Pride-kuukausi tuo sateenkaaria joka puolelle – ja hyvä niin! Mutta miksi naisjärjestöt marssivat prideilla?
Sen itsestään selvän huomion lisäksi, että sateenkaariväestöön kuuluu hurja määrä naisia, kohtaavat sateenkaari-ihmiset paljon samankaltaisia vaikeuksia yhteiskunnassa kuin naiset. On sanomattakin selvää, että naisjärjestöjen, feministien ja muiden tasa-arvotoimijoiden tulisi olla LGBTIQA+-yhteisön rinnalla.
Heteronormatiivinen yhteiskunta ei ainoastaan yritä piilottaa sateenkaari-ihmisten identiteettiä, vaan myös kaventaa naisten roolia suhteessa mieheen – joko puolisona tai äitinä. Eikä miehillekään anneta hengitystilaa: myös heidän odotetaan mahtuvan kapeaan muottiin. Taustalla vaikuttaa ajatus siitä, että ainoa ”luonnollinen” perhemalli on 1950-luvun kotirouvaihanne, jossa naisen paikka on kotona ja miehen tehtävä on elättää perhe.
Tämä malli sulkee ulkopuolelleen niin sateenkaari-ihmiset kuin kaikki muutkin, jotka eivät mahdu tiukasti määriteltyihin rooleihin. Onkin aiheellista kysyä: kuinka moni meistä oikeasti haluaisi elää tällaisessa maailmassa?
Nykyisessä tasa-arvon vastaisessa ilmapiirissä on nostettu biologia erityiseen asemaan. Historia opettaa meille, että juuri biologialla on perusteltu naisten sulkemista yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, koulutuksesta, ammateista ja urheilusta – nykyään naurettavan kuuloisin perustein. Miltä esimerkiksi kuulostaa naisten liiallinen tunteikkuus esteenä johtotehtävissä samaan aikaan, kun maailman vaikutusvaltaisin mies uhkailee erilaisilla tullisuluilla joka kerta, kun hänelle sanotaan ei? Ei ole liioittelua sanoa, että biologia ei ole ollut näin paljon esillä sitten yläasteen biologian tuntien.
Jos LGBTIQA+-vastaiset puheenvuorot eivät tunnu henkilökohtaisesti niin älä huoli – kyllä ne sinunkin oikeutesi vielä viedään! On tärkeää ymmärtää, että kun yhden ryhmän oikeuksia heikennetään, kynnys muiden oikeuksien purkamiselle madaltuu. Oikeuksien menettäminen käy aina helpommin kuin niiden saavuttaminen. Patriarkaalisessa maailmassa naisten oikeudet ovat tapetilla seuraavaksi. Jo nyt tikunnokassa on aborttioikeus, joka on mitä suurimmissa määrin kysymys naisten itsemääräämisoikeudesta – ei lasten oikeudesta syntyä.
Yhteiskunnan rakenteet heijastavat sitä kulttuuria, jossa elämme. Onneksi kulttuurit muuttuvat – ja niin voivat rakenteetkin. Nykyään pidämme monia tasa-arvoon liittyviä asioita itsestäänselvyyksinä, vaikka vielä sata vuotta sitten ne olivat radikaaleja vaatimuksia.
Siksi liittolaisuus sateenkaariyhteisön kanssa on paljon enemmän kuin symbolista tukea. Se on osa normien purkamista, rakenteiden uudistamista ja osoitus siitä, että maailma voi ja saa olla kaikille – ei vain harvoille ja valituille.
Puetaan ylle sateenkaarta ja ollaan ylpeästi sillä puolella historiaa, joka rakentaa parempaa huomista.

Salla Kajanmaa
Kirjoittaja on Naisjärjestöjen Keskusliiton viestinnän asiantuntija, joka pitää ylpeänä esillä sateenkaaren värejä ympäri vuoden.