Kirjoitin kirjan naisista, jotka ovat ensimmäisinä naisina nousseet aiemmin vain miesten hallussa olleisiin tehtäviin. Kirjan nimi oli helppo valita: Ensimmäiset.
Kirjaa tehdessä oppi paljon niin historiasta kuin tästä päivästä. Suomea on hallinnut nainen jo 1300-luvulla. Nainen on ollut nimismiehenä 1500-luvulla. Nainen on valmistunut rakennusmestariksi 1800-luvulla.
Eniten halusin kuitenkin tarkastella nykyaikaa. Siksi haastattelin yhtätoista yhä aktiivista suomalaista naista eri elämänaloilta. Heissä on niin muusikoita, korkeita virkahenkilöitä, poliitikkoja kuin talouselämän päättäjiä – kitaristi Erja Lyytisestä presidentti Tarja Haloseen.
Myös käytännön kovat osaajat ovat mukana esimerkiksi pelastusjohtajana aikoinaan toimineen Piia Vähäsalon kautta. Vähäsalo valittiin Jokilaaksojen pelastusjohtajaksi vuonna 2003. Hän on edelleen ainoa vastaavassa virassa ollut nainen. Hän kokee lasikaton rikottuaan muuttuneensa itse uudeksi lasikatoksi.
”Tuntuu kuin uusi katto olisi panssarilasia eikä rautaisinkaan nainen pääse siitä läpi”, Piia harmittelee kirjassa. Puheet siitä, että tasa-arvoistuminen olisi jokin luonnonvoima, eivät kerta kaikkiaan pidä paikkaansa. Tasa-arvo vaatii yhä työtä.
Puheet siitä, että tasa-arvoistuminen olisi jokin luonnonvoima, eivät kerta kaikkiaan pidä paikkaansa. Tasa-arvo vaatii yhä työtä.
Maailmalla Suomi mainitaan usein tasa-arvon mallimaana, jossa yleinen äänioikeus toteutui varhain ja jota nyt johtaa nuorehko naispääministeri.
Mutta poliittisessa elämässä on isoja eroja ikäluokittain. Nykyisen eduskunnan 30 vanhimmasta jäsenestä 23 on miehiä. Ainoat kaksi 1940-luvulla syntynyttä kansanedustajaa ovat miehiä. Eduskunnan ikäpuhemiehet ovat olleet miehiä aina vuodesta 1947 ja Miina Sillanpäästä alkaen.
Jokin siis ajaa eläkeikäisiä naisia pois päätöksenteosta, kun taas miehet viihtyvät vallankahvassa pitkään. Tämä oli yksi tekijä, joka sai Suomen ensimmäisen naispääministerin Anneli Jäätteenmäen lähtemään taannoin vielä kuntapolitiikkaan. Ja nyt hän on Lapuan kaupunginvaltuuston historian ensimmäinen naispuheenjohtaja.
”Voisiko kuvitella, että Suomessa olisi seuraavissa presidentinvaaleissa ehdolla Joe Bidenin ikäinen nainen – tai edes Sauli Niinistön ikäinen”, Jäätteenmäki heittää kirjassa ilmeisen retorisesti.
Selkein ero sukupuolten vaikutusvallassa paljastuu kuitenkin siirryttäessä politiikan kamareista talouselämän päätöksentekoon.
Räikeimmin se näkyy suomalaisille tutuista verolistauksista. Tulokärki tulvii miesten nimiä. Varallisuuksista tehtyihin luetteloihin pätee sama. Suurissa yrityksissä, olivat ne pörssiyhtiöitä tai listaamattomia, ei ole nähty naisia toimitusjohtajana tai hallituksen puheenjohtajana kuin vasta viime vuosina.
Urheilun maailmassa on meininki ollut varsin samantyyppinen, mutta juuri tänä vuonna on palkattu urheilujärjestöjen johtotehtäviin monta naista. Heillä on työsarkaa edessään yllin kyllin. Viittaan tällä tietenkin lukuisiin viimeaikaisiin uutisiin häirinnästä ja ahdistelusta urheiluelämässä.
Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Reetta Meriläinen puhuu kirjassani paljon urheilun epätasa-arvosta ja esimerkiksi siitä, miten naisia pakotetaan monissa lajeissa kilpailemaan lähes alasti.
”Kehitys menee taaksepäin, jos naisilta aletaan vaatia paljastavaa pukeutumista”, hän sanoo.
Niin urheilun kuin elinkeinoelämän sukupuolten tasaveroisuutta on ehdotettu edistettäväksi kiintiöillä. Ja aina kun lausutaan ääneen tämä k-sana, nousee iso joukko takajaloilleen todistamaan, ettei kukaan halua olla kiintiönainen. Joku saattaa lisätä, ettei halua olla kiintiömies. Se on onttoa puhetta oloissa, joissa ei niin kauan sitten sovellettiin käytännössä sadan prosentin mieskiintiöitä.
Yhteiskunnalliseen päätöksentekoonkin kiintiöt tulivat aikoinaan melkoisen kritiikin saattelemana. Mutta tulokset puhuvat puolestaan.
Kiintiöt ovat eittämättä eräänlaista pakottamista.
Itse ryhdyin miettimään tätä pakon filosofiaa rinnastuksella terveyspolitiikkaan: Tupakointia on saatu vähennettyä määrätietoisilla ja asteittain lakiin kirjatuilla rajoituksilla. Kaikkia niistä on ennalta arvosteltu. Yksi uhkaus oli, että ravintoloilta menee bisnes pilalle, jos niiden pöydissä ei enää saa savutella.
Miten kävikään? Luulenpa, että niin tupakoimattomat kuin suuri osa tupakoivista ihmisistä on tänä päivänä tyytyväisiä siihen, että röökillä käydään ulkona ja sisällä on savuton hengitysilma.
Tasa-arvottomuus näet tarkoittaa sitä, että yhteiskunta tai kansantalous jättää käyttämättä puolet potentiaalistaan.
Pieni pakko on siis paikallaan, kun pyritään kaikille edulliseen tavoitteeseen.
Ja myös tasa-arvo on kaikille eduksi ja hyödyksi, vaikka joku voisi väittää vastaankin. Tasa-arvottomuus näet tarkoittaa sitä, että yhteiskunta tai kansantalous jättää käyttämättä puolet potentiaalistaan.
Eli kuten Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n hallituksen puheenjohtaja Jaana Tuominen sanoo Ensimmäiset-kirjassa:
”Tämän kokoinen maa, eihän meillä ole varaa hukata yhtäkään terävää päätä. Ei ole varaa jättää resursseja käyttämättä.”
Matti Mörttinen
Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija. Hänen tuorein kirjansa Ensimmäiset – Uraa uurtaneita naisia Suomesta (Into) ilmestyi 3. lokakuuta. Journalistina Mörttinen oli mukana linjaamassa Aamulehden siirtymistä sukupuolineutraalien nimikkeiden käyttöön vuonna 2017. Lehden päätös palkittiin yhdellä sen vuoden tasa-arvotekopalkinnoista.
Blogeissa esitetyt näkökulmat ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä vastaa tai edusta Naisjärjestöjen Keskusliiton kantaa.