Hyppää sisältöön

Liian moni hyväksyy harmittomalta tuntuvan vitsailun

Naisvihaa eli misogyniaa on sukupuolen perusteella naisiin kohdistuva vihamielinen, halveksuva tai alentava asenne tai teko.

Vakava naisiin kohdistuva väkivalta ei synny tyhjästä, vaan rakentuu asteittain: asenteista, vähättelystä, häirinnästä ja uhkailusta. Jokainen taso ruokkii seuraavaa. Harmittomalta tuntuvat asenteet ja uskomukset ylläpitävät pohjaa, jonka huipulla tapahtuu niitä radikaalimpia tekoja, joista saamme lehdistä lukea. Mikään ei muutu, jos emme avoimesti puhu näiden tekojen yhteydestä naisvihaan.

Epäasiallinen huutelu kadulla tai ravintoloissa, seksuaalihäirintä harrastuksissa, sukupuolittunut vihapuhe netissä sekä sukupuoleen perustuva syrjintä työelämässä ovat kaikki osa naisiin kohdistuvan väkivallan jatkumoa, jonka huipulla ovat naissurmat.

Törkyviestit, dickpicit ja vanhemmat miehet etsimässä sugarbabeja ovat nuorten naisten yksityisviesteissä jo niin yleisiä, etteivät ne enää aiheuta reaktioita.

Harva meistä hyväksyy väkivallan tai tappamisen, mutta liian moni hyväksyy harmittomalta tuntuvan vitsailun tai muun naisiin kohdistuvan eriarvoistavan kohtelun, joka luo hyväksyvän maaperän niille, jotka menevät äärimmäisyyksiin. Aina on joku, joka siirtyy ylemmälle portaalle, jos me annamme siihen mahdollisuuden. Naisviha tappaa.

Naisvihaan on puututtava vakavasti niin yksilötasolla kuin päättäjienkin toimesta. Poliisin, sosiaalityön ja terveydenhuollon ammattilaisille on tarjottava koulutusta sukupuolistuneen väkivallan tunnistamiseen ja siihen puuttumiseen Sosiaalisen median alustoilla on oma vastuunsa kitkeä vihapuhetta.

Niin kutsuttujen laastariratkaisujen on oltava toimivia. Turvakotien ja matalan kynnyksen auttamispalveluiden määrää on lisättävä. Apua on tarjottava myös väkivallan tekijöille, jotta kierre voidaan katkaista. Ennalta ehkäisevä toiminta on kriittisen tärkeää.

Lopulta kyse on kulttuurista. Naisvihan pyramidin voi purkaa vain, jos sen perustuksiin puututaan joka päivä, jokaisessa tilanteessa. Meistä jokainen voi tehdä valintoja, jotka tukevat turvallisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.

Katri Leino-Nzau
toiminnanjohtaja

Salla Kajanmaa
viestinnän asiantuntija

Mielipide on julkaistu Helsingin Sanomissa 29.5.2025.

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme noin 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Onko järjestösi kiinnostunut jäsenyydestä?

Yhdistämme voimamme sukupuolten tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta. Toimimme feministisesti ja syrjintää vastaan.

Jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.