Suostumus tarkoittaa, että henkilö hyväksyy seksuaalisen kosketuksen tai toiminnan vapaaehtoisesti ja tietoisesti. Se ilmaistaan joko sanallisesti tai teoin (esimerkiksi elein tai toiminnalla), eikä se ole oletettavissa hiljaisuuden tai puoliksi ilmaistujen vihjeiden perusteella.
Seksi on turvallista ja kunnioittavaa silloin, kun siihen liittyy kaikkien osapuolten suostumus. Se tarkoittaa, että kaikki mukana olevat ovat samaa mieltä siitä, mitä tehdään ja että suostumus voidaan ilmaista sanoin, elein tai muulla selkeällä tavalla.
Tasa-arvoasiantuntija ja väkivallanvastaisen työn asiantuntija Elina Nikulainen tiivistää suostumuksellisen seksin TATTI-muistisääntöön kirjassaan Haluatko? Pieni kirja suostumuksesta.

TATTI-muistisääntö pohjautuu yhdysvaltalaisen seksuaalioikeusjärjestö Planned Parenthoodin eli Kansainvälisen perhesuunnittelujärjestöjen liiton suostumuksen eri ulottuvuuksia avaavaan FRIES-kirjainyhdistelmään.
T kuten Takaisin vedettävää
TATIn ensimmäinen t-kirjain tarkoittaa, että suostumus on aina takaisin vedettävää. Missä vain vaiheessa on mahdollisuus muuttaa mieltään:
- Sinun ei “tarvitse” harrastaa seksiä toisen tai toisten ihmisten kanssa, vaikka olisitte romanttisessa suhteessa tai pussailleet aiemmin. Sinulla on oikeus keskeyttää seksin harrastaminen aina.
- Takaisin vedettävyys pitää sisällään tiedon siitä, että seksi tapahtuu ja muuttuu hetkessä, jota esimerkiksi etukäteen annettu kirjallinen suostumus ei ota huomioon.
A kuten Annettu
TATIn toinen kirjain A viittaa sanaan Annettua, sillä suostumuksen tulee aina olla vapaasti annettua.
Suostumuksen on oltava vapaaehtoista, eikä siihen saa liittyä vallan väärinkäyttöä.
- Esimerkiksi tilanteessa, jossa esihenkilö ehdottaa seksiä alaiselleen, suostumusta ei voida pitää vapaasti annettuna, jos alainen kokee painetta suostua asemansa säilyttämiseksi.
- Myöskään jankkaamalla saatu suostumus ei ole vapaasti Annettu, sillä suostumuksen anto voi johtua vain painostamisen lopettamisesta.
T kuten Tietoon perustuvaa
TATIn kolmas kirjain T merkitsee Tietoon perustuvaa, koska suostumuksen voi antaa vapaasti vasta kun se perustuu tietoon.
- Tietoon perustuvaan suostumukseen liittyy tiedot osapuolien seksitaudeista tai ehkäisymenetelmistä. Näistä valehtelu tarkoittaa suostumuksetonta seksiä eli seksuaaliväkivaltaa.
- Osapuolten tulee myös tietää, mitä seksistä tai eri seksitavoista voi seurata. Esimerkiksi suojaamattomasta cisheteroseksistä (biologisesti miehen ja naisen välisestä seksistä) voi seurata raskaus, fritsujen tekemisestä näkyviä jälkiä, kuukautisten aikana sotkua tai kuristamisesta vaarallisimmillaan hengenlähtö.
T kuten Tietty teko tai tilanne
TATIn neljäs kirjain eli T tarkoittaa Tiettyä. Suostumus on siis aina vain tiettyyn tilanteeseen ja tekoon annettua. Se ei ole yleinen lupa eikä jatkuva oikeus toisen kehoon.
- Jos olet lähtenyt jonkun mukaan baarista ja harrastanut tämän kanssa seksiä, se ei tarkoita, että seuraavana yönä tai aamulla saisi koskea toista automaattisesti, vaan lupa on kysyttävä uudelleen.
- Myöskään parisuhde ei ole vapaapassi seksiin. Jokaisella on aina oikeus sanoa ei, vaikka olisi ollut aiemmin intiimisti saman ihmisen kanssa.
I kuten Innostunut
TATIn viides ja viimeinen kirjain merkitsee Innostunutta. Suostumuksen tulisi olla innostunutta ja aitoa halua. Jos suostumus ei tunnu innostuneelta, sitä ei ole.
“Innostunut kyllä” tarkoittaa, että osapuolet haluavat olla mukana omasta tahdostaan ja että tilanne tuntuu hyvältä kaikille. Jos vastaus kuulostaa epäröivältä tai välinpitämättömältä, kannattaa pysähtyä: haluaako toinen varmasti?

Kun selvittää toisen suostumusta seksiin tai muuhun fyysiseen kosketukseen, on tärkeää odottaa vastausta ja kunnioittaa sitä, myös silloin, jos se ei ole itselle mieluinen.
Suostumuksen tulisi olla enemmän kuin pelkkä sana “kyllä”: sen tulisi näkyä myös kehonkielessä, katseissa ja tunnelmassa. Seksin kuuluu olla yhteistä, vapaaehtoista ja molemmin puolin innostunutta.
