Minä tulin Suomeen viime vuonna. En tiennyt paljon Suomesta, vain että täällä on metsää, järviä ja hiljaisuutta. Kun astuin ulos lentokoneesta, ilma tuntui raikkaalta ja taivas oli kirkas. Hengitin syvään. Oli hiljaista ja se tuntui hyvältä.
Heinäkuu oli lämmin ja valoisa. Aurinko paistoi melkein koko ajan. Se tuntui oudolta, mutta myös kauniilta. Huomasin pian, että suomalaiset rakastavat luontoa. Minäkin aloin kävellä metsässä ja istua järven rannalla. Poimin mustikoita ja nautin jäätelöä. Join paljon kahvia. Kaikki oli hiljaista, mutta elävää. Elämä tuntui kevyeltä. En vielä ymmärtänyt kieltä, mutta tunsin tunnelman.
Kun arki alkoi, huomasin asioita, joita en ollut ajatellut. Esimerkiksi, ihmiset eivät puhua paljon. Bussissa tai hississä on hiljaista. Minun kotimaassani ihmiset puhuvat helposti, täällä kaikki tuntui erilaiselta. Mutta hiljaisuus ei ole kylmyyttä. Se on vain erilainen tapa elää. Opin katsomaan pieniä eleitä ja ymmärtämään että myös hiljaisuus voi olla ystävällistä.
Ennen kuin muutin Suomeen, ajattelin että Suomessa kaikki on hyvin. Suomi on ollut monta vuotta “maailman onnellisin” ja luulin että täällä ei ole isoja ongelmia. Mutta kun aloin katsomaan uutisia, minä yllätyin. Monet uutiset kertoivat haasteista yhteiskunnassa, kuten mielenterveydestä ja syrjinnästä. Näin myös uutisia naisista, jotka kokevat väkivaltaa, yksinäisyyttä tai epäoikeudenmukaista kohtelua. En odottanut tätä. Miten voi olla, että onnellisin maa on myös paikka, jossa ihmiset tarvitsevat apua? Ehkä onnellisuus ei tarkoita täydellisyyttä vaan että täällä voi puhua ongelmista. Niistä puhutaan mediassa, järjestöissä. Kieliharjoittelun aikana näin itsekin, miten tärkeää tuki voi olla ja miten moni tarvitsee sitä. Siksi täällä tarvitaan järjestöjä ja ihmisiä, jotka auttavat ja kuuntelevat.
Olin kieliharjoittelussa Naisjärjestöjen Keskusliitossa. Siellä opin paljon suomen kielestä ja suomalaisesta työelämästä. Näin miten järjestö tukee naisia ja tekee työtä tasa-arvon puolesta. Osallistuin tapahtumiin, luin tekstejä ja näin, miten tärkeää työtä järjestöt tekevät. Se oli minulle uusi kokemus. Ymmärsin että Suomessa on hyviä rakenteita, mutta vielä moni tarvitsee apua ja tukea. Oli hienoa olla osa tätä työtä, vaikka vain vähän aikaa.
Minulla on vielä paljon opittavaa mutta olen kiitollinen, että minä tulin Suomeen. Olen nähnyt hyviä ja vaikeita asioita, mutta se on osa elämää. Täällä minä voin olla rauhassa, oppia joka päivä ja rakentaa omaa elämääni. Tunnen, että kuulun tänne vähän enemmän koko ajan. Se tekee minut iloiseksi ja antaa toivoa tulevaisuuteen.
Meryem Arik
Kirjoittaja on turkkilais-kazakstanilainen kasvatustieteiden maisteri, joka on muuttanut Suomeen vuosi sitten ja teki kieliharjoittelun Naisjärjestöjen Keskusliitossa.