”En ole nuorista huolissani, vaan meistä taide- ja kulttuurialalla vallassa olevista. Meidän on päivitettävä osaamisemme tasa-arvokysymyksissä”, sanoo näyttelijä ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen professori Elina Knihtilä.
Elina Knihtilä on tasa-arvoa edistävän Women in Film & Television Finland ry:n (WIFT) puheenjohtaja. Yhdistys edistää naisten ammatillista kehitystä ja saavutuksia liikkuvan kuvan aloilla. Maailmanlaajuisella kattojärjestöllä on jaostot 40 eri maassa.
Tasa-arvoselvitykset piirtävät kuvan taide- ja kulttuurialasta, joka on työoikeuden näkökulmasta kypsymätön. Taiteilijan ammattia pitäisi käsitellä yhteiskunnassa samalla tavalla kuin mitä tahansa professiota ja tarkastella taiteen tekemisen mahdollisuuksia, reunaehtoja ja toimeentulon kysymyksiä.
Suomessa on arvioitu olevan noin 23 000 ammattimaista taiteen tekijää, mutta taiteilijoiden tarkkaa määrää ei tiedetä (Cupore 2019). Kulttuuri- ja taidealaan kuuluvat esimerkiksi visuaaliset taiteet, esittävät taiteet, kirjallisuus, musiikki ja audiovisuaaliset taiteet. Alalla on paljon määräaikaisia työsopimuksia ja freelancer-avustajia. Kutsumuksen rooli on taiteilijan ammatissa merkittävä.
Knihtilä osoittaa yhden kipupisteen sukupuolten tasa-arvon kehitykselle: ”Alalle on rakentunut taide pyhittää keinot -toimintakulttuuri. Taide ikään kuin menee muiden asioiden edelle ja hämärtää juridiikkaa. Kun elää itsekin tämän kaiken keskellä, on ollut vaativaa havahtua ja nähdä, että joillakin on erityisoikeus käyttäytyä taiteen nimissä jopa niin, että taiteen tekeminen oikeuttaa rikolliseen toimintaan. Taiteellinen vapaus on turvattava, mutta se ei tarkoita sitä, että alalla voidaan laiminlyödä lakien velvoitteita, kuten maamme tasa-arvolakia ja yhdenvertaisuuslakia.”
Naisen rooli
On kiinnostavaa kysyä, mitkä tapahtumat tai kokemukset Knihtilän omassa elämässä johtivat sukupuolten tasa-arvon näkyväksi edistäjäksi?
”Olen kotoisin maalaistalosta. Äiti piti huolen siitä, että minulla oli aina samat oikeudet kuin pikkuveljellä, olimme samalla viivalla – se ei ollut itsestään selvää maaseudun olosuhteissa. Silloin 70-luvulla esikuvia vahvoista naisista ei juuri nähty julkisuudessa. Onneksi tilanne on muuttunut kuin yö päiväksi.”
Knihtilä tuli teatterialalle vuonna 1996. ”Naisnäyttelijöille tarjottiin lähinnä epäkiinnostavia rooleja vailla inhimillistä ristiriitaa. Eihän siinä tarvita näyttelemistä! En halunnut tehdä vain itkevien ”kyselijä-ämmien” rooleja. Vahvan naisen roolikin tarkoitti monesti sitä, että nainen sai näytelmässä järjen äänen, joka kysyi, mikä sinua vaivaa, mikä nyt on ja antoi järkeviä neuvoja. Nuori naisnäyttelijä kysyi, että mitä me teemme?”
Vahvojen naisten näkymisessä yö on muuttunut päiväksi
Knihtilä tunnistaa olleensa kuin vihainen ja mustavalkoinen feministi. Hän kirjoitti opinnäytetyön Paita pois – pohdiskeluja naisnäyttelijöiden asemasta. ”Sain purkaa pahaa oloani taiteen tekemisen olosuhteista naisille. Olen kiitollinen opettajilleni, että he olivat avoimia ja sallivat työni. Vuodatukseni nousi myös mediaan.”
”Ilokseni ajat ovat muuttuneet aika paljon. Tarjolla on kiinnostavampia rooleja naisille, mutta milloin nainen saa vanhentua fiktiossa! Upea poikkeus maailmalla on yhdysvaltalainen näyttelijä ja elokuvatuottaja Frances McDormand (65). On aika nähdä keski-ikäiset ja ikääntyneet naiset kiinnostavina ja tehdä heille sisältöjä. Näillä naisilla on valtaa yhteiskunnassa, ja he ovat aktiivisia kulttuurin kuluttajia.”
Puhuttelevana omana roolityönä Knihtilä mainitsee ”yhteiskunta Annelin”. Palkitun Sisäilmaa-sarjan tapahtumapaikkana oli työ- ja elinkeinotoimisto, jossa jokainen työntekijä oli enemmän tai vähemmän stressaantunut, ahdistunut ja uupunut. Toimiston jonot olivat pitkät ja johtoportaasta tuli painetta niiden lyhentämiseen, lisäksi rakennus oli homeessa.
”Sarjassa ja sen päähenkilö palveluesimies Anneli Tiaisessa on paljon samaistumisen pintaa. Suomi on täynnä keski-ikäisiä naisia, jotka työskentelevät keskijohdossa ja elävät paineen alla. Yksi lause kertoi, että Annelin äidillä oli muistisairaus, mutta muuten tarinassa ei kerrottu naisen yksityiselämästä, jolla yritettäisiin selittää hänen käyttäytymistään.”
Knihtilä on tehnyt myös miesrooleja, kuten Q-teatterissa Shakespearen kuningas Macbethin. ”Olen aina haaveillut miesrooleista. Kun minulta nuorena kysyttiin, ketä haluaisit näytellä, en sanonut, että Tolstoin Anna Kareninaa. Halusin ja haluan näytellä Urho Kekkosta! Ehkä joskus saan näytellä häntä. Näyttelijälle kyse ei ole pelkästään roolityöstä, vaan kaikesta sen ympärillä.”
Rikotaan hiljaisuus
Seksuaalisesta häirinnästä teatterialalla oli tiedetty vuosia, niistä limaisista vitseistä ja henkisistä ja fyysisistä rajaloukkauksista, mutta tieto ei tuntunut johtavan mihinkään. Tässä toimintakulttuurissa toksinen maskuliinisuus ajoi naiset ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ahtaalle sekä oli omiaan kaventamaan myös nuorten miesten olemisen tilaa.
”Alallamme #metoo on ollut merkittävin tasa-arvoon liittyvä tapahtuma viime vuosikymmeniin. Kampanja tuli niin valtavalla vyöryllä alallemme ja pakotti ihmiset toimimaan.”
Julkinen keskustelu naisnäyttelijöiden seksuaalisesta häirinnästä ja sen laajuudesta sekä elokuvan ohjauksen työkäytännöistäleimahti vuonna 2017, kun Hollywood-tuottaja Harvey Weinsteinin kerrottiin ahdistelleen lukuisia naisia. Sosiaalisessa mediassa alkoi #metoo-kampanja, joka toi epäkohtia julkisuuteen. Naiset eri puolilla maailmaa kertoivat seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta.
Kampanjaa seurasi kulttuurialalla #kulissientakana-kannanotto (Rikotaan hiljaisuus!), jotta seksuaaliselle häirinnälle saataisiin nollatoleranssi ja ongelma otettaisiin vakavasti alan johdossa. Knihtilä oli yksi allekirjoittajista. Noin tuhat kulttuurialan toimijaa otti osaa kannanottoon. Kenenkään ei pidä joutua seksuaalisen häirinnän kohteeksi työelämässä.
”Suuri mediahuomio teki sen, että naisia oli pakko ottaa mukaan keskusteluun. Surullista, että muutospaineen piti tulla ulkopuolelta tänne Suomeen. Ajattelen, että ilmiö liittyy koko Suomen johtamiskulttuurin. Toinen maailmansota on niin lähellä ja omasta sisällissodasta vasta 100 vuotta. Johtamiskulttuurimme pohjautuu aika sotilaalliseen, patriarkaaliseen systeemiin.”
Selvityksiä ja suosituksia
Knihtilä aloitti WIFT ry:n puheenjohtajana vuonna 2016 ja tunsi törmäävänsä kuin betoniseinään. ”Ajattelin että eihän naisten tasa-arvoisen aseman edistäminen voi olla näin hankalaa. Asioihin suhtauduttiin hirveällä tavalla, että nyt nämä katkerat ämmät täällä. Sitten tajusin, että selvä, meidän pitää saada numeroita mustaa valkoiselle, että meitä kuunnellaan.”
”Olen yrittänyt välttää konflikteja ja kärsinyt kiltin tytön roolista ja miellyttämisen halusta. Kaikista rooleista ja työyhteisöistä onneksi oppii. Rooleissa on voinut käsitellä omia pelkojaan ja aggressioita. Roolit ovat opettanut olemaan rohkeampi.”
”Kun #metoo-keskustelu starttasi, opetus- ja kulttuuriministeriö tuli avuksi. Kiitän silloista ministeriä Sampo Terhoa, että asia otettiin vakavasti ja onhan se tärkeää, koska alaa kuitenkin rahoitetaan julkisin varoin.”
Taide- ja kulttuurialalle on #metoo:n jälkeen saatu työoloja ja tasa-arvoa parantavia selvityksiä ja ohjeistuksia. Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi vuonna 2018 Jaana Paanetojan selvityksen häirinnästä ja muusta epäasiallisesta kohtelusta elokuva- ja teatterialalla. Selvitys raportoi pitkän listan puutteita ja epäkohtia alan työnantajien toiminnassa.
”Kampanjan #metoo:n jälkeen itsekin sain ensimmäistä kertaa työhyvinvointikyselyn. Tuotannoista alkoi tulla lomakkeita, joissa kysyttiin, että kohdeltiinko sinua asiallisesti.” Elokuvasäätiössä tehdään erilaisia tilastointia ja ohjeistuksia sukupuolten tasa-arvon kannalta ja laajemminkin suhteessa diversiteettiin.
”Alan oli pakko reagoida, koska rahoittajat reagoivat. Jatkuva tilastointi ja seuranta on tilaajien ja rahoittajien vastuulla. Portinvartijoiden pitää edellyttää, että tuotannoissa noudatetaan edes lakeja. Katson tässä Elokuvasäätiön ja Yleisradion suuntaan sekä myös kaupallisiin kanaviin ja suoratoistopalveluihin, että miten he toteuttavat seurantaa.”
Elokuvasäätiön tilaaman tasa-arvotutkimuksen (Cupore, 2020) mukaan elokuva-alalla ilmenee paljon epätasa-arvoisuuden kokemuksia, mutta alalla toimivilla on voimakas halu jatkaa työskentelyään. Työllistymiseen vaikuttavaa syrjintää on kohdannut yli 40 prosenttia elokuva- ja tv-alalla toimivista ammattilaisista. Syrjinnän kokemukset ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä, ja naiset kokevat syrjintää jo uran alusta lähtien. Syrjintä näkyy muun muassa siinä, millaisia töitä pääsee tekemään ja saako työyhteisöissä mahdollisuuksia kehittää osaamistaan.
EU:n jäsenvaltioiden asiantuntijatyöryhmä laati suositukset kulttuurialalle (OMC, 2021). Toimenpiteiden kärkikohteiksi nostettiin sukupuolistereotypiat, seksuaalinen häirintä, pääsy työmarkkinoille ja sukupuolten palkkaerot, resurssien saatavuus, pääsy johtotehtäviin ja naisyrittäjyys. Taiteilijoina ja kulttuurialan ammattilaisina toimivilla naisilla on yleensä käytettävissä vähemmän luomis- ja tuotantoresursseja kuin miehille ja heille maksetaan huomattavasti vähemmän. Naiset ovat aliedustettuina johtavissa ja muissa päättävissä asemissa sekä taidemarkkinoilla. Naiset kärsivät seksismistä, sukupuolistereotypioista ja seksuaalisesta häirinnästä.
Korruptio tiukassa
”Ala ei muutu nopeasti. Naiset ja muut vähemmistöt -keskustelu on loppunut, mutta taide pyhittää keinot -ajattelu ja alan hierarkiat ovat pitäneet johtamismallit vääristyneinä – ja sen takia muutos on niin hidas.”
”Tasa-arvossa korruptio on olennainen käsite. Siihen liittyvät käsitteet, kuten hyvä veli -kerhot, jotka ovat pitäneet naisia lasikaton alapuolella. Minusta siihen liittyy myös nykyisestä toimintakulttuurista kiinni pitäminen vetoamalla, että ’meillä on aina tehty näin’.”
Valta on helposti keskittynyt ja henkilösuhteet vaikuttavat päätöksiin. WIFT toteutti Aalto-yliopiston kanssa naispuolisten ammattilaisten työllistymistä edistävän Action! -hankkeen (2019– 2021) ja kyselyn 80 alan ammattilaiselle. Vastausten perusteella naiset ovat miehiin verrattuna huonommin palkattuja, työllistyvät heikommin ja saavat vähemmän henkilökohtaista apurahaa tai tuotantorahaa. Suurimpia työllistymisen esteitä ovat verkostojen puute, ikä ja sukupuoli.
Knihtilä on itsekin kokenut, kun naiselle osoitetaan huonompaa palkkaa. ”Minulle tarjottiin 100 euroa vähemmän päiväpalkkaa kuin mieskollegalle, vaikka roolimme olivat samankokoiset. Mieskollega sattui olemaan puolisoni (näyttelijä Tommi Korpela), joten sain tietää eron. Kysyin työnantajalta perusteluita. Niitä en koskaan saanut, mutta sain saman palkan. Tasa-arvolain mukaan sukupuoli ei ole riittävä perustelu siihen, että toisen työ on arvokkaampaa kuin toisen!”
Suomessa audiovisuaalisen alan julkinen rahoitus kohdistuu usein samoille tuotantoyrityksille, mikä vahvistaa verkostojen merkitystä työllistymisessä. Alaa hallitsevat verkostot, joiden ulkopuolella putoaa herkästi palkkakuoppaan ja työttömyyteen. Naiset kohtaavat toistuvasti sukupuoleen liitettyä kielteistä arviointia.
”Naisia koulutetaan alalle paljon, mutta he pystyvät alalla vain muutaman vuoden. Naiset saavat kalliin koulutuksen, mutta jokin rajaa tai työntää heidät pois. Esimerkiksi elokuva-alan opiskelijoista noin puolet on naisia, mutta korkeakoulutetuista naistekijöistä vain noin joka viides pääsee tekemään pitkää elokuvaa.”
Action! -hankkeessa nähtiin myös myönteisiä esimerkkejä. Naisten ohjaamien elokuvien määrä on kasvussa, ja viime vuonna Elokuvasäätiön ohjaajille antamasta tuesta 51 prosenttia meni naisille, kun osuus oli vuonna 2011 vain neljä.
”Fiktioelokuvan puolella meille on tullut todella kiinnostavia nuoria naisjohtajia ja ohjaajia, jotka on tehneet hienoja sisältöjä. Työ ei ole tehty, seurantaa tarvitaan koko ajan.”
WIFT työstää tasa-arvotyötyökalua. ”Toiveissamme on, että saisimme sen julkistettua ensi vuoden aikana. Se on tarkoitettu sisällöntuottajille, tuotantoyhtiöille, käsikirjoittajille, rahoittajille ja kenelle tahansa, kun mitataan tasa-arvon toteutumista työssä.”
Muutos johtajassa
”Metoo:n jälkeen alamme käytäntöihin on tullut uusia asioita, kuten läheisyyden koreografia, jossa puhutaan intiimikohtausten tekemisestä ja siihen on saatu ohjeistuksia. Opinnoissa käsitellään represenraatioita ja omien rajojen tunnistamista, ja ohjaajien koulutuksessa on johtamisopintoja. On myös tullut naisten vetämiä tuotantoyhtiöitä.”
Pikkulinnut laulavat, että Knihtilä on opetustyössään toiminut sukupuolisensitiivisesti ja uudistamalla sekä vaikuttanut yhteiskunnassa alan tasa-arvoselvitysten syntyyn.
”Keskustelemme opiskelijoiden kanssa paljon stereotypioista. Esimerkiksi teksteissä vaihdamme nimiä, jotta kuka vaan voi esittää rooleja, miehen tai naisen rooli pyritään kääntämään päinvastoin tai purkamaan kahtiajakoa. Sukupuolta ei pidä ajatella binäärisesti vain nais-ja miessukupuolena ja jos emme opetushenkilöstönä tätä osaa, opiskelijat kyllä haastavat meitä. On hyväksyttävä keskeneräisyys ja heti alkuun pyydän opiskelijoita huomauttamaan, jos vahingossa tytöttelen tai pojittelen.”
”Nuoret ovat hyvin tietoisia. Tämä alan sotku ei ole nuorten ihmisten, vaan meidän ikäistemme ihmisten sotkuja. Omat opiskelijani ovat hämmentyneitä sekoilumme edessä. En ole huolissani nuorista, vaan niistä, jotka toimimme alalla ja olemme vallassa, meidän pitäisi kouluttautua moninaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen. Näissäkin asioissa taiteilijoiden pitäisi mennä kohti sitä, mitä on löytämättä.” ”Tässä muutoksessa johtamiskulttuurilta vaaditaan päätöksenteon läpinäkyvyyttä. Aika usein nämä jäävät kauniiksi sanoiksi strategiaan. Ei riitä, että olemme todenneet asian ja tehneet säännöt ja ohjeistuksia, ellei niitä seurata, arvioida ja pohdita, miten ne siirretään käytäntöön ja ryhmän sisälle.”
Kaikki tasa-arvon ongelmat liittyvät johtamiskulttuurin ongelmiin
”Kaikki tasa-arvon ongelmat liittyvät myös johtamiskulttuurin ongelmiin. Tämä ala on paljolti ryhmätyötä. Tarvitaan hyvää johtajuutta. En silti haluaisi kaataa kaikkea vastuuta yksin johtajan niskaan siitä, minkälaiset rajat piirrämme toiminnalle. Tähän liittyvät myös alaistaidot ja koko ryhmän toiminta ja sen roolit ja vastuut.”
”Johtamista pitää opiskella. Sitä ei niin vaan siirretä toiselle. Projisoimme paljon asioita muihin ihmisiin, jolloin väärinkäsitysten määrä on suuri. Monet uskomukset ovat tiedostamattomia. Huomaan johtajana, että joudun tekemään itseni kanssa tosi paljon töitä. Kuvittelen, että olen nykyään kauhean liberaali, mutta kun vähän pintaa raaputtaa, niin tajuan, että minun ideaalini ja näyttelijän ihanteeni tulevat kuitenkin saamistani malleista. Olen 90-luvulla huutamalla näyttelijäksi koulittu ja aika hierarkkisessa systeemissä. Monesta opista olen kiitollinen, mutta miten oppisimme olemaan tietoisia siitä, millaista toimintakulttuuria kannamme mukanamme. Sitä pitää meidän analysoida tarkasti, jos jotain halutaan purkaa uuden tieltä.”
”Tasa-arvon toteutumiseksi tarvitaan aktiivista työtä koko ajan. Tarkoitus ei ole kaventaa vaan laventaa asioita ja että toimisimme koko ihmiskuntana jotenkin paremmin. Yhdysvalloissahan mentiin aborttikeskustelussa heittämällä taaksepäin 50 vuotta. Mikään ei ole itsestään selvää. Aktiivinen työ on ainoa tapa toimia.”
Aktiivinen työ on ainut tapa toimia tasa-arvoasioissa
”Meidän naisten ja miesten tulisi kannustaa naisia johtamaan. Se on myös yhteiskunnan hyvinvoinnin ja yleensä ihmisyyden kannalta keskeistä. Tiedän paljon päteviä naisia ja naisjohtajia, joita haluaisin kannustaa toimimaan johtajina esimerkiksi kulttuurilaitoksissa. Parhaat voimat pitää saada alan käyttöön.”
”On ihan mieletöntä, että meillä on olemassa sellainen asia kuin Naisjärjestöjen Keskusliitto. Pidän Keskusliittoa tosi tärkeänä foorumina. Kaikissa niissä tilaisuuksissa, joihin olen päässyt, on ollut tärkeää kohtaamista ja verkostoitumista sekä naisten työn näkyväksi tekemistä. Tilaisuuksissa on nähnyt valtavan määrän toimijuutta. Se on luonut lohdullisen näyn, että meitä aktiivisesti toimivia naisvaikuttajia on paljon yhteiskunnan eri alueilla. Se kannustaa ja herättää uteliaisuutta.”
PS. Elokuvaa Kekkosesta ollaan tekemässä. ”Minulle ei ole vielä soitettu. Haluan näytellä Urho Kekkosta!”
TEKSTI: EILA RUUSKANEN-HIMMA