Hyppää sisältöön

Lausunto valtioneuvoston tasa-arvoselonteosta

Eeva Raevaara
Sosiaali- ja terveysministeriö
Helsinki 17.3.2010

Asia: Lausunto valtioneuvoston tasa-arvoselonteosta

Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry kiittää mahdollisuudesta lausua tasa-arvoselonteosta ja perustaa lausumansa lähetettyyn materiaalipakettiin ja taustaselvityksiin.

Naisjärjestöjen Keskusliitto (NJKL) kiittää hyvästä valmistelusta ja pääosin yhtyy ansiokkaiden taustaselvitysten toimenpide-ehdotuksiin, jotka lopullisessa tasa-arvoselonteossa tulisi konkretisoida siten, että niille määritellään aikataulu ja varataan henkilö- ja taloudelliset resurssit.

Yleistä naisten ja miesten välisen tasa-arvon määrittelystä

Tasa-arvoselonteon teemoiksi on valikoitunut seitsemän aihealuetta. Naisjärjestöjen Keskusliitto on toistuvasti ilmaissut huolensa (vrt. NJKL:n lausunto 25.5.2009) siitä, että tasa-arvo-ohjelmat eivät ole perustuneet vuoden 1995 Pekingin julistukseen ja toimintaohjelmaan eivätkä CEDAW sopimukseen. Nämä kansainväliset sopimukset ovat hyviä työkaluja niin hallituksille kuin kansalaisjärjestöille mitattaessa tasa-arvon tilaa ja mahdollisia edistysaskeleita kussakin maassa.

Pekingin toimintaohjelman näkyvyys huononee hallitus hallitukselta eikä sitä enää mainita Matti Vanhasen II-hallituksen hallitusohjelman tasa-arvokirjauksissa saati hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa 2008–2011. Pekingin toimintaohjelman kahdentoista eri osa-alueen osalta tulisi lyhyesti mainita jotain, otetaanko niitä esim. tulevaisuudessa esiin.

Tasa-arvoselonteossa tulisi joka aihealueen osalta kertoa, mitä itse sukupuolten välisen tasa-arvon käsitteellä tarkoitetaan ja mitä oikeastaan tavoitellaan, kun sanotaan jonkin toimenpiteen lisäävän tasa-arvoa. Tarkempi käsitys siitä tasa-arvosta, jota tavoitellaan, olisi kuitenkin tarpeen erityisesti silloin, kun pitää arvioida politiikkojen toimivuutta ja hallituksen toimien onnistuneisuutta. Määrittelyt ovat tärkeitä, sillä kansalaiset ml. useat miesliikkeen edustajat, eivät ymmärrä eroa esim. syrjinnän, syrjäytymisen, yhdenvertaisuuden ja sukupuolten tasa-arvon välillä.

Marjo Rantala on Naisjärjestöjen Keskusliiton koordinoimassa Peking +15 rinnakkaisraportissa  määritellyt  tasa-arvon sinä yhteiskunnan tilana, jossa valta ja vastuu on jaettu tasaisesti naisten ja miesten kesken. Jokainen saa muodostaa vapaasti sukupuoli-identiteettinsä ja toteuttaa itseään haluamallaan tavalla perinteisistä sukupuolirooleista välittämättä. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa jokainen saa puhua itsensä puolesta omalla äänellään. Lähtökohtana on kuitenkin se tosiasia, että naisten asema on myös suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen yleisesti huonompi ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien toteutuminen puutteellista naisten osalta. Tästä YK:kin usein muistuttaa: esimerkiksi vuonna 1993 Wienin ihmisoikeuskonferenssissa katsottiin tarpeelliseksi vahvistaa, että naisten ja tyttöjen ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisten ihmisoikeuksien erottamaton, olennainen ja jakamaton osa. Pekingin toimintaohjelmassa toistetaan sama ja korostetaan lisäksi sitä, että naisilla on yhteisiä huolenaiheita, joihin voidaan puuttua vain yhteistyössä ja kumppaneina miesten kanssa sukupuolten tasa-arvon saavuttamiseksi.

Tasa-arvon saavuttamiseksi tarvitaan sekä sukupuolispesifejä tasa-arvon edistämiseen tähtääviä toimenpiteitä (joita CEDAW-sopimuskin edellyttää termillä Special measures) – kuten naisten positiivista erityiskohtelua ja yhteistyötä naisjärjestöjen kanssa – että sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista – eli kaiken ihmisiin liittyvän toiminnan, päätösten ja toimenpiteiden, arvioimista erikseen naisten ja miesten kannalta.

1. Sukupuolten tasa-arvo päätöksenteossa              

Naisjärjestöjen Keskusliitto on myös toiminnassaan jo lähes sadan vuoden ajan korostanut naisten määrän kasvattamista poliittisessa päätöksenteossa. Tämä on ollut myös pitkään yksi hallituksen tasa-arvopolitiikan tavoitteista. Tasa-arvoselonteon mukaan tasa-arvoinen ja demokraattinen päätöksenteko edellyttää, että miehillä ja naisilla on yhtäläiset mahdollisuudet osallistua päätöksentekoon eri sektoreilla. Koska naiset ovat kuitenkin edelleen päätöksenteossa aliedustettuja, ei pelkkä mahdollisuuksien tasa-arvo riitä, vaan on käytettävä erityisiä toimenpiteitä, ml. kiintiöiden käyttöönotto pörssiyhtiöiden hallituksissa, ellei kehitystä ala tapahtua.

Lisäksi tulisi selonteon mukaisesti huomioida johtamisalojen sukupuolenmukainen segregaatio ja se, millaisiin johtotehtäviin naiset ja miehet päätyvät.  Tätä tulisi tarkastella mm. hallituksen sisällä. Suomesta puuttuu mm. vielä nainen ensimmäisenä valtiovarainministerinä.

Määrällisten tasa-arvotavoitteiden lisäksi on tarpeen suunnata toimenpiteitä myös päätöksenteon sisältöä ja poliittista osallistumista koskeviin kysymyksiin, kuten sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen päätöksenteossa sekä demokratian ja kansalaisvaikuttamisen edistämiseen. Kansalaisjärjestöjen joukossa naisjärjestöt tuppaavat unohtumaan, vaikka ne tavoittavat suuren osan työikäisistä naisista. Vähemmistöryhmien asemaan poliittisessa päätöksenteossa, erityisesti naisten asemaan näiden ryhmien sisällä, tulee myös kiinnittää enemmän huomiota.

Suomalainen konsensus perustuu laajalti asioiden kolmikantaiseen valmisteluun. Tässä prosessissa naiset ovat aliedustettuja, sillä työmarkkinajärjestöjen johtopaikoilla naisten osuus on edelleen alhainen. Tämä aiheuttaa suuren demokratiavajeen.

Kiintiösäännös on ollut merkittävä naisten osuuden nostamisessa kunnallisessa päätöksenteossa sekä päätöksenteon laadukkuuden kehittymisessä. Muunlaistakin kehitystä on meneillään, sillä kuntaliitokset ovat puolestaan hidastaneet naisten osuuden kasvua kuntien korkeimmassa johdossa.

Huomiota tulisi kiinnittää sukupuolinäkökulmasta myös viime vuosikymmeninä yleistyneisiin johto- ja ohjausryhmiin, jotka ovat kiintiösäännöksen ulkopuolella. Kaiken kaikkiaan on tärkeää seurata, miten kuntarakenteen muutokset vaikuttavat sukupuolten edustukseen kiintiösäännöksen ulkopuolelle jäävissä tehtävissä ja toimielimissä.  Samoin on kiinnitettävä huomion siihen, miten valtion aluehallinnon uudistus vaikuttaa sukupuolten edustukseen hallinnon johtopaikoilla.

On kuitenkin edelleen käytäntöjä, joihin kiintiösäännöstä ei sovelleta, kuten selvityshenkilöt. Näistä suurin osa on miehiä. Jotta näitä naisia syrjiviä käytäntöjä saadaan purettua, tulisi sukupuolen mukaan jaoteltuja tilastotietoja olla saatavilla valtionhallinnon eri hankkeista ja varsinkin julkista valtaa käyttävien toimielinten, virastojen ja laitosten johto- ja hallintoelimistä.

2. Koulutus ja sukupuolten tasa-arvo

Sukupuolten tasa-arvoa on pidetty osana suomalaista koulutuksen arvo- ja normiperustaa. Tämä lienee kuitenkin nykyään myytti, vaikka perusopetuksen opetussuunnitelmassa vuodelta 2004 arvopohjaksi mainitaan: ”Lisätään alueellista ja yksilöiden välistä tasa-arvoa. Opetuksessa otetaan huomioon erilaiset oppijat ja edistetään sukupuolten välistä tasa-arvoa antamalla tytöille ja pojille valmiudet toimia yhtäläisin oikeuksin ja velvollisuuksin yhteiskunnassa ja työelämässä”. Eri aineiden oppisisällöissä näitä yleviä periaatteita ei ole kuitenkaan tarpeeksi otettu huomioon.

Sukupuolten tasa-arvo on otettu perusopetuksen opetussuunnitelmassa esille kotitalouden ja liikunnan oppiaineissa. Lisäksi se on oppilaanohjauksen tavoitteissa, joissa oppilas saa tukea ja ohjausta ammatillisessa suuntautumisessa, myös sukupuolirajat ylittävissä oppiaine-, koulutus- ja ammatinvalinnoissa.  Sukupuolistereotypiat ovat opetuksen ongelmakohtia, koska ne eriarvoistavat ja kaventavat yksilön mahdollisuuksia, kykyjä ja kiinnostuksen kohteita. Näennäisen sukupuoli-neutraaliuden tilalle pitää ottaa sukupuolisensitiivinen ote ja vahvistaa opettajien pedagogisia taitoja, jotta he eivät tiedostamattomastikin vahvistaisi vallitsevia käsityksiä siitä, mitä tyttö osaa ja saa tehdä ja mikä on soveliasta pojalle.

Peruskoulun opetussuunnitelmassa ainoa oppiaine, jonka sisältöihin sukupuolten välinen tasa-arvoa on sisällytetty, on kotitalous. Tuntijakouudistuksessa senkin tunnit ovat uhattuina. Kotitalous on tärkeä oppiaine, jossa opitaan arjen tasa-arvoa.  Perheen sisäinen työnjako ja rahankäyttö luovat eväitä tulevaan elämään.

Naisjärjestöjen Keskusliiton mielestä opetussuunnitelmissa tulee selkeästi ilmaista, että kaikissa oppiaineissa on mahdollista käsitellä sukupuolten tasa-arvokysymyksiä osana opetusta.

Ei voi kuin yhtyä selonteossa esitettyyn toteamukseen siitä, että tasa-arvolain velvoitteista huolimatta viime vuosikymmenen koulutuspoliittisissa ohjelmissa ja suunnittelussa sukupuolten tasa-arvoa on käsitelty hyvin vähän. Sukupuolten tasa-arvo nähdään usein jo annettuna lähtökohtana tai koulutukseen liittyvänä arvona, ei niinkään koulutuksen tavoitteena, jolloin ei ole tarvetta myöskään esittää toimenpiteitä.

3. Korkeakoulutus ja tutkimus

Taustaselvityksen suositukset ovat NJKL:n mielestä kannatettavia, mutta kovin yleisluonteisia. Tasa-arvon takaamiseksi olisi päästävä lähemmäs käytäntöä.

Erityisen tärkeää olisi, että sukupuolten tasa-arvoa edistävät käytännöt nostetaan selkeämmin osaksi yliopistojen rahanjaon periaatteita ja toiminnan arviointikriteerejä. Sillä jo päästään monessa asiakohdassa eteenpäin.

Naistutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen integroituminen muihin tieteisiin sekä naistutkimuksen kirjallisuuden ja opintojaksojen sisällyttäminen eri tieteenalojen opintoihin lisäisi sukupuolitietoisuutta ja  vahvistaisi naistutkimuksen asemaa.

Tämän lisäksi NJKL korostaa sitä, että yliopistojen ja korkeakoulujen sisäisten työryhmien ja komiteoiden jäseniä nimitettäessä pitäisi myös noudattaa kiintiöperiaatetta. Tämä noudattaisi hyvää hallintotapaa.

Valtionavustusta jaettaessa esim. eri hankkeisiin ja instituutioihin ja tutkijoiden muodostamiin järjestöihin (kuten tiedeakatemiat) tulisi niiden toimintaa tarkastella sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta. 

4. Työelämä, työn ja perheen yhteensovittaminen ja tasa-arvo

Työelämän tasa-arvokysymykset ovat olleet tasa-arvopolitiikan ydinaluetta jo pitkään. NJKL pitää myönteisenä sitä, että tasa-arvoselonteon noin kymmenen viime vuoden tarkasteluajanjaksolla kaikissa hallitusohjelmissa on asetettu tavoitteita työelämän tasa-arvon parantamiseksi. On tavoiteltu palkkaerojen pienentämistä, työn ja perheen yhteensovittamisen parantamista, perhevapaakustannusten tasoittamista työnantajien kesken, epätyypillisten työsuhteiden vähentämistä, naisten urien ja naisyrittäjyyden edistämistä, naisten osuuden kasvattamista yritysjohdossa sekä työmarkkinoiden segregaation lieventämistä.

Toimista huolimatta sukupuolten palkkaerot ovat säilyneet suhteellisesti samansuuruisina viimeisen kymmenen vuoden ajan. Miesten ansiotaso on korkeampi kaikilla työnantajasektoreilla, ja naisten palkat ovat edelleen 80 – 82 prosenttia miesten palkoista. Vuonna 2006 aloitettu hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen samapalkkaisuusohjelma, jonka päätavoitteena on pienentää sukupuolten palkkaeroa 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä, on edennyt liian hitaasti. Ottaen huomioon samapalkkaisuusohjelmaan käytetyt resurssit, kehitys on ollut tehotonta. Vaikuttaakin siltä, että todellinen halu samapalkkaisuuden saavuttamiseen loistaa poissaolollaan. Tätä epäkohtaa ei voi korjata ainoastaan työryhmiä asettamalla, vaan siihen tarvitaan perinpohjaista työnantajien ja työmarkkinajärjestöjen asennemuutosta sekä vahvaa sitoutumista samapalkkaisuuden saavuttamiseen. 

Työn ja perheen yhteensovittamisen parantamista ja perhevapaakustannusten tasaisempaa jakamista koskevat tavoitteet ovat olleet monen hallituksen tavoitteena. Keskeinen aihe on ollut isien käyttämien perhevapaiden lisääminen. Isät käyttävätkin yleisesti muutaman viikon isyyslomaa, mutta edelleen vain 6,7 % kaikista vanhempainpäivärahapäivistä. Asenteilla lienee suuri merkitys: isien käsitykset sukupuolistuneesta vastuunjaosta perheessä ovat muuttuneet perinteisempään suuntaan, ja isät pitävät entistä useammin lasten hoitoa äideille kuuluvana ja perheen toimeentuloa isälle kuuluvana vastuuna. Lisäksi vuoden 2008 tasa-arvobarometrin mukaan yli puolet miehistä koki, että kannustus vanhempainvapaan pitämiseen oli työpaikalla täysin tai jokseenkin riittämätöntä.

NJKL suosittaakin vanhempainvapaan uudistamista 6+6+6-mallin mukaiseksi, jolloin sekä hoitovastuu että vanhempainvapaan kustannukset työnantajille jakautuisivat tasaisemmin puolisoiden välillä. Isien kotiin jääminen on suositeltavaa monestakin näkökulmasta: mitä kauemmin isä on yksin vastuussa päivittäisestä lastenhoidosta, sitä kiinteämmäksi isän ja lapsen suhde muodostuu. Kotivanhemmuuden kokeneet isät saavuttavat täysivaltaisen vastuunkantajan ja lapsen hoivaajan aseman perheessä. Vastuun jakaminen tasaisemmin heijastuu positiivisesti myös parisuhteeseen – lapsiperheiden yleisin riidanaihe on epätasainen ja epäoikeudenmukaiseksi koettu työnjako. Isien pitämien pidempien perhevapaiden vaikutukset näkyisivät positiivisesti myös naisten työmarkkina-asemassa. Tällä hetkellä äitien palkka-asema on Suomessa heikko verrattuna niin miehiin kuin lapsettomiin naisiinkin.

6+6+6-malli tasoittaisi myös perhevapaista työnantajille koituvia kustannuksia. Vaikka suorat perhevapaista johtuvat kustannukset korvataan nykyisin melko hyvin työnantajille, kohdistuvat epäsuorat kustannukset edelleen enemmän naisvaltaisten alojen työnantajille.

Maamme yrittäjistä kolmannes on naisia, ja yleensä naisten yritykset ovat pieniä ja toimivat naisvaltaisilla aloilla. Erityisesti nämä pienyrittäjät kokevat, että nykyinen malli työnantajille koituvista perhevapaiden kustannuksista on ongelmallinen ja epäreilu. Naisyrittäjä joutuu usein itse paikkaamaan äitiyslomista syntyviä työvoimavajauksia, mikä puolestaan näkyy hänen omassa perhe-elämässään: äiti on aina töissä. Samaan aikaan naisyrittäjyyden lisääminen on nähty yhtenä työllisyyden kasvattamisen keinona. NJKL pitää myönteisenä sitä, että naisyrittäjyyttä on tuettu muun muassa erilaisin koulutusohjelmin ja naisyrittäjälainojen avulla. Jotta yrittäjyys olisi houkutteleva vaihtoehto, tulisi perhevapaiden kustannukset jakaa tasaisemmin mies- ja naisvaltaisten alojen kesken.

Työn ja perhe-elämän yhdistämisen vaikeudet vaikuttavat lastenhankintaan: taloudellinen epävarmuus ja työuralla eteneminen saavat naisia lykkäämään ensimmäisen lapsen hankintaa. Sen sijaan jo lapsen saaneiden keskuudessa joko oma tai puolison vakituinen työ on ollut keskeinen lapsenhankintaan vaikuttanut tekijä. Määräaikaiset työsuhteet ovat naisilla selvästi yleisempiä kuin miehillä. Sen lisäksi, että ne lisäävät yleistä epävarmuutta ja vaikeuttavat perheen perustamista, määräaikaiset työsuhteet heikentävät myös naisten tulokehitystä.

On myös huomioitava, että työn ja perheen paremman yhteensovittamisen politiikka on rajautunut pienten lasten perhevaiheeseen, vaikka yhä useammalla työikäisellä on hoivavelvoitteita myös ikääntyvistä vanhemmistaan.

Samalla kun työttömyys on kasvanut, myös yksinhuoltajaperheiden köyhyys on tuplaantunut kymmenessä vuodessa. Yksinhuoltajien työnsaanti on vaikeutunut selvästi lamavuosia edeltävästä ajasta. Tilastokeskuksen vuotta 2007 koskevan tulonjakotilaston mukaan pienituloisiin kotitalouksiin kuului 151 700 lasta. Lapsiköyhyysaste oli 13,9 % vuonna 2007, kun se vuonna 1995 oli 4,7 %. Erityinen köyhyysriski on yhden vanhemman perheiden lapsilla. Yksilapsinen yksinhuoltaja on köyhä, jos hänen tulonsa jäävät alle 1 416 euroon kuukaudessa. Stakesin toimeentulotukitilastojen mukaan lähes neljännes yhden vanhemman perheistä saa toimeentulotukea. Avio- ja avopareista, joilla on lapsia, toimeentulotukea sai 4,3 %. Yksinhuoltajaperheistä pienituloisia oli 32,3 %. (www.yvpl.fi/index.php?sivu=tilastot) Työelämän käytäntöjä tulisi kehittää niin, etteivät yksinhuoltajat joudu syrjityiksi esim. työhönottotilanteissa.

Maahanmuuttajien työttömyys on Suomessa selvästi kantaväestöä korkeampaa. Maahanmuuttajanaiset ovat miehiä syrjäytyneempiä ja jäävät miehiä helpommin työmarkkinoiden ulkopuolelle. Suomessa maahanmuuttajien tulot ovat kaksi kolmasosaa pienempiä valtaväestöön verrattuna, ja maahanmuuttajanaisten tulot ovat vielä alhaisemmat: heidän euronsa on noin 15–20 senttiä.

Naisten urakehityksen edistäminen on yksi perinteinen työelämän tasa-arvoteema. Naisten osuus lähiesimiestehtävissä toimivista onkin noussut selvästi, mutta mitä ylemmäs hierarkiassa mennään, sitä vähemmän on naisjohtajia. Naisten sijoittumisella johtotehtäviin saattaisi olla myös myönteistä vaikutusta työpaikkojen suhtautumisessa vanhempainvapaan jakamiseen sekä joustavampiin työaikajärjestelyihin. Myös lasten hankkiminen jo opiskeluaikana edistää todennäköisesti naisten myöhempää urakehitystä. Opiskelijaperheiden taloudellista asemaa tulisikin vahvistaa.

NJKL pitää myönteisenä sitä, että valtionyhtiöissä ja valtion osakkuusyhtiöissä on saavutettu tavoite naisten määrän lisäämisestä hallituksissa. Sen sijaan pörssiyhtiöissä tilanne on muuttunut valitettavan hitaasti. NJKL antoikin asiasta julkilausuman keväällä 2008 otsikolla ”Tasa-arvoa omistajaohjaukseen – Naisia lisää päättäjiksi yrityksiin, kuntiin ja kunnallisiin liikelaitoksiin”.

Suomen työelämä on jakautunut poikkeuksellisen voimakkaasti miesten ammatteihin ja naisten ammatteihin. Esimerkiksi Euroopan unioni on antanut tästä epäkohdasta Suomelle huomautuksen. Työmarkkinoiden segregaation lieventämisessä on koulutusvalinnoilla keskeinen merkitys. Kuitenkin juuri koulutuksen alueella segregaatiota purkavia tavoitteita ja toimenpiteitä on käynnistetty melko vähän. NJKL pitää myönteisenä, että Vanhasen II hallituksen ohjelmassa on tavoitteena tasa-arvotietoisuuden lisääminen kouluissa, mutta huomauttaa, että asiaan tulisi kiinnittää huomiota jo päiväkodeissa. Tasa-arvokasvatus olisikin sisällytettävä lastentarhanopettajien ja lähihoitajien koulutukseen.

Kouluopetuksen on tuettava arjen hallinnan taitoja ja tasa-arvoa käytännön oppimisen kautta antamalla tytöille ja pojille valmiudet toimia yhtäläisin oikeuksin ja velvollisuuksin yhteiskunnassa sekä työ- ja perhe-elämässä. Perusopetuksen oppiaineista tasa-arvo ja arjen hallinta sisältyvät vain kotitalouden poikkitieteelliseen oppiaineeseen. Kotitalousopetuksen keskeisenä näkökulmana on kyky tehdä valintoja. Kotitaloustunneilla oppilaat toimivat yhdessä, niin tytöt kuin pojatkin, arjen hallinnan taitoja opetellen. Kotitaloustunneilla tapahtuvaa käytännön tasa-arvokasvatusta on vahvistettava ja perusopetuksen kotitalouden tuntimäärää lisättävä – näin puretaan arjesta ja kotitöistä alkava segregaatio.

Myös oppilaanohjauksessa on aktiivisesti kiinnitettävä huomiota sukupuolistereotypioita ylläpitävien oppiaine- ja koulutusvalintojen kyseenalaistamiseen. Oppilaita on kannustettava tekemään tulevaisuuttaan koskevia valintoja henkilökohtaisen kiinnostuksen ja taipumusten perustella, ei perinteisesti sukupuolittuneiden ammattialojen mukaan.

 5. Miehet ja tasa-arvo

NJKL pitää myönteisenä sitä, että myös miehillä on rooli tasa-arvopolitiikan kohteina ja toimijoina. Miesjaoston perustaminen TANE:n yhteyteen oli selkeä edistysaskel, sillä se on nostanut keskusteluun tärkeitä miehiin ja tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä sekä vahvistanut käsitystä siitä, että tasa-arvo koskee myös miehiä.

Vuosien 1995–2008 tasa-arvopolitiikassa keskeinen strategia on ollut sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen politiikka-alueilla, joilla miesten asema on joiltakin osin selvästi huonompi kuin naisten. Tällaisiksi alueiksi on tasa-arvopolitiikassa tunnistettu muun muassa terveys- ja sosiaalipolitiikka. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on keskeinen työväline paitsi naisten, myös miesten kokemien ongelmien tunnistamiseksi ja ratkaisemiseksi. NJKL haluaa huomauttaa, että erilaisten toimintamallien valtavirtaistaminen ja esim. terveys- ja sosiaalipalvelujen sukupuolisensitiivisyys palvelet yhtä lailla miehiä ja naisia. Samalla tulisi kuitenkin tunnistaa myös miesten ja naisten moninaisuus ja sen synnyttämät erilaiset tarpeet.

NJKL pitää myönteisenä sitä, että isien perhevapaaoikeuksiin on vuodesta 1995 tehty useita parannuksia, jotka ovat lisänneet isille tarkoitetun perhevapaan pituutta, korvaustasoa ja joustavoittaneet käyttöajankohtaa. Vaikka isyysvapaiden käyttö on lisääntynyt, on isien vanhempainvapaiden ja hoitovapaiden käyttö edelleen vähäistä. Tarvitaan lisää vanhemmille ja työnantajille suunnattuja kampanjoita sekä perhevapaajärjestelmän yksinkertaistamista.

NJKL kannattaa 6+6+6-mallista vanhempainvapaata, koska se edistäisi tasa-arvoa sekä miesten että naisten kannalta. Perhevapaajärjestelmien kansainvälisissä vertailuissa on todettu isien käyttävän heille erikseen korvamerkittyjä vapaita. Lisäksi on todettu, että vanhempainvapaan ja perheen arjen vastuiden jakaminen alentavat eroriskiä.

NJKL pitää kielteisenä sitä, että kaikki naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvät palvelut, mukaan lukien tekijöille kohdennetut palvelut, ovat edelleen yksittäisten järjestöjen tarjoamia. Niiden alueellinen kattavuus on epätasaista, rahoitus epävarmaa ja valtakunnalliset laatu- sekä toimintastandardit puuttuvat.

Miesliikkeen tulisi ottaa selkeä rooli naisiin kohdistuvan väkivallan, mukaan lukien prostituutio, ehkäisyssä. Samoin miesliikkeellä olisi mahdollisuus vaikuttaa myös miesten keskinäiseen väkivaltaan. Tiedotuskampanjat ja yleinen asennemuutos onnistuvat paremmin, jos sen toteuttajina ovat miehet itse. Prostituutioon ja ihmiskauppaan liittyvää politiikkaa valmisteltaessa tulisi huomioida aiempaa enemmän sukupuolinäkökulma ja erityisesti miesten rooli ilmiössä. Myös ihmiskaupan uhrien tunnistamisessa on viranomaisten taholta puutteita.

Segregaation purkamiseen koulutuksessa ja työmarkkinoilla liittyvät toimet tiivistyvät usein erityisesti tyttöjen kannustamiseen miesvaltaisille, esimerkiksi teknisille aloille. NJKL pitää positiivisena sitä, että naisten osuus miesvaltaisten alojen opiskelijoista on kasvanut 2000-luvulla. Sen sijaan on valitettavaa, ettei miesopiskelijoiden määrä ole kasvanut naisvaltaisilla aloilla. Segregaation purkamiseen tähtäävissä toimissa tulisi jatkossa kiinnittää erityistä huomiota siihen, että myös poikia ja miehiä kannustettaisiin hakeutumaan naisvaltaisille aloille ja niihin johtaviin koulutusohjelmiin. Miesten hakeutuminen naisvaltaisille aloille saattaisi myös nostaa kyseisten alojen arvostusta ja palkkatasoa.

6. Naisiin kohdistuva väkivalta

Suomen valtio on kansainvälisten ihmisoikeussopimusten osapuolena sitoutunut kaikin mahdollisin keinoin torjumaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, suojelemaan uhria ja saattamaan väkivallan tekijät vastuuseen teoistaan.  Erilaisten projektien ja lyhyiden poikkihallinnollisten ohjelmien avulla ei riittävää kehitystä ole saatu aikaan ja YK:n ns. naisten oikeuksien sopimuksen toimeenpanoa valvova CEDAW -komitea onkin toistuvasti kehottanut Suomea toimeenpanemaan tehokkaampia toimia naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja pyytänyt Suomelta erillistä raporttia komitean vuonna 2008 antamien suositusten täytäntöönpanosta vuoden 2010 aikana.

Euroopan neuvosto valmistelee parhaillaan oikeudellisesti sitovaa yleissopimusta naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan torjumiseen. Selonteossa mainitaan, että Suomen tavoitteena on mahdollisimman kokonaisvaltainen ja kattava sopimus, jossa ei tarkastella vain väkivallan oireita ja niihin keskittyviä rikosoikeudellisia prosesseja, vaan puututaan myös väkivallan syihin ja väkivallan sukupuolittuneisuuteen. Toivottavasti näin todella tapahtuu ja valmisteilla oleva sopimus otetaan kokonaisvaltaisesti huomioon laadittaessa vihdoin toteutettavaa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista toimintaohjelmaa.

Väkivallan ehkäisyn projektiluonteisuuden takia työn jatkuvuutta ja toimenpiteiden seurantaa ei ole varmistettu. Suomi sitoutui jo Pekingin toimintaohjelmassa 1995 laatimaan kokonaisvaltaisen ja ihmisoikeuslähtöisen ohjelman tai strategian naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Ohjelman tulisi sisältää pitkän tähtäimen kehitystavoitteet tämän väkivallan ehkäisemiseksi ja huomioisi parisuhde- ja perheväkivallan lisäksi myös muut naisiin kohdistuvan väkivallan muodot, kuten prostituution, naiskaupan ja naisten sukupuolielinten silpomisen.

Ohjelman laadinta on aloitettu vuoden 2009 syksyllä. Ohjelman painopistealueet ovat vakavan väkivallan ja henkirikoksiin päätyvän väkivallan ehkäiseminen, haavoittuvien ryhmien huomioiminen, seksuaalisen väkivallan ehkäisy sekä erotilanteisiin liittyvä problematiikka. Ohjelma jättää huomioimatta työpaikkaväkivallan, joka suurilta osin kohdistuu naisiin, sekä mm. aiemmin mainitut prostituution, naiskaupan ja sukupuolielinten silpomisen.

Naisjärjestöjen Keskusliitto on jo pitkään vaatinut perustettavaksi valtakunnallista organisaatiota/laitosta, jossa otetaan vastuu naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyn kehittämisestä ja toiminnan ja tutkimuksen seurannasta. Vastuuyksikön perustaminen on myös yksi keskeisistä kansainvälisistä suosituksista.

Naisiin kohdistuvan väkivallan erityisyys olisi myös huomioitava lainsäädännössä. Pahoinpitelyä koskevaa rikostunnusmerkistöä tulee arvioida naisiin kohdistuvan väkivallan erityispiirteet huomioiden, mikä tarkoittaa huomion kiinnittämistä esimerkiksi väkivallan toistuvuuteen ja sen kokonaisalistavuuteen. Myös kansallista seksuaalirikoslainsäädäntöä tulee muuttaa ja ottaa mallia eurooppalaisesta kehityksestä. Suostumuksen puute on olennaisin asia raiskauksessa, ei väkivallan määrä. Tajuttomaan/nukkuvaan uhriin kohdistuva seksuaalinen väkivalta tulisi olla rikoksen moitittavuutta lisäävä tekijä, ei vähentävä. Raiskaus on raiskaus ja aina väkivaltaa.

Erityisen tärkeää on ammattiryhmien osaamisen kehittäminen ja koulutus sekä väkivallan vastainen asennekasvatus ja väkivaltaan puuttumiseen kehottaminen.

Kouluissa ei ole riittävästi kiinnitetty huomiota sukupuolittuneen väkivallan ehkäisyyn, vaikka koulukiusaamisen vastaiset toimenpiteet ja toimintaohjelmat tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden ottaa paremmin huomioon myös sukupuolittunut ja seksuaalinen väkivalta ja häirintä, joita itse asiassa usein myös nimitetään koulukiusaamiseksi. Sukupuolittuneen väkivallan ehkäisy osana tyttöjen ja poikien välisen tasa-arvon edistämistoimenpiteitä voitaisiin huomioida paremmin myös opetussuunnitelmissa.

7. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on tullut tärkeäksi osaksi suomalaista tasa-arvopolitiikkaa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Se on strategia, jonka avulla sukupuolinäkökulma ja tasa-arvon edistämisen tavoite sisällytetään kaikkeen viranomaisvalmisteluun ja päätöksentekoon, erityisesti valtionhallinnon keskeisiin prosesseihin.

Käsite sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on yksi este tasa-arvotyön ymmärtämiselle ja edistämiselle, kuten moni muukin erityistermi.  Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen tulisi aina avata eikä vuorostaan käyttää uussanoja kuten sukupuolivaikutusten arviointi tai suvaus. Kun tarkoitetaan kaiken ihmisiin liittyvän toiminnan, päätösten ja toimenpiteiden, arvioimista erikseen naisten ja miesten kannalta, voi sen myös sanoa.

Selonteon mukaan valtavirtaistaminen edellyttää perustietouden omaksumista yhteiskunnasta ja hallinnonalan keskeisistä teemoista sukupuolen mukaan jaoteltuina. Perusperiaatteen on oltava, että kaikki ihmisiä koskevat tiedot ja tilastot eritellään ja analysoidaan systemaattisesti sukupuolen mukaan. Siten myös hallinnonalojen omaa tietotuotantoa tulee kehittää. Sukupuolen mukaan eroteltu tilastotieto on myös Naisjärjestöjen Keskusliiton mielestä sukupuolten välisen tasa-arvotyön edellytys.

Lopuksi

Selonteossa tulisi paremmin huomioida naisten moninaisuus. CEDAW- sopimuskin tarkastelee erityisesti etnisten vähemmistöjen naisten, ikääntyvien naisten ja maaseudun naisten asemaa. Lisäksi selonteossa tulisi ottaa huomioon myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt.

Naisjärjestöjen Keskusliitto vaatii, että valtioneuvoston tasa-arvoselonteon ehdotuksiin tuleviksi toimenpiteiksi liitetään vastuutahot, aikataulu ja resursointi. Muuten se jää paperiksi aiempien paperien joukkoon, luetteloksi menneistä teoista ja hyvistä aikeista.

Seuraavan selonteon tulee pohjautua Pekingin toimintaohjelman aihealueisiin. Kaikki aihealueet ovat tärkeitä myös naisten kannalta. Kun ongelmia pohditaan sukupuolinäkökulmasta, voi myös löytyä uusia ratkaisumalleja.

NAISJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITTO – KVINNOORGANISATIONERNAS CENTRALFÖRBUND RY

psta

Leena Ruusuvuori
pääsihteeri

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Lue kaikki uutiskirjeemme täältä.

Liity jäseneksi

Naisjärjestöjen Keskusliitto edistää sukupuolten tasa-arvoa ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa.

Liiton jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.