Tunnen usein epäoikeudenmukaisuutta kotitöiden jakautumista kohtaan. En pitkään ymmärtänyt tätä tunnetta, sillä fyysiset kotityöt on tavattu jakaa kotonani melko tasaisesti niin työhön kuluvan ajan kuin kuormittavuudenkin suhteen. Tunsin olevani parisuhteen heikko osapuoli, kun aloin väsyä kotiaskareiden hoitamiseen. Sitten törmäsin Ylen artikkeliin, jossa Jenny Lehtinen nosti tapetille metatyö-ilmiön ja sanoitti samalla syyn uupumukselleni (Yle, 2015). Nyt haluan omalta osaltani saattaa metatyötä näkyväksi ja tunnustuksen arvoiseksi, jotta siihen liittyvä vastuu jakautuisi paremmin erilaisissa ihmissuhteissa ja jotta siihen kytkeytyviä sukupuolirooleja voitaisiin aktiivisemmin kyseenalaistaa.
Mikä ihmeen metatyö?
Jenny Lehtisen mukaan metatyö on aktiivista ajatustyötä, joka mahdollistaa arjen sujuvuuden. Se on ennen kaikkea kokonaisvastuun kantamista. Ilana Aalto taas tiivistää osuvasti Paikka kaikelle -blogissaan (2019), miten metatyön piiriin kuuluu niin ennakointi-, tarkkailu-, suunnittelu-, selvittämis- ja muistamis-, kuin organisointityötä – siis valtava määrä pieniä palikoita. Metatyötä ilmentää myös näkymättömyys, sillä työn merkitys tulee usein huomatuksi vasta siinä vaiheessa, kun se on jäänyt tekemättä: on esimerkiksi turhauttavaa yrittää pestä pyykkiä, jos pesuaine on loppu, eikä kukaan ole huomannut hankkia tilalle uutta.
Metatyön voisi karkeasti jakaa kahteen tyyppiin, joita ovat välitön ja ennakoiva metatyö. Välittömällä metatyöllä tarkoitan organisointia ja suunnittelua välittömästi tehtävän kotityön yhteydessä – esimerkiksi kauppalistan kirjoittamista juuri ennen kauppaan lähtöä. Ennakoiva metatyö taas merkitsee aktiivista tarkkailua, ennakointia ja muistamista. Esimerkiksi hammastahnan kulutuksen seuraaminen ja hintavertailu ennen uuden tuubin ostamista taipuvat ennakoivan metatyön piiriin.
Uupuvat äidit ääriesimerkkinä
Metatyöstä puhutaan usein lapsiperheiden kontekstissa, jossa viimeisin vastuu arjen pyörittämisestä rojahtaa kohtuuttomasti äidin niskaan. Tilastokeskuksen mukaan näkyvään kotityöhön, kuten ruoanvalmistukseen ja siivoamiseen käytetty aika ei jakaudu kotitalouksissa tasan, vaan naiset tekevät kotitöistä keskimäärin suuremman osuuden kuin miehet. Metatyö jää puolestaan kokonaan tilastojen katveeseen, sillä sen mittaamiseen ja tunnistamiseen ei löydy selkeitä työkaluja. Tästä huolimatta aktiivinen ajatustyö näyttäisi kotitöiden ohella jakautuvan arjessa epätasa-arvoisesti miesten ja naisten välillä riippumatta siitä, millainen ihmissuhde osapuolten välillä vallitsee. Itse asiassa metatyön epäsuhtainen jakautuminen horjuttaa tasa-arvoa mielestäni ihan kaikissa ihmissuhteissa kaverisuhteista lähtien, vaikka lapsiperheiden uupuvat äidit onkin viety ilmiön keulakuvaksi. Väitän, että nimenomaan ennakoivan metatyön yhteydessä eriarvoisuus on kaikkein merkittävintä, sillä se on metatyön muodoista huomaamattomin.
Metatyön epäsuhtainen jakautuminen horjuttaa tasa-arvoa mielestäni ihan kaikissa ihmissuhteissa, vaikka lapsiperheiden uupuvat äidit onkin viety ilmiön keulakuvaksi.
Miksi vastuu jakautuu automaattisesti niin epätasaisesti? Lapsiperheen kontekstissa eriarvoista tilannetta on selitetty esimerkiksi vanhempainvapaan eriarvoisuudella: äidit käyttävät perinteisesti suuremman lohkon vanhempainvapaista, jolloin he omaksuvat aktiivisen roolin sekä päävastuun perheen metatyöstä. Useissa metatyötä käsittelevissä artikkeleissa äitien roolia kuvataankin osuvasti sanalla “projektipäällikkö”. Isät eivät puolestaan useinkaan joudu kohtaamaan – saati opettelemaan – ainakaan ennakoivaa metatyötä, joten heidän osansa saattaa helposti jämähtää “apulaisen” rooliin. Apulaisetkin toki tekevät asioita, kunhan heitä ensin pyydetään. Nämä aktiivisen ja passiivisen roolit pitävät sitkeästi pintansa perhearjen keskellä ja niistä on vaikeaa, vaikkakin mahdollista opetella eroon.
Metavastuuseen johtavat mekanismit
Vanhempainvapaiden eriarvoisuus ei kuitenkaan selitä metatyön epätasa-arvoa esimerkiksi minun opiskelija-arjessani, jossa olen tottunut aktiivisesti tarkkailemaan ruoka-ainesten vanhentumista tai hoitamaan aikataulujen sovittelua ja budjetointia (siinä missä kumppanini ei). Oman tilanteeni juuret ovat lähtöisin yhtäältä sosiaalisesta asemastani vähätuloisena opiskelijana, toisaalta opituista naiseuden ja tyttöystävyyden malleista ja uskomuksista sen suhteen, millaista vastuuta minun naisena tulisi ottaa ja millaista käytöstä taas välttää. Olen oppinut, että naisena minulla on ensisijainen vastuu kodin asioista, kuten fyysisestä ja aikataulullisesta järjestyksestä. Myös Susanna Luukisen mukaan tyttöjä kasvatetaan poikia herkemmin huomaamaan kodin metayöt. Lopputuloksena ja eräänlaisena todisteena näiden oppien omaksumisesta on sisälläni kiehuva voimakas häpeän tunne, mikäli asiat jäävät hoitamatta. Häpeän suhteen kumppanini taas tuntuu olevan jollain lailla immuuni.
Toinen merkittävä seikka liittyy altavastaajuuteeni johtuen sosiaalisesta asemastani. Esimerkiksi omat tuloni ovat niukat, joten budjetointi on välttämätön osa arkeani – toisin sanoen minun on pakko sitoa metayötä kulutukseeni. Toisaalta taloudellinen tilanteeni on kumppaniin verrattuna paljon kapeampi. Kumppani voi valita ostoksensa spontaanimmin, kun elämäntilanne ei pakota häntä tekemään tarkkaa budjettia. Siten taloutemme “yhteinen työmäärä” vähenee, mikäli minä hoidan yhteisen budjetoinnin, sillä olen tilanteeni pakottamana jo ennestään joutunut opettelemaan hintavertailua ja rahan organisointia. Edellä kuvattu tilanne kytkeytyy nimenomaan ennakoivaan metatyöhön, jonka jakaminen tuntuu erityisen haastavalta.
Uskon, että sosiaalisten asemien jakautumisella on merkitystä siihen, kuka metayötä viime kädessä toteuttaa. Tilastojen mukaan miesten ja naisten väliset sosiaaliset asemat ovat keskenään epätasapainossa. Konkreettisena esimerkkinä naiset esimerkiksi tienaavat keskimäärin miehiä pienempää palkkaa, minkä uskon vaikuttavan metatyön “automaattiseen” epätasa-arvoiseen jakautumiseen. Lisäksi esimerkiksi ystävyyssuhteissa sosiaaliset asemat voivat näkyvät tilanteessa, jossa suunnitellaan yhteistä tekemistä: koska aikataulujen ja aktiviteetin on sovittava kaikille, on suunnitelmien lähtökohdaksi otettava se henkilö, jonka elämäntilanne ja budjetti joustavat kaikkein vähiten. Samalla metatyö kaatuu helposti tämän yhden henkilön kontolle, sillä hänestä tulee tilanteessa automaattisesti pätevin sovittelemaan kapeita aikatauluja toisiinsa. Tässä kohtaa toki hyvä ystävä, jolla sattuu olemaan löysemmät aikataulut, ottaa myös aktiivisen roolin suunnitelmien tekemisessä, vaikkei tilanne häntä sinänsä siihen pakotakaan.
Metatyö tunnistetaan paremmin työmarkkinoilla
On kiinnostavaa, miten metatyö tunnistetaan ilmeisen hyvin työelämässä ja samalla niin heikosti arjessa, sillä sen kuormittavuuden mittavälineet eivät ole yhtään sen selkeämpiä työpaikalla kuin kotonakaan. Työmaailmassa vastuutyö ja luottamustoimet vertautuvat palkkapinkan kokoon, joka toimii samalla työn tunnustuksen ja arvon mittarina. Toisaalta työn arvottaminen on riippuvainen tekijän sukupuolesta, mikä näkyy miesten ja naisten palkkaeroissa, kun tarkastellaan samoja tai toisiaan vastaavia työtehtäviä. Lisäksi näyttää siltä, että työmaailmassa rahallinen arvo määräytyy pikemminkin työn haastavuuden kuin yhteiskunnallisen merkittävyyden perusteella. Kotitöistä ei tietenkään makseta palkkaa eikä metatyötä pidetä erityisen haastavana, mutta tärkeänä tasa-arvon askeleena olisi kuitenkin nähdä kodin vastuutyö arvokkaana ja tärkeänä, sekä kaikkien yhteisenä.
Kohti jaettua vastuunkantoa
Jotta voidaan suunnata katseet yhä tasa-arvoisempien ihmissuhteiden utopiaan, on aivan ensimmäiseksi jäljitettävä ja tunnistettava arkeen sekoittuva metatyö. Mistä asioista sinä otat vastuuta? Itse aloin purkamaan vyyhtiä taulukoimalla, mutta tyyli on vapaa! Näin on helpompi huomata, paljonko aikaa ja energiaa metatyöhön liittyvien palikoiden kanssa kuluu. Lisäksi taulukko tai muu tilastointi auttaa ihmissuhteen muita osapuolia hahmottamaan näkymätöntä ajatustyötä ja asiaa on helpompi lähteä yhteisesti purkamaan. Toisaalta saattaa kenties ilmetä, miten ystävä tai kumppani onkin kaiken aikaa ottanut vastuuta asiasta, josta itsellä ei ole ollut aavistustakaan. Olennaista on tehdä metatyö näkyväksi, jotta työhön voidaan liittää sen ansaitsema tunnustus.
Tärkeänä tasa-arvon askeleena olisi nähdä kodin vastuutyö arvokkaana ja tärkeänä sekä kaikkien yhteisenä
Ilana Aalto huomauttaa, ettei ratkaisu metatyön kuormittavuuteen ole pelkästään “relaaminen” tai “riman laskeminen” suorittamisen suhteen, vaikka tälläkin on toki merkitystä. On tervettä erottaa, minkä tasoinen metatyö milloinkin on oleellista ja välttämätöntä, ja missä asioissa on tarpeen mukaan mahdollista joustaa: toisinaan esimerkiksi riittää, että koti siivotaan vain suurpiirteisesti.
Jenny Lehtisen mukaan häpeä on keskeinen osasyy siinä, että metatyöstä on niin vaikeaa luopua. Yhteisessä keskustelussa olisikin tärkeää tuoda esiin vastuuasemaan pakottavat häpeän ja paineen tunteet, sillä erityisesti yksin koettu häpeä vaikeuttaa metatyön jakamista ja jakautumista, sekä otteen hellittämistä koetun “projektipäällikköyden” ohjaksista. Huomattavaa on, että häpeän taakka koskettaa usein erityisesti naisia. Olisi myös hienoa päästää hiukan irti käsityksestä, jonka mukaan työ on usein helpompi hoitaa itse kuin yrittää jakaa vastuuta (“mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa”). Toki huonon sopan ilmiö pitää usein aluksi paikkansa, kun kumppanille tai ystävälle on vaikka sitten itse hammasta purren annettava aikaa ja tilaa kompuroida ja opetella projektinhallintaa. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että ennen pitkää tilanne varmasti helpottuu ja vastuuta voi uskaltaa laskea pois omilta harteilta.
Laura Liuhamo
Kirjoittaja on nuori tasa-arvovaikuttaja
Plan Suomi ja Naisjärjestöjen Keskusliitto järjestivät Nuori tasa-arvovaikuttaja -koulutusohjelman toista kertaa syksyllä 2021. Koulutusohjelma tarjoaa nuorille ympäri Suomea mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskuntaan, edistää sukupuolten tasa-arvoa sekä suunnitella ja toteuttaa oma tasa-arvoteko.
Blogeissa esitetyt näkökulmat ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä vastaa tai edusta Naisjärjestöjen Keskusliiton kantaa.