Anna-Kaisa Itkonen on valtion virkanainen ja töissä EU-komissiossa. Hän edistää tasa-arvoasioita työssä ja vapaa-ajalla. Itkonen kirjoittaa Naisjärjestöjen Keskusliitolle blogisarjaa EU:n kuulumisista.
Heinäkuun puolivälissä vietetään EU-komission ensimmäisen naispuheenjohtajan valinnan vuosipäivää. Kaksi vuotta sitten EU-johtajat päättivät ehdottaa tehtävään saksalaista Ursula von der Leyenia. Euroopan parlamentti sinetöi nimityksen myöhemmin syksyllä.
Siitä huolimatta, että painavimmat talous- ja budjettivastuut sekä komissiossa että parlamentissa pysyivät miesten käsissä, EU-nimitysten tasa-arvossa otettiin merkittävä horjahdus eteenpäin.
Juhlistan tätä merkkipäivää pohdiskellen, mitä merkitystä on sillä, istuuko puheenjohtajan paikalla mies vai nainen, kun vain tehdyt päätökset ratkaisevat? On helppo haaveilla, että naispuheenjohtaja pelkällä naiseudellaan edistäisi kaikkien EU-siskojensa perusoikeuksia. EU:n toimivaltakin tällä alueella on hyvin kapea, joten riski ladata epärealistisia odotuksia yhden naisen harteille on suuri.
Parasta toki olisi, jos johtajien sukupuoleen ei ylipäätään tarvitsisi kiinnittää huomiota. Pelkällä olankohautuksella ei kuitenkaan voi ohittaa sitä, että naiset pidettiin pois EU:n pääpaikoilta yli 60 vuotta. EU:n huipulla käytetään todellista valtaa. Eurooppalaisnaiset ovat ahkeria äänestäjiä ja osallistuvat aktiivisesti politiikkaan. Jos EU haluaa olla kaikkien kansalaistensa asialla, tämän pitää näkyä ylintä johtoa myöten.
****
Luen lomalla aie-, puite- ja ohjelmapapereita ja etsin niistä konkretiaa. Virkanaisena tiedän, että virastoissa kautta Euroopan – kuten myös EU-kuplassa – ollaan uskossa vahvoja: mikään ei edistä asioita yhtä pontevasti kuin seikkaperäinen strategia!
Yksittäiset naisstrategiat ovat kuitenkin hyödyttömiä ilman selkeää yhteyttä lainsäädäntötyöhön. Tasa-arvopolitiikan valtavirtaistaminen ei tarkoita mitään, jos kaikille ei tehdä selväksi, mitä se edellyttää ja mihin sillä halutaan pyrkiä. Olemattomia tavoitteita ei ole temppukaan saavuttaa.
Yksi suosikkisitaattejani onkin Uuden Seelannin pääministerin Jacinda Ardernin käyttämä ”what gets measured, gets done”, eli se, mistä pidetään kirjaa ja mitataan, tulee myös tehtyä.
Raha yleensä juurruttaa korkealentoisimmatkin visiot. EU:n vastikään sovittu elpymis- ja palautumisväline on erinomainen testilaboratorio, kuinka jäsenmaat sitoutuvat tasa-arvosuosituksiin kansallisissa toimissaan.
****
Rentoudun, mutten herpaannu. Tasa-arvopuheet lopetetaan usein juhlallisesti „Olemme kulkeneet pitkän matkan, mutta vielä riittää tehtävää“ ja se nostaa verenpaineeni joka kerta.
Naisten oikeudet eivät etene lineaarisesti. Mikä tahansa jo sovittu voidaan poliittisella päätöksellä kumota, ja näin myös koko ajan tapahtuu. Kun yhdessä maassa edetään, otetaan toisessa takapakkia.
EU voi koordinoida, suositella ja suostutella, mutta tasa-arvon toteutumisesta lainsäädännössä ja politiikassa vastaavat jäsenmaat. Positiivinen pöhinä ei riitä, jos lakitekstit sanovat jotain ihan muuta. Trendaavien hashtagien ja voimaantumisbrunssien keskellä yritän lomallakin pitää mielessä, että sisältö on lopulta aina symbolismia tärkeämpää.
Ja siihen sisältöön – siihen palaan taas syksyllä.
Blogeissa esitetyt näkökulmat ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä vastaa tai edusta Naisjärjestöjen Keskusliiton kantaa.