Bahar Mozaffari, 41, on tuttu hahmo naisten oikeuksien parissa työskenteleville ympäri Suomen. Lukuisissa järjestöissä vapaaehtoisena ja hallituksen jäsenenä toimiva nainen on päivätöissä projektipäällikkönä Vantaan osaamiskeskuksessa, jossa hän kehittää maahanmuuttajien palveluita. Tie tasa-arvo- ja maahanmuuttajatyön pariin Suomeen on ollut pitkä.
Bahar Mozaffari on kotoisin Mašhadista Iranista. Afganistanin rajalla olevassa kaupungissa asui paljon afgaanipakolaisia ja paperittomia naisia, joiden auttamiseen Mozaffari osallistui maanalaisen Haste Mars -naisjärjestön kautta.
”Iranissa ei ole apua tarjoavaa maahanmuuttopolitiikkaa. Puhutaan ihan perustarpeista, terveydestä ja koulutuksesta. Tuin naisia arkisissa asioissa, jopa synnytyksen järjestämisessä.”
Tämän kaltainen naisjärjestöjen toiminta on kuitenkin Iranissa ankarasti kiellettyä, eikä siihen ollut helppoa lähteä mukaan. Mozaffari kuitenkin koki, että hänellä ei ollut vaihtoehtoja.
”Perheessäni puhuttiin aina maailman parantamisesta ja siitä, että jokaisen tulee kokea olevansa vapaa. Isäni on ensimmäinen feministi elämässäni. Isäni taisteli tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta yli parikymmentä vuotta ja joutui sen takia 12 vuodeksi vankilaan.”
Mozzafarin isä kirjoitti lapsilleen säännöllisesti kirjeitä, joissa hän pyrki auttamaan lapsiaan.
”Vankilasta käsin hän auttoi meitä kasvamaan omaksi itseksemme ja varmisti, että meidän mielemme olivat avoimia uusille kokemuksille ja havainnoille. Tällä tavalla hän sai minut unelmoimaan uudenlaisesta maailmasta, toisenlaisesta maailman rakentamisesta, jossa emme enää tarvitsee sellaista käsitettä kuin sukupuolten tasa-arvo.”
Mozzafarin mukaan hänen isänsä muistutti aina lapsiaan siitä, että naisena heillä on velvollisuus ja mahdollisuus edistää naisten asioita.
”Asia on siis lapsuudestani asti ollut elämässäni mukana.”
Naisjärjestöissä toimimisen riski oli iso. Mozaffarin mukaan on luonnollista, että hän halusi silti ottaa riskin. Vapaus ja itsemääräämisoikeus olivat hänelle sydämen asia.
”Jos sinulla on lapsi, mietit, haluatko lapsesi kokevan saman. Taistelu on osa elämystä, sinulla ei ole vaihtoehtoja. Nämä seuraukset eivät voi asettaa esteitä sinulle. Se vaatii rohkeutta, mutta muuten et voi elää.”
Seuraukset olivat kuitenkin kohtalokkaat.
”Minä henkilökohtaisesti olen kokenut kaikenlaista. Vankila ja kidutus, raiskaus ovat olleet aina elämässäni läsnä. Ne tuhosivat elämäni moneksi vuodeksi. Olen kokenut traumaa. En pärjäisi ilman lääkkeitä. Mutta minulle on annettu mahdollisuus tehdä jotain muuta.”
Toivo löytyi toiminnasta
Mozaffari tuli Suomeen 2006 kiintiöpakolaisena poikansa kanssa. Sitä ennen hän ehti asua Turkissa noin kaksi vuotta pakolaisen statuksella. Aluksi hänen oli vaikeaa hyväksyä sitä, ettei hän Suomesta käsin voinut vaikuttaa naisten asemaan Iranissa. Hän koki voimakasta vastuuntuntoa.
”Lopulta ymmärsin, että voin tehdä samoja asioita myös Suomessa. Ei ole väliä mistä maasta olet, se riittää, että olet nainen, ja tiedät naisten epätasa-arvoisen asemasta. Riittää, että uskallat unelmoida suuria ja olet valmis tekemään kovasti töitä haluamiesi asioiden eteen. Naisten aseman edistäminen ei ole täälläkään helppoa, mutta en joudu miettimään seurauksia, ja sitä, että voisin joutua vankilaan tai saada jopa kuolemanrangaistuksen.”
Ensimmäiseksi Mozaffari liittyi Women’s International League for Peace and Freedomiin ja sitten Monika-Naiset liittoon. Sitä kautta hän pääsi Naisjärjestöjen Keskusliiton hallitukseen toimikaudelle 2018—2020. Mozaffarin aktiivinen toiminta on herättänyt kiitosta, ja hänet palkittiin vuoden pakolaisnaisena vuonna 2017.
”Samat ajatukset elävät töissäni ja vapaaehtoistoimissa. Ne täydentävät ja tukevat toisiaan, ja kaikki toiminnat kehittävät ajattelutapaani. Työ tuo minulle merkityksellisyyttä. Ilman sitä en voisi elää.”