”Älkää luottako Talibaniin: se on se sama joukko, joka tappoi tuhansia tavallisia ihmisiä itsemurhaiskuissa 20 vuoden ajan.”
Tietokoneen hämärässä ruudussa näkyy nuori afgaaninainen. Hän on kietonut mustan huivin päänsä ympärille videopuhelua varten. Kyyneleet valuvat naisen poskilla.
”Me menetimme kaiken. Kaikki oli turhaa – kaikki ne kuolemat, kaikki ponnistelut, kaikki yritykset muuttaa meidän kotimaamme paremmaksi”, hän sanoo.
Vielä puolitoista vuotta sitten Hajira, 26, toimi suurehkon pohjoisafganistanilaisen kaupungin poliisipäällikkönä. Hajira oli saanut kamppailla paikastaan poliisina jokaisella rintamalla: ensin hänen piti taivutella omat vanhoilliset vanhempansa päästämään tytär poliisiakatemiaan. Sen jälkeen jokainen askel eteenpäin poliisin sisällä vaati sitkeyttä, luovuutta ja lujaa tahtoa.
Päälliköksi noustuaan Hajira piti erityisen tärkeänä löytää keinoja ehkäistä naisiin kohdistuvaa perheväkivaltaa. Helppoa ei ollut sekään, sillä syvästi patriarkaalisessa afgaaniyhteiskunnassa naisen asema perheen sisällä on onneton.
Jo nuorena vastavalmistuneena poliisina Hajira kuitenkin tunnisti, että jotain oli yhteiskunnassa alkanut muuttua. Ensin poliisiasemalle alkoi tulla entistä enemmän naisia kertomaan heihin kohdistuvasta väkivallasta. Tabu perheväkivallasta suvun sisäisenä asiana alkoi murtua.
Poliisi kirjasi väkivaltatapaukset, teki tarvittavan tutkinnan ja ohjasi naiset eteenpäin, jos väkivalta oli erityisen vakavaa. Useimmat tapaukset ohjattiin kuitenkin sovitteluun.
”Sitten rikosilmoitukset yllättäen alkoivat vähentyä. Meitä askarrutti, mistä se johtui. Paljastui että naisten taloudellinen asema oli nopeasti alkanut vahvistua – ja se suoraan vähensi heihin kohdistuvaa väkivaltaa perheen sisällä”, Hajira kertoo. Nainen, joka tuo perheeseen rahaa, säätyy pahoinpitelyiltä.
Keväällä 2021 Taliban lähti etenemään yhä voimallisemmin. Pian myös Hajiran kotikaupunki oli piiritetty.
”90 päivän ajan taistelin joukkojeni kanssa ase kädessä Talibania vastaan. Pyysin toistuvasti lisää joukkoja Kabulista, mutta saimme vain muutaman kymmentä miestä. Pyysin yhä uudelleen, olin todella vihainen.”
Lopulta Hajiralle kirkastui, että vetoomukset olivat turhia. ”Meidät oli jo myyty Dohan neuvottelupöydässä Talibanille. Me taistelimme turhaa, kaikki työtoverini kuolivat turhaan. Vain 10 meistä selvisi hengissä.”
Hajira haavoittui pahoin. Vain hetki ennen kuin Taliban vyöryi kaupunkiin, Hajira evakuoitiin ja hänet kuljetettiin Yhdysvaltoihin hoitoon.
Nyt Hajira istuu yksin Washington DC:n esikaupungissa ilman perhettään, ilman yhtäkään työtoveriaan. Ja itkee.
”Sydämeni menee palasiksi, kun saan päivittäin viestejä entisiltä naiskollegoiltani, jotka joutuvat piileskelemään Talibania päivästä toiseen. He ovat äärimmäisessä vaarassa. He ja heidän perheensä tarvitsevat nyt kaiken mahdollisen tuen – niin taloudellisen kuin henkisen”, Hajira sanoo.
Hajiralla on vahva viesti koko kansainväliselle yhteisölle, myös Suomelle, jonka järjestämiin koulutuksiin hän pääsi osallistumaan.
”Älkää tunnustako Talibania. Älkää vapauttako keskuspankin varoja – ne ovat afganistanilaisten rahoja, ei Talibanin. Älkääkä uskoko heidän valheitaan!”
”Älkääkä unohtako myöskään sitä, että Taliban on se sama joukko, joka tappoi tuhansia ja tuhansia tavallisia ihmisiä itsemurhaiskuissa 20 vuoden aikana. Älkää antako sen pettää itseänne: he lupaavat yhtä, mutta tekevät toista. Nyt tekin olette sen jo nähneet.”
Kirjoittaja Katri Merikallio
Naisjärjestöjen Keskusliiton Afganistanin naisten ääni -selvitystyö tuo ensimmäistä kertaa esille Afganistanin naistenoikeusaktivistien kokemuksia Suomen kriisinhallinnasta viimeisten 20 vuoden ajalta. Suomi tuki muun muassa naispoliisien ja -syyttäjien koulutusta EU-maiden yhteisessä EUPOL-hankkeessa. Katsaus julkaistaan 25.1.