Vuonna 1987 matkasin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltoihin, sillä olin osallistumassa Girls and Science and Technology -konferenssiin Michiganin Ann Arborissa. Olin tekniikan lisensiaattityötä valmisteleva jatko-opiskelija. Olimme ystäväni kanssa kuitenkin poikenneet tältä polulta ja laatineet kyselytutkimukseen perustuneen aineiston The university needs women it just does not know it yet.
Yksi sitaatti oli ”Kun sanotaan insinööri, niin ensimmäisenä tulee mieleen mies”.
Nyt on vuosi 2020 ja mietin, onko mikään muuttunut?
Paljon hyvää kehitystä on tapahtunut. Naiset menestyvät ja alkavat lukumääräisesti olla tasoissa aiemmin miehisinä pidetyillä aloilla, kuten lääkäreinä, yrittäjinä, yritysjohtajina.
Insinööreinä eivät kuitenkaan vielä.
Keskustelemme edelleen siitä, että lisää naisia pitäisi saada tekniikan pariin. Tytöt hakeutuvat poikia harvemmin tekniikan opintoihin siitä huolimatta, että matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa tytöt pärjäävät poikia paremmin. Yli kolmekymmentä vuotta sitten sanoimme, että vika ei ole naisissa vaan tekniikassa. Onko tekniikka muuttunut, ovatko tekniikan opinnot muuttuneet? Pitäisikö tekniikan alan koulutusta muuttaa naisille kiinnostavammaksi vai odotammeko edelleen, että naiset muokkautuvat miesten luomaan tekniikan maailmaan?
Luulen, että yli kolmekymmentä vuotta sitten kirjaamassamme sitaatissa on ikävä kyllä vieläkin ainakin puolet totta. Meillä on liian vähän esimerkkejä ja ajattelemme edelleen miestä, kun kuulemme sanan insinööri.
Uskon, että meidän pitäisi saada lisää positiivisia naisesimerkkejä. Naisinsinööri ei ole ihmeellinen. Hänen ei tarvitse olla erilainen. Hän voi toteuttaa naiseuttaan ja yksinkertaisesti olla oma itsensä. Nainen, vaikka onkin insinööri.
Mentorointi on yksi tapa edistää tätä. Pidän mentorointia molemmille osapuolille antoisana ja hyödyllisenä. Itselläni on ollut kymmenisen vuotta jatkuvasti mentoroitava ja nimenomaan nainen.
Mentorointiohjelmat ovat jo varsin yleisiä. Monella järjestöllä on omia mentorointiohjelmia ja myös naismentorointiohjelmia.
Mentoroinnissa yritän tuoda esille oman identiteetin tärkeyden uran edetessä. Mielestäni siinä sukupuoli ei ole niin määrittelevä tekijä kuin se, että on aidosti oma itsensä. Minulta kysytään usein, että minkälaista on olla naisjohtaja? Vastaan, etten ole naisjohtaja, vaan olen nainen, mutta olen myös johtaja. Johtajana toki käytän sitä elämänkokemusta, mikä minulle on kertynyt ja naisena oleminen on erilaista kuin miehenä. Mutta yhtä kaikki – naiseus ei niinkään määritä johtamistani, vaan minä henkilönä. Samoin mielestäni ei ole naisinsinöörejä ja miesinsinöörejä.
On miehiä ja naisia ja sitten on insinöörejä. Ja naiset ovat insinööreinä vähintäänkin yhtä hyviä kuin miehet.
On hyvä, että meillä on naisesikuvia. Samalla pidän erikoisena sitä, että naisten saavutuksista pidetään meteliä. Olin pitkään pörssin ainoa naistoimitusjohtaja ja minua haastateltiin useisiin lehtiin. Aina teemana oli se, millaista on olla naisjohtaja eikä se, mitä yrityksessä tein.
Miten saisimme naisista teknologian huipulla brändättyä esikuvia nuorille suomalaisille naisille ja rakennettua Suomesta pätevien naisinsinöörien maan?
Perinteisesti myös politiikan huipulla esiintyy pääsääntöisesti miehiä, mutta meillä Suomessa on tällä hetkellä poikkeuksellinen naispoliitikkojen kaarti. Meidän naisministerimme herättivät suurta kiinnostusta kansainvälisesti, mikä tietenkin on mahtavaa esikuvamielessä. Mutta kerrotaanko heistä taitavina poliitikkoina vai naisina?
Luin äskettäin, että Suomessa on enemmän Juha-nimisiä johtajia kuin naisia johtajina. Ehkä meidän vain yksinkertaisesti täytyy nimetä itsemme uudestaan.
Nina Kopola
Pääjohtaja
Business Finland
Nina Kopola on Tasa-arvoteoilla vaikuttavuutta -hankkeen foorumin jäsen.
Kirjoitus on osa Tasa-arvoteoilla vaikuttavuutta -hankkeen teknologia ja tasa-arvo -blogisarjaa, jonka kirjoituksissa pureudutaan ajankohtaisiin kysymyksiin tekniikasta, teknologiasta ja tasa-arvosta.
Blogeissa esitetyt näkökulmat ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä vastaa tai edusta Naisjärjestöjen Keskusliiton kantaa.