”Me tarvitsimme maailman tuen noustaksemme. Nyt tarvitsemme sitä jälleen.”
Kuvassa poliisieversti Shafiqa Quraishi hymyilee valkoinen huivi päässään Hillary Clintonin ja Michelle Obaman välissä. Quraishi on hetkeä aiemmin saanut Washingtonissa kansainvälisen Rohkeat naiset -palkinnon. Vuosi oli 2010, ja Quraishi oli vasta noussut Afganistanin poliisin korkeimmaksi naisjohtajaksi. Hänen meriittilistansa oli vaikuttava. Vuotta myöhemmin hänet nimitettiin prikaatikenraaliksi. Ja sitten hän jo joutui pakenemaan kotimaastaan.
Loppuvuonna 2022 tietokoneen ruudulla videopuhelussa näkyy hieman uninen Quraishi. Hänellä on yllään vihreä t-paita, huivia ei päässä ole. Quraishi on valvonut edellisyön pakolaislasten vastaanottokodissa Oslossa. Lapset olivat olleet levottomia kuten kovia kokeneet lapset usein ovat. Entinen prikaatikenraali on nyt sosiaalityön avustaja.
Shafiqa Quraishin tie Afganistanin poliisin huipulle ei ollut helppo. Elettiin 1980-luvun loppua kommunistisen presidentti Najibullahin aikaa maassa, josta neuvostojoukot tekivät lähtöä. Takana oli yhdeksän vuotta kestänyt sota. Arviolta miljoonaa afgaanisiviiliä oli kuollut. Mutta neuvostoliittolaiset olivat myös rohkaisseet afgaaninaisia kouluttautumaan, murtamaan sorron kahleet.
Shafiqa tahtoi poliisiksi. Sitä pidetiin käsittämättömänä vanhoillisessa perheessä, mutta Shafiqan lukutaidoton, 11 lapsen äiti piti tyttärensä puolia. Jos tytär kerran haluaa poliisiksi, tehkööt sitten tosissaan töitä sen eteen, niin että tulee sitten ammatissaan paras, äiti sanoi.
Vaikeampaa oli vakuuttaa siskojen miehet. Shafiqalla oli viisi häntä vanhempaa siskoa ja viisi häntä nuorempaa veljeä. Siskojen miehet pelkäsivät, että nuoren naisen – ja sitä myötä koko perheen – maine tahraantuisi, jos tämä tekisi töitä päivät pitkät vieraiden miesten keskellä ja vieläpä niin miesmäisessä työssä kuin poliisissa. Poliisit tunnettiin brutaaleina miehinä. He käyttäisivät Shafiqaa, yhteiskunnan halveksumaa naispoliisia hyväkseen.
”Oli siis minun tehtäväni todistaa, että pystyisin säilyttämään kunniani, vaikka olisin polisissa”, Shafiqa Quraishi sanoo.
Niin Shafiqa aloitti opinnot poliisiakatemiassa, ja äidin odotukset alkoivat askel toisensa jälkeen täyttyä. Tytär eteni rikospoliisiksi, osoittautui siinä taitavaksi ja alkoi edetä sisäministeriön riveissä – miesten tuella, kuten Quraishi itse vinosti hymyillen toteaa.
Kun Taliban nousi ensimmäisen kerran valtaan 1996-2001, Shafiqa Quraishi joutui kaikkien muiden afgaaninaisten tavoin teljetyksi kotiinsa, mutta palasi välittömästi työpaikalleen, kun Taliban oli häädetty Kabulista. Naispoliiseja oli jäljellä vain kourallinen.
”Kun palasin sisäministeriöön, systeemi oli kaaoksessa, mutta uusi hallitus yritti kovasti saada systeemiä kuntoon. Turvallisuustilanne oli silloin Kabulissa hyvä. Koimme, että olimme vihdoinkin rauhassa kaikkien näiden kaoottisten vuosien jälkeen.”
Nousu vauhdittui. Rikosten erikoistutkijasta hän nousi hallinto-osaston johtoon. Pian ministeriöön perustettiin uusi naisten ja lasten oikeuksien osasto, ja sen johtajan paikkaa tarjottiin Shafiqa Quraishille. Hän sanoi kyllä.
”Päästäkseni samaan asemaan kuin mies – tai jopa korkeammalle – tein töitä yöt läpeensä. Vain siten saatoin osoittaa, että myös nainen voi pärjätä vaativassa tehtävässään erinomaisesti.”
”Meille afgaaninaisille kansainvälisten avustajien rohkaisu oli valtavan tärkeää, me tarvitsimme sitä ajaaksemme muutoksen läpi, myös minä itse, sillä Afganistan on niin perinteinen, miesten dominoima yhteiskunta, että suuri osa ihmisistä ajattelee, että vain miehet voivat johtaa ja tehdä päätöksiä.”
Kansainväliset tukijat tunnistivat lahjakkaan, päättäväisen ja ahkeran naispoliisin. Juuri hänen kaltaistaan esikuvaa tarvittiin, jotta maahan saataisiin lisää kipeästi tarvittavia naispoliiseja. Tavoitteeksi asetettiin 5 000 uuden naispoliisin kouluttaminen.
Naispoliiseja tarvittiin eritoten naisiin kohdistuvan väkivallan selvittämiseen. ”Halusimme, että väkivaltaa kokenut nainen pääsee puhumaan naispoliisille, sillä miespoliisille puhuminen on vaikeaa”, Quraishi sanoo. Raiskauksesta puhuminen miespoliisille oli käytännössä mahdotonta, niinpä ne jäivät useimmiten ilmoittamatta.
20 vuoden aikana muutos oli tuntuva. 3 000 naispoliisia koulutettiin ja palkattiin poliisiasemille erityisesti perheyksikköihin. Naispoliisien ja -syyttäjien kouluttamisessa myös Suomella oli keskeinen rooli. Shafiqa Quraishi puski muutosta, vaikka tiesi hyvin, että vaikutusvaltaisia ja häikäilemättömiä vastustajia oli paljon.
Taliban oli 2010 jälkeen alkanut vahvistua. Se teki toistuvasti itsemurhaiskuja eri puolilla maata. Shafiqa Quraishin kaltaiset näkyvät naiset pitivät tappolistoilla kärkisijoja. Kaksi korkea-arvoista naispoliisikomentajaa tapettiin vuoden 2012 alussa.
Myös Shafiqa Quraishi ja koko hänen perheensä alkoi saada yhä suorempia tappouhkauksia. Viimein Quraishi teki vaikean päätöksen: hän haki ja sai turvapaikan Norjasta.
”En olisi koskaan halunnut lähteä kotimaastani. Haaveilin koko ajan paluusta. Afganistanissa minä olen Shafiqa Quraishi, täällä Norjassa olen vain yksi pakolainen monien muiden joukossa”, hän sanoo hiljaa.
Mutta Quraishin äiti sairastui. Ja jos jotain, juuri äitiään hänen oli kiittäminen. Kesällä 2021 Quraishi palasi takaisin Kabuliin – ja päätyi järkyttyneenä seuraamaan, kuinka Taliban elokuussa 2021 marssi suoraan sisään kaupunkiin.
”Yritin päästä lentokentälle, mutta jäin jumiin. En päässyt enää pois maasta.”
Yhdeksän kuukauden ajan Shafiqa Quraishi piileskeli kotimuurien takana. Kun Taliban tuli tekemään kotietsintöjä, Quraishi pysytteli tiukasti burkansa alla. ”Minulla oli kotona suuri määrä arkaluonteisia dokumentteja ja valokuvia, joissa poseeraan länsimaisten johtohenkilöiden kanssa. En halunnut tuhota niitä, joten piilotin ne visusti.”
Kun kotietsinnät tiivistyivät entisestään, Norjasta tuli ilmoitus, että lähtö onnistuisi. Quraishi pääsisi turvaan. Sairas äiti ei kuitenkaan pystyisi enää matkustamaan. Oli tehtävä valinta.
Äiti teki jälleen päätöksen. ”Juuri hän pakotti minut lähtemään.”
Nyt jäljellä on enää jatkuva koti-ikävä, ahdistus ja öiset painajaiset, Quraishi kuvailee elämäänsä Norjassa. Vihreän t-paidan rintamus on märkä kyyneleistä.
Afganistanissa Taliban on tehnyt Afganistanin naisten elämästä painajaisen. Koulujen ja yliopistojen ovet on suljettu tytöiltä ja naisilta, samoin lähes kaikki työpaikat. Naiset on pyyhkäisty koko yhteiskunnan ulkopuolelle, suljettu jälleen ovien taakse.
Ainoa rohkaisun ja toivon pilkahdus, jonka Quraishi Afganistanissa näkee, ovat naiset, jotka palaavat kaduille osoittamaan mieltä ja vaatimaan naisten oikeuksien palauttamista.
”He ovat maailman rohkeimpia naisia. Mutta he tarvitsevat meidän kaikkien tuen.”
Kirjoittaja Katri Merikallio
Naisjärjestöjen Keskusliiton Afganistanin naisten ääni -selvitystyö tuo ensimmäistä kertaa esille Afganistanin naistenoikeusaktivistien kokemuksia Suomen kriisinhallinnasta viimeisten 20 vuoden ajalta. Suomi tuki muun muassa naispoliisien koulutusta. Katsaus julkaistaan 25.1.