Hyppää sisältöön

Kannanotto: Naisten jääkiekon ja jalkapallon arvokilpailut on lisättävä yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien listalle

Naisjärjestöjen Keskusliitto, Suomen Paralympiakomitea, Monaliiku ja Finlands Svenska Idrott sekä På samma linje-hanke pitävät välttämättömänä, että yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien listalle lisätään naisten jalkapallon maailmanmestaruus- ja Euroopan mestaruuskilpailut, naisten jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut sekä paralympialaiset. Liikenne- ja viestintäministeriö arvioi parhaillaan ns. yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien listan ajantasaisuutta. Tällä listalla määritellään, mitkä tapahtumat ovat vapaasti seurattavissa Suomessa.

Naisten urheilutapahtumien televisiointi ja katsojaluvut ovat viime vuosina nousseet huimasti. Samalla naisten urheilun asema, myös joukkuelajeissa, on ratkaisevasti muuttunut.

Suomi on ollut edelläkävijä naisten urheilun ja sukupuolten tasa-arvon edistämisessä Euroopan unionissa ja globaalisti. Esimerkiksi Suomen aloitteesta laaditut Euroopan komission suositukset sukupuolten tasa-arvosta urheilussa Gender Equality in Sport – Strategic Actions in 2014-2020 julkistettiin Helsingissä 2014. Yksi strategisten tavoitteiden prioriteeteista on urheilun median tasa-arvon lisääminen. Parhaillaan Euroopan komissio laatii jatkosuosituksia.

Naisten jääkiekon ja jalkapallon arvokisat sekä paralympialaiset yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien listaan on oikeudenmukaista ja naisten urheilun suosioon perustuvaa. Myöskään yleinen arvomaailma ei enää hyväksy huippu-urheilun merkittävyyden arvioimista urheilijoiden sukupuolen perusteella.

Naisten urheilun kehittymiselle on välttämätöntä, että naisten jääkiekon ja jalkapallon arvokisat tunnustetaan samalla tavalla yhteiskunnallisesti merkittäviksi kuin vastaavat miesten kisat. Ennen kaikkea se antaa vahvan viestin siitä, että Suomi on valtiona sitoutunut sukupuolten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen myös urheilussa.

Allekirjoittajat

Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Suomen Paralympiakomitea ry

Monaliiku – Monikansallisten naisten hyvinvointi ja liikunta ry

Finlands Svenska Idrott

På samma linje -hanke (Finlands Svenska Idrott ja Luckan r.f.)

Lisätietoja

Naisjärjestöjen Keskusliitto

Terhi Heinilä, pääsihteeri, [email protected], p. 040 530 5544

Erna Alitalo, projektikoordinaattori, [email protected], p. 050 546 6688

Suomen Paralympiakomitea ry

Riikka Juntunen, pääsihteeri, [email protected], puh. 0400 340 091

Monaliiku – Monikansallisten naisten hyvinvointi ja liikunta ry

Claudia Nystrand, toiminnanjohtaja, [email protected], puh. 050 590 6345

Finlands Svenska Idrott, På samma linje -hanke

Henrika Backlund, Generalsekreterare, [email protected], puh. 040 6633 269

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme noin 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Lue kaikki uutiskirjeemme täältä.

Onko järjestösi kiinnostunut jäsenyydestä?

Naisjärjestöjen Keskusliitto edistää sukupuolten tasa-arvoa ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa.

Liiton jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.