Naisjärjestöjen Keskusliiton lausunto Suomen kahdeksas määräaikaisraportti taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen täytäntöönpanosta
Artikla 1
YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän vastaisen sopimuksen toteutumista valvova CEDAW-komitea on esittänyt huolensa siitä, että saamelais- ja romaninaiset ovat aliedustettuina Suomen poliittisessa ja julkisessa toiminnassa. Komitea on kehottanut varmistamaan heidän edustuksensa poliittisessa ja julkisessa elämässä sekä asiaa koskevan tilastoinnin. Saamelaiskäräjät ja CEDAW-komitea ovat myös nostaneet esille turvakotien puuttumisen saamelaisten kotiseutualueilla.
Artikla 2
Varhaiskasvatuksen toimipaikkakohtaisten yhdenvertaisuussuunnitelmien laatimisvelvoitteen poistaminen uhkaa heikentää tosiasiallisia edellytyksiä yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistämiseen. Toimipaikkakohtaiset yhdenvertaisuussuunnitelmat toimivat konkreettisena työkaluna yhdenvertaisuusosaamisen ja tietoisuuden lisäämisessä sekä yhdenvertaisuutta tukevien toimintatapojen kehittämisessä. Näin ollen uudistus heikentää TSS-oikeuksien toteutumista.
Lakimuutos on myös ristiriidassa luonnoksen samassa luvussa mainitun hallituksen yhdenvertaisuutta koskevan tiedonannon, sitä toimeenpanevan ohjelman sekä kansallisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelman kanssa. Jälkimmäisessä korostetaan määrätietoista työskentelyä yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistämiseksi, rasismin torjumista sekä haavoittuvassa asemassa olevien lasten aseman ja tarpeiden turvaamista.
Yhdenvertaisuussuunnitelmien poistuminen heikentää myös lakisääteisten tasa-arvosuunnitelmien laatua sekä risteävän ja moniperusteisen syrjinnän tunnistamista ja torjumista. Ennen lakimuutosta tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat laadittiin usein samanaikaisesti, mikä olikin järkevää, sillä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus linkittyvät monilta osin toisiinsa.
Huomionarvoista on myös, että raporttiluonnoksessa ei ole huomioitu hallituksen toteuttamia ulkomaalaisten asemaa heikentäviä toimia, jotka vähentävät yhdenvertaisuustiedonannon ja -toimenpideohjelman uskottavuutta. Vaikka toimenpideohjelmassa esitetään monia kannatettavia keinoja rasismin torjumiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, laaja-alaiset heikennykset turvaa hakevien ja maahan muuttaneiden ihmisten asemaan ja oikeuksiin haastavat toimenpideohjelman uskottavuutta.
Näihin heikennyksiin kuuluvat muun muassa paperittomien henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluiden rajoittaminen, pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden saannin ehtojen kiristäminen, asumisajan pidentäminen, asumisaikaan hyväksyttävien ulkomaanpäivien määrän vähentäminen, kansainvälisen suojelun muuttaminen väliaikaiseksi, perheenyhdistämisen vaikeuttaminen, vastaanottorahan pienentäminen, leikkaukset kotoutumisen edistämisestä, kansainvälisen suojelun oleskelulupien lyhentäminen, maahantulosäännösten kiertämistä koskevan ulkomaalaislain sääntelyn kiristäminen, työ- ja opiskeluperustaisen oleskeluluvan haun estäminen turvaa hakevilta ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilta henkilöiltä sekä niin kutsuttu kolmen kuukauden sääntö, jonka mukaan työttömäksi jääneen maahan muuttaneen on poistuttava maasta, mikäli hän ei löydä uutta työtä kolmen kuukauden kuluessa. Myös hallituksen hyväksymiin rajaturvallisuus- ja rajamenettelylakeihin sisältyy merkittäviä yhdenvertaisuus- ja ihmisoikeusriskejä.
Erityisen ongelmallista on, että edellä mainittuja lakimuutoksia on valmisteltu sirpaleisesti ilman yhteisvaikutusten arviointia, vaikka monet niistä kohdistuvat samoihin ihmisiin. Myös ihmisoikeusarviointi on ollut puutteellista ja asiantuntijoiden arviot ihmisoikeuksien heikentymisestä on paikoin sivuutettu. Tasa-arvon kannalta on huolestuttavaa, ettei monista lainsäädäntöhankkeista olla tehty kattavaa sukupuolivaikutusten arviointia. Maahan muuttaneet ja turvaa hakevat naiset tulisi tunnistaa omana erityisryhmänään, jonka tarpeet ja haavoittuva asema huomioidaan.
Järjestöjen rooli antirasistisessa ja muussa yhdenvertaisuustyössä on keskeinen. Järjestöt työskentelevät lähellä ihmisten arkea ja kykenevät tarjoamaan erityisosaamista ja palveluita, jotka täydentävät valtion ja kuntien tarjontaa. Monilla järjestöillä on vuosikymmenten palvelutyön myötä kertynyt asiantuntemus, jollaista ei löydy muualta.
Päätökset leikata sosiaali- ja tervesjärjestöiltä sekä ulkoministeriön leikkaukset kansalaisjärjestöjen avustuksiin heikentävät vakavasti antirasistisen työn käytännön edellytyksiä. Avustusten lakkauttaminen halvaannuttaa monen järjestön toiminnan ja rapauttaa niiden tekemää antirasistista ja muuta yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyötä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tärkeää ennaltaehkäisevää ja muuta työtä joudutaan supistamaan ja lakkauttamaan. Mittavat leikkaukset järjestöiltä ovat ristiriidassa ohjelman tavoitteiden kanssa ja estävät niiden tehokkaan toimeenpanon. ’
Lausuntokierroksella Naisjärjestöjen Keskusliitto kiinnitti huomiota siihen, ettei toimenpideohjelmassa juurikaan huomioitu vihapuheen vaikutuksia yhdenvertaisuuden toteutumiseen tai esitetty ratkaisuja viharikosten ja digitaalisen väkivallan torjuntaan. Näiden teemojen käsittely ohjelmassa on edelleen vähäistä ja konkreettiset keinot jäävät puuttumaan.
Artikla 3
Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää tärkeänä, että raportissa mainittu EU:n palkka-avoimuusdirektiivi toteutetaan kunnianhimoisesti laajentaen palkkaraportoinnin ja yhteisen palkka-arvioinnin velvoittavuutta direktiivin edellyttämistä minimivaatimuksista. NJKL on esittänyt, että Suomessa otettaisiin käyttöön Islannin mallin mukainen samapalkkaisuuslaki, joka velvoittaisi kaikkia yli 25 hengen työpaikkoja hankkimaan joka kolmas vuosi tarkasti säännellyn todistuksen samapalkkaisuuden toteutumisesta. Todistuksen saaminen edellyttää Islannissa kolmikantaisella päätöksenteolla määritellyn palkkakartoituksen laatimista. Kartoituksessa huomioidaan peruspalkan lisäksi myös palkitsemisjärjestelmät. Lain avulla pystytään varmistamaan, että niin yksityisen puolen kuin julkinen sektori maksavat samasta työstä samaa palkkaa sukupuolesta riippumatta.
Raportissa tuodaan esiin myös THL:n viime vuonna julkaisemat tulokset raskaus- ja perhevapaasyrjinnän laajuudesta. Vaikka hallitus on perustanut kolmikantaisen työryhmän raskaus- ja perhevapaasyrjinnän vähentämiseksi, irtisanomissuojaa heikentävät politiikkatoimet ja määräaikaisten työsuhteiden solmiminen uhkaavat lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää ja edelleen heikentää naisten työmarkkina-asemaa. NJKL onkin esittänyt irtisanomissuojaa heikentävien ja määräaikaisuuksien solmimista helpottavien uudistusten perumista.
Artikla 4
–
Artikla 5
–
Artikla 6
Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää tärkeänä, että Suomessa turvataan vammaisten henkilöiden työnteon mahdollistavien palvelujen ja etuuksien, kuten tulkkaus- ja kuljetuspalvelujen, apuvälineiden ja henkilökohtaisen avun saatavuus. Osatyökykyisten työllisyyttä tulisi edistää helpottamalla osasairausloman käyttöä. Myös vammaisen naisen euron suuruus tulisi selvittää.
Artikla 7
Naisjärjestöjen Keskusliitto esittää, että työturvallisuuslakia muutettavaksi siten, että työnantajan velvollisuutta ennaltaehkäistä ja puuttua seksuaalihäirintään ja epäasialliseen kohteluun tiukennetaan ja lakiin lisätään työnantajan velvollisuus varmistaa häirinnän loppuminen viipymättä. Lisäksi velvollisuuden laiminlyönti tulisi säätää rangaistavaksi työturvallisuusrikkomuksena.
Artikla 8
–
Artikla 9
Naisjärjestöjen Keskusliitto on huolissaan sosiaaliturvaleikkausten vaikutuksista tasa-arvoon ja
ihmisoikeuksiin. NJKL korostaa, että sosiaaliturvan tason tulee olla riittävä turvaamaan perustuslain 19 § säädetty oikeus ihmisarvoiseen toimeentuloon, minkä lisäksi sen tulee parhaalla mahdollisella tavalla pyrkiä huomioimaan ihmisten yksilölliset ja muuttuvat tilanteet ja tarpeet.
Suomi on saanut kansainvälisiltä ihmisoikeustoimielimiltä toistuvasti moitteita perusturvan tason riittämättömyydestä sekä kehotuksia varmistaa, että sosiaaliturva kattaa todelliset elinkustannukset. Viimeksi vuonna 2023 julkaisemassaan päätöksessä Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea totesi Suomen sosiaaliturvan vähimmäistason liian alhaiseksi Sen sijaan, että sosiaaliturvaa nostettaisiin ihmisoikeussopimusten edellyttämälle tasolle, leikkaukset sosiaaliturvasta vievät Suomea päinvastaiseen suuntaan.
Tilanne on erityisen hälyttävä, kun otetaan huomioon leikkausten yhteisvaikutukset. Muun muassa talouspolitiikan arviointineuvosto on arvioinut leikkausten kasaantuvan samoille ihmisryhmille ja lisäävän köyhyyttä. Erityisesti yksinhuoltajilla, joista suurin osa on naisia, leikkausten vaikutukset korostuvat.
Artikla 10
Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää tärkeänä raportissa esiin tuotuja toimia naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi. Samalla on huomionarvoista, että hallituksen toteuttaessa tärkeitä uudistuksia naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi se myös heikentää väkivallan vastaisen työn edellytyksiä.
Leikkaukset jo valmiiksi resurssipulasta kärsiviltä hyvinvointialueilta heijastuvat väkivaltaa kohdanneiden tukeen heikentäen paitsi palvelujen laatua ja saavutettavuutta, myös ammattilaisten mahdollisuuksia tunnistaa ja puuttua väkivaltaan. Naisiin kohdistuvasta väkivallasta suurin osa on piilorikollisuutta, ja nykyiselläänkin vain alle prosentti lähisuhdeväkivaltaa kohdanneista tunnistetaan terveydenhuollossa.
Myös sosiaali- ja terveysalan järjestöjen saamasta tuesta leikataan yli kolmannes vaalikauden loppuun mennessä. Leikkaukset sote-järjestöiltä ovat käytännössä leikkauksia väkivaltaa kohdanneiden tukipalveluista ja muusta väkivallan vastaisesta työstä. Järjestöt tavoittavat monia sellaisia ryhmiä, jotka jäävät muiden palvelujen ulkopuolelle.
Kehitys on erityisen huolestuttava ottaen huomioon väkivallan vastaisen työn pitkään jatkuneen aliresursoinnin, joka näkyy läpi palveluketjun. Resurssien riittämättömyys konkretisoituu siinä, ettei Suomi edelleenkään täytä naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseen liittyviä kansainvälisi ja EU-tason velvoitteita, joihin se on sitoutunut. Esimerkiksi turvakotipaikkoja tulisi olla noin kaksinkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Myös erityistukipalvelut, kuten väkivaltaa kohdanneille tarjottava verkko-, puhelin- tai henkilökohtainen neuvonta sekä muu matalan kynnyksen tuki väkivallasta selviytymiseen ja siitä toipumiseen ovat alueellisesti riittämättömiä.