helpottava: valituista naisia on 40 prosenttia ja meillä on suuri joukko vahvoja naisia kuntapolitiikassa ympäri Suomea. Pidämme kuitenkin jatkossa tärkeänä, että on vain oikein saada puolet paikoista.

Tulos on merkityksellinen myös siksi, että osa ehdokkaista jättäytyi vihapuheen ja karvaan keskusteluilmapiirin vuoksi pois. Myös Keskustanaisten vaalikampanjointia häirittiin vakavalla tavalla. Yritykset hiljentää naiset pois vaalikentiltä ei kuitenkaan onnistunut, ja Keskustanaisten ehtymätön tuki kannusti naisia ehdokkaaksi asettumisesta aina valtuustopaikkaan asti.

Runsas joukko Keskustanaisia sitoutui myös NJKL:n kampanjaan 10 tasa-arvotekoa kuntiin. Yhtenä osoituksena Keskustanaisten pitkästä sitoutumisesta naisten oikeuksien parantamiseen on ministeri Sirkka-Liisa Anttilan nimitys Naisjärjestöjen Keskusliiton kunniapuheenjohtajaksi viime vuosikokouksessa. Hän on upea tuki työllemme ja monelle meille vahva esikuva.

Keskustanaisten yksi vahvuuksista on alueellinen tasa-arvotyö. Tasa-arvo näkyy ja kuuluu jokaisessa maakunnassa piirijärjestöjen ja 700 jäsenyhdistyksen myötä. Keskustanaiset ovat kautta historiansa ajaneet naisen aseman parantamista, ja huomiota on kiinnitetty maaseudulla asuvien naisten elämänlaadun parantamiseen.  Naispappeus asetettiin tavoitteeksi jo 60-luvulla ja naisista haluttiin tasavertaisia päättäjiä ja yrittäjiä. Suomen ensimmäinen pääministerinainen Anneli Jäätteenmäki nousikin valtionjohtoon Keskustanaisten riveistä.

Lämmin kiitos, että osana aktiivista yhteistyötä osallistuitte myös Naisjärjestöjen Keskusliiton 110-vuotisjuhlan Suomi ilman naisia -kampanjaan ensimmäisten joukossa ja levititte sanomaa laajasti verkostoissanne.

Kiitos erittäin aktiivisesta panoksestanne naisten oikeuksien parantamiseksi! Suomi ilman naisia -teemalla halusimme herätellä ihmisiä näkemään, kuinka yhteiskunnan perustoiminnot kuten kasvatus, koulutus, sosiaaliala ja kulttuuri on naisten käsissä. Mitä tapahtuisi, jos sairaanhoitajien, lähihoitajien, opettajien ja muiden yhteiskuntaa ylläpitävien, usein pienipalkkaisten naisten työtehtävien tekeminen loppuisi? Kuka hoitaisi, hoivaisi, opettaisi?

Erityisesti haluamme nostaa esiin naisjärjestöjen vapaaehtoisen ja moninaisen työn. Pandemian alettua naisjärjestöt näyttivät voimansa ja ryhtyivät vaikuttamaan etänä sekä organisoimaan apua täysin poikkeuksellisessa tilanteessa. Naiset hoitivat kriisissäkin leijonanosan hoivasta ja vapaaehtoistyöstä. Viimeistään pandemia on osoittanut, että Suomi ei selviä kriisistä ilman näiden järjestöjen työtä.

Tämä aika vain lujittaa naisjärjestöjen tarvetta ja myös yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä jokainen meistä kaipaa pitkän sosiaalisen eristyksen jälkeen. Kutsummekin teidät 24. syyskuuta pidettävään 110-vuotisjuhlaamme. Toivottavasti pääsemme kilistämään pitkää ja tuloksellista yhteistyötämme! Nyt juhlavuonna voimme iloksemme kertoa, että Naisjärjestöjen Keskusliitto on suurempi kuin koskaan aiemmin, 69 jäsenjärjestöä, joissa on 400 000 jäsentä.

Naisjärjestöillä on loistava mahdollisuus olla suunnannäyttäjä pandemian jälkeisessä ajassa. Tiiviitä rivejä tarvitaan, jotta naisen näkökulma tulee mukaan kaikkeen valtakunnallisesta elvyttämisestä oman kunnan lähipalveluihin. Syksyllä työstetään monia merkittäviä lainsäädäntöuudistuksia, kuten seksuaalirikoslain päivittäminen suostumusperustaiseksi ja sukupuolen lisääminen viharikosrangaistuksen perusteeksi. Myös sovittelu lähisuhdeväkivallassa sekä lähestymiskiellon tehokkaampi valvonta ovat tarkasteltavien asioiden listalla. Naisjärjestöjen on tärkeää olla hereillä ja vaikuttaa näihin prosesseihin, jotta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa saadaan tehokkaasti kitkettyä.

Odotamme innolla mainion yhteistyön jatkumista syksyllä ja tulevina vuosina. Haluan vielä lämpimästi kiittää kaikesta työstänne, tuestanne ja tarmokkuudestanne, jota olette osoittaneet myös vastarinnan edessä. Ja paljon onnea 80-vuotiaalle Keskustanaisille, jota voisi kuvata ”jalat maassa, kädet työssä” -järjestönä. Toivottavasti tavataan pian ihan paikan päällä kasvotusten!

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme noin 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Lue kaikki uutiskirjeemme täältä.

Onko järjestösi kiinnostunut jäsenyydestä?

Naisjärjestöjen Keskusliitto edistää sukupuolten tasa-arvoa ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa.

Liiton jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.