Kuten maailmalla, Suomessakin koronakriisin vaikutukset väkivaltaa kokeviin naisiin sekä lapsiin ovat jo näkyvissä. Erityisesti chattien ja muiden sähköisten tukipalveluiden käyttö on lisääntynyt voimakkaasti korona-aikana. Myös poliisin kotihälytystehtävät perheväkivaltatapauksiin liittyen näyttävät lisääntyneen. Väkivallan seuraukset tulevat jatkumaan pitkään senkin jälkeen, kun pandemia on hiipunut, ja todelliset vaikutukset tulevat näkymään vasta vuosien kuluessa. Jo ennen pandemiaa Suomi nousi eurooppalaisessa vertailussa yhdeksi väkivaltaisimmista maista naisille.
Hallituksen on varmistettava riittävät toimintaresurssit väkivaltaa kokeneiden naisten tukipalveluille ja muille naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaa toteuttaville tahoille.
Valtiolla on velvollisuus taata riittävät tukipalvelut väkivaltaa kokeneille. Esimerkiksi Istanbulin sopimuksen nojalla valtion tulee varmistaa, että uhrien saatavilla on psykologista neuvontaa, tukea asumisjärjestelyihin, oikeudellista apua, terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluja sekä taloudellista tukea (20 artikla). Yleisten palvelujen lisäksi on järjestettävä naiserityisiä palveluja (22 artikla).
Näiden velvoitteiden toteuttamisessa kunnat ja kansalaisjärjestöt ovat tällä hetkellä avainasemassa. Siksi valtion on varmistettava näiden tahojen resurssit järjestää tarvittava määrä palveluja.
Väkivallan vastaista työtä tekevien järjestöjen rahoitus on pitkään ollut epävarmalla pohjalla. Koronakriisin myötä erityisesti STEA-rahoitteiset eli rahapelituotoilla rahoitettavat palvelut ovat suuren epätietoisuuden vallassa. STEA:n mukaan on odotettavissa, että vuodelle 2021 myönnettävissä oleviin avustuksiin käytettävissä oleva rahamäärä laskee merkittävästi. Tämä aiheuttaa huolta palvelujen jatkuvuudesta ja riittävyydestä. Palvelujen riittämättömyys tulee näkymään kasvaneina kustannuksina muualla.
Hallituksen sitoumus rahapelituoton aleneman täysimääräisestä kompensoinnista sekä halu linjata näiden varojen käytöstä osana valtion budjetin kokonaisuutta on tervetullut.
Valtion onkin turvattava hyvät toimintaedellytykset naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiselle työlle, mukaan lukien uhrien palveluille. Rahoituksen on oltava pitkäaikaista, ennakoitavaa ja pysyvää.
Nykyiset rakenteet eivät riitä tukemaan tehokkaita väkivallan vastaisia toimia. Turvakotipaikkojen ja SERI-tukikeskusten lisäämisen lisäksi Suomeen tarvitaan enemmän matalan kynnyksen palvelupisteitä, vertaisryhmiä niin verkkoon kuin maan kattavasti eri paikkakunnille, kriisipalveluja, ennaltaehkäiseviä palveluja, jalkautuvia palveluja ja selviytymisvaihetta tukevia palveluja.
Naisiin kohdistuvan väkivallan erityisten riskiryhmien asema suhteessa väkivaltatyön palveluihin on erittäin heikko koko maassa. Erityisesti vammaiset naiset, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, päihteiden aktiivikäyttäjät, asunnottomat naiset, paperittomat naiset, turvapaikanhakijanaiset sekä maahan muuttaneet ja heikosti suomea puhuvat naiset jäävät herkästi palvelujen ulkopuolelle. Myös ikääntyneille naisille sekä tytöille ja nuorille naisille tarvitaan erikoistuneita palveluja. Kolmas sektori on erittäin tärkeässä asemassa palveluiden tuottamisessa erityisille riskiryhmille.
Allekirjoittajat,
Amnesty International Suomen osasto ry
Ensi- ja turvakotien liitto ry
Exit – pois prostituutiosta ry
Fenix Helsinki
Miehet ry
Mieli Lounais-Suomen mielenterveys ry
Monika-Naiset liitto ry
Naisasialiitto Unioni ry
Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry
Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry
Naisten Linja Suomessa ry
Nicehearts ry
Pro-tukipiste ry
Rikosuhripäivystys
Rusetti – Vammaisten naisten valtakunnallinen yhdistys ry
Seta ry
Setlementti Tampere ry
Tukinainen ry
Turvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ry
UN Women Suomi
Elina Penttinen, yliopistonlehtori, sukupuolentutkimuksen maisteriohjelman koulutusjohtaja,
Haavoittuvuuden haltuunotto -hankkeen johtava tutkija, Helsingin yliopisto