Hyppää sisältöön

Kuka uskaltaa olla feministi?

”En ole feministi, mutta kannatan kyllä sukupuolten välistä tasa-arvoa” on lause, jonka moni saa kuulla keskustelukumppaniltaan tuodessaan esille olevansa itse feministi. Tai ylipäätänsä kääntäessään keskustelun suunnan kohti tuota epämukavaa sanaa. Sanaa, johon liitetään helposti massasta eroava seksuaalinen suuntautuminen, rintaliivien polttaminen, kurkku suorana huutaminen ja miesviha. Tuota sanaa kauhistellaan ja pyritään välttelemään, sille keksitään vähemmän radikaaleja vastineita ja sillä luodaan mielikuvia vahvasti stereotypioihin nojaavista henkilöistä, joiden kanssa kukaan ei halua olla tekemisissä, saatikka sitten yrittää keskustella.


Feministi. Mieliimme piirtyy kuva naisesta, naisesta, joka on kenties lihaksikas, pukeutuu miehisesti (ei siis koskaan mekkoon ja korkokenkiin), nainen ei käytä meikkiä (tai jos käyttää niin räikeän punaista huulipunaa ja tummia kissarajauksia), hän on leikannut hiuksensa lyhyiksi, mutta jättänyt muulta osin sheivaamatta. Siinä meille on feministi, täydellinen feministi… eli täydellisesti ja kokonaisvaltaisesti stereotypioiden pohjalta muodostettu. Tarkoituksena ei tietenkään ole väittää, etteikö feministien joukosta löytyisi juuri kyseiset raamit täyttäviä henkilöitä (tai etenkään että heissä olisi mitään vikaa), vaan kertoa, että he ovat vain yksilöitä muiden joukossa, eivätkä edes kata enemmistöä feministeistä. Feministi ei merkitse tietyn näköistä, tietyn taustan omaavaa, tiettyä sukupuolta olevaa, tietysti seksuaalisesti suuntautunutta tai tietyt samat luonteenpiirteet omaavaa ihmistä.

Feministi voi olla ujo ja hiljainen tai rohkea ja sosiaalinen. Ei tarvitse olla äänekäs halutakseen muutosta tai edes tehdäkseen jotain sen eteen. Feministejä yhdistää halu mahdollistaa kaikille samat oikeudet ja mahdollisuudet riippumatta siitä, millaisena ihminen on syntynyt tai mitkä hänen ulkoiset piirteensä ovat. Feministit siis yksinkertaisesti tavoittelevat tuota tasa-arvoksikin kutsuttua ideaalia.

Feminismi iskukeinona

”Miten kasvattaa pisteitä naisten silmissä?”
”Sanot vain olevasi feministi”.

Ja kyllähän tämä keino toimii, mikä olisikaan seksikkäämpää kuin mies, joka ajaa toisen sukupuolen asioita. Mies, joka siis on järjettömän epäitsekäs. Ja eikö tämä kuulostakin aivan todenmukaiselta, sillä feminismihän virallisten määritelmien mukaan ajaa juuri NAISTEN asemaa? Ei kuitenkaan pidä hämääntyä kansikuvasta. Ei pidä jättää kirjaa avaamatta kuvitellen pelkän kannen paljastavan koko juonen. On totta, että feminismin pohjimmaisena periaatteena on parantaa naisten ja tyttöjen, siis edelleen heikommassa asemassa olevan sukupuolen asemaa. Tietysti, sillä miten muuten tasa-arvoa kohti kuuluisi liikkua. Monilta jää kuitenkin tajuamatta, että siinä sivussa naisten aseman parantuessa moni muukin ryhmä saa feminismin hyödyt osakseen. Pakonomaiset ajatukset toksisen maskuliinisuuden tavoittelusta rikkoutuvat, miesten taakkaa perheiden päänä kevenee ja yhä useampi saa olla oma itsensä (mukaan lukien naiset, miehet sekä sukupuoli-identiteetiltään kahden sukupuolen jaon ulkopuolelle jäävät). Puhumattakaan siitä, miten toisen, suunnilleen puolet maailman väestöstä kattavan sukupuolen ottaminen mukaan päätöksentekoon ja ideointiin kasvattaa uusien innovaatioiden ja kestävien ratkaisujen määrää huimasti.

Feministejä yhdistää halu mahdollistaa kaikille samat oikeudet ja mahdollisuudet riippumatta siitä, millaisena ihminen on syntynyt tai mitkä hänen ulkoiset piirteensä ovat.

Feministiksi tunnustautuva miespuolinen henkilö ei siis ole vain epäitsekäs. Hän ajaa yhteistä etua, niin naispuolisten ystäviensä kuin myös itsensä ja saattaa stereotypioita rikkomalla ehkäistä miespuolisten tuttaviensa itsemurhia (miesoletettujen korkeat itsemurhatilastot nimittäin korreloituvat suoraan toksiseen maskuliinisuuden tavoitteluun).

Leima, jota kukaan ei halua

”Feministi”, jokin siinä sanassa särähtää, saa aikaan epämukavan tunteen. Feministi, femme, eli nainen. Miksi sen pitää alkaa juuri fem-, miksei se voisi olla esimerkiksi tasa-arvonismi (equalism)? Sana nainenhan se siinä mättää. Ironista, että juuri naisia ajavan aatteen käsitteessä pitää viitata naisiin.

Feminismiä kritisoidaan monista syistä, sen oletetaan muun muassa ajavan vain valkoisten heteronaisten asemaa, haluavan nostaa naiset jalustalle syrjäyttäen miehet, ottavan huomioon vain kaksi sukupuolta ja jättävän huomiotta lukuiset muut seikat, jotka vaikuttavat elämässä pärjäämiseen ja menestymiseen. Feminismi nähdään vanhentuneena aatteena, jonka alkuperäiset tarkoitusperät jyräävät nykypäivän hauraat ideaalit.


Feminismi ei ole täydellistä, mutta nykypäivänä se on muodostunut intersektionaaliseksi aatteeksi, joka pyrkii ottamaan huomioon kaikki ihmisryhmät arvottamatta niitä keskenään. Illuusio täydellisyydestä on rikkoutunut jo ihmisten suhteen; emme oleta kenenkään olevan yksilötasolla täydellinen, vaan hyväksymme epätäydellisyyden ja virheet inhimillisinä ominaisuuksina. Siispä meidän ei tulisi olettaa myöskään yhdenkään aatteen olevan täydellinen, saatikka sitten arvottaa sitä sen epätäydellisyyden perusteella. Olisimme sokeita, jos sallisimme itsemme unohtaa kaiken hyvän mitä feminismin avulla on jo saavutettu. Feminismi on ihmisten ajama aate ja siksi myös sillä on lupa tehdä ajan saatossa virheitä, lupa muuttua, lupa mukautua vallitsevaan aikaan sekä lupa priorisoida sen hetken kriittisimpiä epäkohtia epätasa-arvon saralla.

Kaipaako moderni maailma enää feminismiä?

Jos sitten kuitenkin olisit feministi -välittämättä sanan epämukavuudesta- niin saatat ajautua pohtimaan, että Suomessahan tasa-arvo jo toteutuu. Naisten tai lasten ei tarvitse pelätä kulkiessaan yksin pimeillä kaduilla, naiset saavat äänestää ja asettua ehdolle siinä missä miehetkin -ovat saaneet jo yli sadan vuoden ajan- ja meillähän on tällä hetkellä upea nuori naispääministeri tukenaan lähes pelkästään naisista koostuva hallitusviisikko. Miksi pitäisi siis julistautua feministiksi, kun kerran elämme Suomessa, tässä feministisessä utopiassa, jota verrataan BBC:n artikkelissa jopa Wonder Womanin saareen? Paitsi että Suomi on yksi Euroopan vaarallisimmista maista naisille (Euroopan perusoikeusviraston tutkimus), valkoihoisen suomalaistaustaisen naisen ansiot työmarkkinoilla ovat edelleen 84 % vastaavan miehen ansioista (thl, 2019) ja naiset kokevat seksuaalista häirintää toisen sukupuolen taholta 3 kertaa todennäköisemmin kuin miehet naisten taholta (STM, tasa-arvobarometri 2017). Yllä on lueteltuna kolme räikeintä ja fyysisesti naisten asemaa eniten uhkaavaa tasa-arvon epäkohtaa, Suomessa. Ilmiselvinten asioiden lisäksi voitaisiin listata vielä muun muassa vain miehille pakollinen asevelvollisuus, perhevapaat, joista äidit käyttävät 90 % (Kela, 2020), näkymättömän ja palkattoman työn kasaantuminen lähes yksinomaan naisille, eikä lasikattojenkaan olemassaoloa voida kieltää.

Päiväkodissa tytöt opastetaan helposti leikkimään kotia, kun taas pojat ohjataan pikkuautojen tai legolaatikon ääreen.

Myös seikat, jotka pintapuolisin vaikuttaisivat vain tekevän eron miesten ja naisten välille (eli eivät siis yrittäisi ”vahingoittaa” toista sukupuolta), yllättävää kyllä, vahingoittavat sitä siitä huolimatta. Tästä arkisena esimerkkinä voidaan nähdä leikkien sukupuolittuneisuus. Päiväkodissa tytöt opastetaan helposti edelleen leikkimään kotia, kun taas pojat ohjataan pikkuautojen tai legolaatikon ääreen. Nämä alkujaan viattomilta vaikuttavat kasvatusalan henkilökunnan toimesta suoritetut toimintamallit korreloituvat myöhemmin nuorten koulutusvalintoihin: lapsesta asti ”tyttömäisiin” leikkeihin patistetun nuoren voi olla suuri kynnys hakea opiskelemaan esimerkiksi teknillisille aloille ja päinvastoin.


Ovatko suomalaiset feministit siis asettaneet tavoitteensa liian korkealle? Ja siksikö kukaan ei halua liittyä heidän joukkoonsa? Koska kukaan ei jaksa tavoitella mahdotonta, kun meillä on jo naisiin kohdistuvan väkivallan tilastoissa Euroopan kärkeen nouseva feministinen utopia?

Jokainen feministi uskoo siihen, että asiat voivat olla vielä paremmin, jokainen heistä uskoo feministisen utopian mahdollisuuteen. He eivät ole optimistisia hölmöjä, vaan he näkevät tasa-arvon asiana, joka on kaiken työn arvoista. He näkevät sen ihmisoikeutena, jonka puolesta on syytä taistella ja he myös taistelevat, periksi antamatta ja väsymättömästi.

Linnea Mikkola
Kirjoittaja on nuori tasa-arvovaikuttaja


Plan Suomi ja Naisjärjestöjen Keskusliitto järjestävät Nuori tasa-arvovaikuttaja -koulutusohjelman toista kertaa syksyllä 2021. Koulutusohjelma tarjoaa nuorille ympäri Suomea mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskuntaan, edistää sukupuolten tasa-arvoa sekä suunnitella ja toteuttaa oma tasa-arvoteko.

Blogeissa esitetyt näkökulmat ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä vastaa tai edusta Naisjärjestöjen Keskusliiton kantaa.

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme noin 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Lue kaikki uutiskirjeemme täältä.

Onko järjestösi kiinnostunut jäsenyydestä?

Naisjärjestöjen Keskusliitto edistää sukupuolten tasa-arvoa ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa.

Liiton jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.