Naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi tarvitaan saavutettavaa ja asiantuntevaa tekijätyötä

Tilastokeskuksen tietojen mukaan koronavuonna 2020 viranomaisten tietoon tuli yhteensä 10 800 pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosta. Myös vuonna 2020 poliisin tietoon tulleen lähisuhdeväkivallan uhrit olivat useimmiten naisia (75 %), kun taas epäillyt olivat pääasiassa miehiä (81 %). Läheskään kaikkea perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa ei myöskään ilmoiteta viranomaisille, vaan suuri osa siitä jää piilorikollisuudeksi. Väkivallan toistuvuus ja pahentuminen on tyypillistä perhe- ja lähisuhdeväkivallalle ja THL:n selvityksen (2021) mukaan henkirikokseen päättyneistä parisuhteista 80 prosentissa oli esiintynyt väkivaltaa jo aiemmin. Kun pahin on jo tapahtunut, nähdään usein vasta jäävuoren huippu.

Väkivallan tekijöiden parissa tehtävän työn erityispiirteistä

Väkivallan tekijät tulevat väkivallan katkaisupalveluun hyvin eri vaiheissa muutosprosessia. Osalla huoli omasta käytöksestä ja ajatus avun hakemisesta on kytenyt jo pidempään, ja toiset tulevat avun piiriin äkillisesti vakavamman väkivaltatilanteen jälkeen. Oli tilanne mikä tahansa, erityisen tärkeää on tarjota apua nopeasti heti siinä vaiheessa, kun väkivallan tekijän ajatus muutoksesta on lähtenyt käyntiin. Muutosprosessin käynnistyminen voi olla hyvin hauras vaihe, jolloin intensiivistä helposti saavutettavaa tukea tarvitaan nopeasti. Väkivalta on kriittinen ajankohta myös tekijälle ja palveluun kiinnittymiseen vaikuttaa myös väkivallan syklinen luonne huonompien ja parempien aikojen vaihdellessa.

Väkivallan tunnistaminen ja tunnustaminen itsessä tuottaa tekijöille usein häpeää ja syyllisyyttä. Väkivaltaisen käytöksen syitä etsitään omista tunnetaidoista, hyvinvoinnin kysymyksistä ja hyvin usein pohdinnat johtavat myös omien lapsuudenkokemusten äärelle. Väkivaltaa voidaankin tarkastella erilaisten selitysmallien kautta. Naisiin kohdistuva väkivalta tapahtuu kuitenkin miehiä useammin intiimisuhteissa. Sukupuolella on merkitystä puhuttaessa väkivallasta. Se näyttäytyy erilaisena miesten ja naisten osalta, kun tarkastellaan esimerkiksi väkivallan uhreja ja tekijöitä, sen yleisyyttä tai vaikka muotoja ja motiiveja. Selityksiä ilmiön sukupuolistuneisuudelle voidaan etsiä niin yhteiskunnan, yhteisöjen kuin yksilötasolta.

Tekijöiden parissa tehtävässä työssä on välttämätöntä tunnistaa nimenomaan väkivallan sukupuolistunut luonne. Asiakastyön paras anti ja samalla haastekin on päästä käsiksi niihin väkivallan syntymekanismeihin, jotka saavat alkunsa nimenomaan kulttuurissamme olevista arvoista, normeista ja uskomuksista, jotka samalla tuottavat naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Väkivallan tekijöiden parissa tehtävä työ on haastavaa ja pitkäjänteisyyttä vaativaa. Muutokset eivät tapahdu nopeasti, mutta siihen käytetty aika ja resurssit ovat välttämättömiä, jos tuloksia halutaan nähdä myös yhteiskunnan tasolla.

Väkivallan tekijöille tarkoitetut erityiset palvelut turvattava myös jatkossa

Suomi on sitoutunut noudattamaan Euroopan neuvoston yleissopimusta (Istanbulin sopimus) naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä̈ ja torjumisesta. Naisiin kohdistuva väkivalta ei lopu eikä vähene, ellei keskitytä tekijöihin ja työtä tehdä väkivallan sukupuolistunut luonne tunnistaen. Asiantuntevan väkivallan katkaisu- ja ennaltaehkäisytön jatkuvuus on turvattava myös tulevaisuudessa ja saavutettavuutta parannettava. Tällä hetkellä väkivallan tekijöille suunnatut erityispalvelut tuotetaan järjestöissä ja ne ovat alueellisesti hyvin eri tavoin saavutettavissa, painottuen suurelta osin Etelä-Suomeen ja suuriin kaupunkeihin. Avun saaminen voi olla kiinni viranomaisten vaihtelevista yhteistyökäytännöistä eri järjestöjen kanssa. Myös työn tekemisen mallit ja menetelmät vaihtelevat alueittain ja työntekijöittäin, kuten myös työhön varatut rajalliset resurssit kolmannen sektorin toimijoille. Aikaa ja pitkäjänteisyyttä vaativa muutostyö ei voi toteutua ilman saavutettavuutta, jatkuvuutta ja asiantuntijuutta lähisuhdeväkivaltailmiöstä.

Väkivallan puheeksi ottamisessa, tunnistamisessa ja palveluun ohjaamisessa erityisiin palveluihin tärkeä rooli on kaikilla hyvinvointialueilla toimivilla sote-palveluilla ja väkivallan kartoittamisen tulisi olla osa sote-palveluiden perustoimintaa. Joskus väkivalta on voinut varjostaa henkilön tai perheen elämää jo vuosia, mutta vain harva ottaa sen oma-aloitteisesti puheeksi. Siksi väkivallasta on kysyttävä rohkeasti. THL on laatinut ohjeita ja yksinkertaiset kysymykset väkivallan kartoittamiseen. Päihteiden käyttöä kartoitetaan jo aktiivisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa ja toivottavasti tulevaisuudessa myös väkivallan kartoittaminen vakiinnuttaisi paikkansa.

Yhteistyötä eri toimijoiden välillä tulisi kehittää niin, että kunnissa ja hyvinvointialueilla muodostettaisiin toimivat palveluketjut, joiden mukaisesti väkivallan kaikki osapuolet osattaisiin ohjata oikea-aikaisesti ja kynnyksettömästi palveluihin. Hyvinvointialueiden tulisi huolehtia, että tarjolla on riittävä määrä matalan kynnyksen väkivallan katkaisemiseen ja ennaltaehkäisemiseen tarkoitettuja ohjelmia. Yhteistyötä eri tahojen välillä helpottaisi THL:n suosittama jokaisen hyvinvointialueen oma väkivallan ehkäisyn vastuuhenkilö tai väkivallan vastaisen työn koordinaattori. Kunnissa ja hyvinvointialueilla voitaisiin käynnistää väkivaltatyötä koordinoiva moniammatillinen työryhmä, johon otettaisiin osallisiksi myös asiantuntevat kolmannen sektorin toimijat. Tilan luominen yhteiselle kohtaamiselle madaltaisi kynnystä eri toimijoiden väliselle keskustelulle ja ammatilliselle kehittymiselle.

Tarvitaan moniammatillista verkostotyötä asiakkaiden ja koko perheen turvallisuuden parantamiseksi, jotta väkivalta tunnistettaisiin varhaisemmassa vaiheessa palveluissa ja sekä kokija että tekijä osattaisiin ohjata palveluihin oikea-aikaisesti ja kynnyksettömästi.