Ulkoasiainministeriölle
Viite: HEL7836-5/02.042013
Asia: EN; Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskeva yleissopimus; lausuntopyyntö ratifiointityöryhmän mietinnöstä
Naisjärjestöjen Keskusliitto ry (NJKL) kiittää saamastaan mahdollisuudesta antaa aiheesta lausunto.
Keskusliitto on ilmaissut huolensa ratifiointitoimenpiteiden riittävyydestä ja Suomen tilanteen analyysistä liittymällä monen muun järjestön kanssa Amnestyn Suomen osaston eriävään mielipiteeseen. NJKL haluaa korostaa muutamia puutteita mietinnössä, sillä on jo aika ryhtyä konkreettisiin toimiin. Nämä toimet vaativat resursseja ja rahaa. Sopimuksen toteuttaminen vaatii tarvittavat lainsäädäntötoimet ja muut toimet, joilla varmistetaan valtion huolellisuusvelvoitteen noudattaminen. Valtion tulee ehkäistä, tutkia, rangaista ja tutkia yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvat valtiosta riippumattomien toimijoiden väkivallanteot.
NJKL edellyttää että hallituksen esitys on valtion budjettisidonnainen. Sopimuksen 8. artiklassa todetaan, että osapuolet antavat käyttöön riittävät rahoitus- ja henkilövoimavarat, jotta sopimuksen toimet voidaan toteuttaa asianmukaisesti.
Ns. Istanbulin sopimuksen tavoitteet ovat tärkeät ja sitovat. Uhrien suojelu, väkivallan poisto ja tekijöiden rankaisu ovat keskiössä. Ennaltaehkäisyä korostava ja yhteistyötä eri tahojen välillä edistävä sopimus on laaja-alaisuudessaan ainutlaatuinen. Oikeus elää vapaana väkivallasta sekä julkisessa että yksityiselämässä ovat jokaisen ihmisen perusoikeuksia.
Uhrien oikeuksien korostaminen on yksi sopimuksen lisäarvoista samoin kuin sukupuolitietoinen lähestymistapa. Mietintö kertoo sinänsä ansiokkaasti Suomen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyn ja auttamisen tilasta, mutta tarvittavat johtopäätökset NJKL:n mielestä hieman ontuvat. Ei tarvita enää uusia työryhmiä, tarvitaan tarkempia ja parempia lakeja, joihin ei jää niin paljon tulkintamahdollisuuksia kuin nykyisissä on. On syytä ottaa vakavasti tieto ongelman merkittävyydestä ja suuruudesta sekä erilaisten toimenpiteiden tarpeellisuudesta.
Tietojen kokoaminen ja tutkimus (11. artikla)
Naisjärjestöjen Keskusliiton mielestä vahvempi kirjaus tietojen keräämisestä ja väkivallan eri muotojen ja eri kansalaisryhmiin kohdistumisesta on tarpeen. Tarvitaan säännöllisin väliajoin tehtyä ja tutkittua tietoa. Katvealueet tulee kartoittaa ja tehdä tutkimusaikataulu. Suomessa tehtyjen kahden naisuhritutkimuksen jatkon valmistelu pitää aloittaa lähiaikoina.
Koulutus (14. artikla) ja Ammattihenkilöstön koulutus (15. artikla)
Muistio antaa sangen ruusuisen kuvan Suomen tilanteesta. Turvallisuus on teemana monessa oppisisällössä, naisiin kohdistuva väkivalta enemmän tavoitetasolla. Artiklan 14 tavoitteet ovat vaativat: opetussuunnitelmiin kaikille opetustasoille sisällytetään materiaalia, joka edistää naisten ja
miesten tasa-arvoa, väkivallattomuutta ja oikeutta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Näitä periaatteita olisi myös edistettävä epävirallisissa koulutusjärjestelmissä, urheilu, kulttuuri- ja harrastustoiminnassa sekä joukkoviestimissä, lehdistönvapauden periaatteet huomioon ottaen.
Ammattihenkilöstön koulutus on pirstaloitunutta, joten koordinaatiota ja sisällöntuotantoa on lisättävä.
Artiklojen 11, 14 ja 15 toteuttamiseksi Suomen tarvitaan jo pitkään ehdotettu Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn keskittyvä yksikkö, jolle luodaan riittävät voimavarat ja toimintaedellytykset. Yksikkö ottaisi myös vastuulleen erilaisten palvelujen koordinoimisen laatustandardien kehittämisen. tämä koskisi erityisesti IV luvun suojelu ja tuki eri artikloja.
Yleiset tukipalvelut (20.artikla), Erityistukipalvelut (22. artikla), Turvakodit (23. artikla), Auttavat puhelimet (24.artikla), Seksuaalisen väkivallan uhrien tukeminen (25. artikla)
Suomessa on huomattavia puutteita näillä kaikilla palvelujen osa-alueilla. Mietinnön teksti on kunnianhimoton. Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisohjelman toimenpidevalikon siteeraaminen ei uhrien asemaa paranna, sillä useimmille ohjelmassa mainituille toimenpiteille ei ole osoitettu varoja.
Yleiset tukipalvelut vaativat henkilöstön osalta runsaasti kouluttamista ja tiedotusta. Matalan kynnyksen erityistukipalvelut ovat olemattomat, turvakodit ovat pieniä ja niitä on liian vähän. Lisäksi ne ovat jakautuneet alueellisesti epätasaisesti. Ympärivuotinen auttava puhelin odottaa hankkeeseen ryhtymistä ja seksuaalisen väkivallan uhrien tukeminen puuttuu useimmilta paikkakunnilta kokonaan. Raiskauskriisikeskus Tukinainen perustettiin 20 vuotta sitten, joten osaamista löytyy, mutta kaksi toimipistettä ei tarvetta kata valtakunnallista tarvetta.
Huoltajuus, tapaamisoikeudet ja turvallisuus (31. artikla)
Tämä tärkeä artikla naisten ja lasten turvallisen tulevaisuuden kannalta antaa ymmärtää, että asiat Suomessa ovat kunnossa. Tutkittua tietoa on siitä, että sekä lastenvalvojat että myös tuomioistuimet usein sivuuttavat väkivaltakysymykset liian kepeästi. Lapsen edun mukaisen sovintoratkaisun saaminen tavoitteena voi todellisuudessa aiheuttaa vaarallisia ja/tai pelkoa aiheuttavia tilanteita.
Lähestymiskieltoa annettaessa pitäisi tarkemmin miettiä lasten asema. Valvottuja tapaamispaikkoja ei myöskään ole riittävästi.
Pakkoavioliittojen siviilioikeudelliset seuraamukset (32. artikla) ja pakkoavioliitto (37.artikla)
Pakkoavioliiton mitätöinti tulee tehdä lainsäädännöllisesti mahdolliseksi.
Pakkoavioliitto tulee kriminalisoida artiklan mukaisesti. Tällaisella lainsäädännöllä olisi myös ennalta ehkäisevää vaikutusta.
Seksuaalinen väkivalta, mukaan lukien raiskaus (36. artikla)
Artiklassa selvästi korostuu henkilön suostumuksen puute, kohdassa 2 sanotaan, että henkilön on annettava suostumus vapaaehtoisesti vapaasta tahdostaan, joka arvioidaan kulloistenkin olosuhteiden mukaan.
Seksuaalirikoslain meneillään olevassa uudistuksessa tulee raiskauksen tunnusmerkistö uusia niin, että ilman suostumusta tapahtuva yhdyntä tai seksuaalinen tunkeutuminen on raiskaus.
Naisen sukuelinten silpominen (38.artikla)
Suomessa voidaan rangaista tyttöjen sukuelinten poistamista tai silpomista rikoslain 21 luvun 5 §:n mukaisena pahoinpitelynä tai kyseisen luvun 6 §:n mukaisena törkeänä pahoinpitelynä. Jo asiasta tiedottamisen takia olisi selvempää että sukuelinten silpomisen kielto mainittaisiin näiden pykälien yhteydessä itse laissa, tai sille tehdään oma pykälä.
Seksuaalinen häirintä (40. artikla)
Suomen rikoslaissa ei ole yleistä seksuaalisen häirinnän kieltoa, joten sellainen tulee sinne säätää, vaikka artikla mainitsee lainsäädäntö- tai muut toimet. Toisaalta mainitaan että häirinnästä pitäisi voida määrätä rikosoikeudellinen tai oikeudellinen seuraamus. Tasa-arvolaki ja työturvallisuuslaki velvoittavat työnantajia ehkäisemän ja puuttumaan häirintään. Hyvitysvelvollisuus koskee työnantajaa, ei tekijää. Vaikka työsuojeluviranomaisten kautta voidaan mahdollinen seksuaalinen häirintä ilmoittaa poliisille, ei tämä ole riittävää uhrin kannalta ja liian monet teot jäävät katveeseen.
Pakollisten vaihtoehtoisten riitojenratkaisumenettelyjen tai rangaistusmenettelyn kielto (48. artikla)
Sovittelu ei uhreja auttavien järjestöjen mukaan sovellu lähisuhdeväkivaltatapauksiin. Vaikka sopimus kieltää ainoastaan pakollisen sovittelun, ei Suomen nykyinen sovitteluun suostutteleva käytäntö täytä sopimuksen henkeä. Selvintä olisi kieltää sovittelu lähisuhdeväkivallan osalta.
Lopuksi
Naisjärjestöjen Keskusliiton mielestä juuri Istanbulin sopimuksen ratifioiminen on ajankohta, jolloin kansakunnan todellinen tahtotila naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyn ja uhrien auttamisen osalta punnitaan. Tartutaanko toimeen epäkohtien poistamiseksi ja uhrien auttamiseksi. Onko elämä ilman pelkoa todella naisten ihmisoikeuksiin kuuluva todellisuus Suomessa, vai vain sanahelinää.
Helsingissä 22.5.2013
Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry
Leena Ruusuvuori
Pääsihteeri