Hyppää sisältöön

Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila:

Rohkaisen naisia vaatimaan palkankorotuksia

Samapalkkaisuus on yleisesti hyväksytty tavoite mutta sen käytännön toteutus ontuu pahasti. Keskimääräinen naiselle maksettava säännöllisen työajan palkka on Suomessa 83,1 prosenttia miehen palkasta. Noin puolet tästä palkkaerosta on selitettävissä sillä, että naiset ja miehet työskentelevät eri aloilla ja eri tehtävissä. Kun verrataan saman ikäluokan naisia ja miehiä, joilla on sama koulutustausta ja jotka toimivat samoilla toimialoilla ja tehtävissä, naisille maksetaan kuitenkin 10 %:ia pienempää palkkaa kuin miehille.

Naisten ja miesten palkkaero kasvaa työntekijän iän karttuessa ollen 75,4 % miesten palkasta 60 vuotta täyttäneillä naisilla.

TUPOJEN tasa-arvoerät jaettiin usein kaikille palkankorotuksina eikä kohdennettuina matalapalkka-alan naisille kuten olisi pitänyt. Korkean tason työryhmä on tehnyt selvityksiä samapalkkaisuuden edistämisestä, mutta tulokset puuttuvat.

Tavoitteenamme on samasta työstä sama palkka saman työnantajan palveluksessa. Tässä taloudellisessa tilanteessa samapalkkaisuuden haaste on entistäkin suurempi. Tarvitaankin vahvaa solidaarisuutta matalapalkka-alojen ja muiden välillä, jotta tavoitetta kyetään edistämään. Tarvitaanko jopa nollaratkaisuja muille, jotta naisten samapalkkaisuutta pystytään edistämään? Tiedän ettei tämä onnistu mutta kuvatakseni ongelman vaikeaa ratkaisemista, heitän tämänkin pohdittavaksi. Periksi ei kuitenkaan pidä antaa vaan työtä on jatkettava kaikin mahdollisin keinoin.

Naisten palkankorotukset

Segregaatio siis naisten valitsemat matalapalkka-alat selittävät tästä palkkaerosta yli puolet. Naisvaltaisille matalapalkka-aloille pitäisi saada miehiä työskentelemään. Tällä olisi palkkoja nostava vaikutus joskin pitkän ajan kuluessa.

Me naiset olemme tunnetusti vaatimattomampia ja vähän ujojakin, kun on kysymys esim. palkankorotuksen pyytämisestä. Tutkimusten mukaan miehet vaativat lisää palkkaa jo toisena tai kolmantena vuotena työn aloittamisesta ja naiset vasta viidentenä vuotena! Näin me ihan itse annamme ansiokehityksemme jäädä jälkeen miesten palkoista.

Tulospalkkauksella on vaikutuksensa sukupuolten palkkaeroihin. Mikä on tuottavuuden vaikutus palkkoihin? Sitä on kovin vähän tutkittu. Kun tuottavuuden nostosta ollaan valmiita maksamaan, antaa se koulutetuille naisille uusia mahdollisuuksia, joihin naisten pitää rohkeasti tarttua. Kannustan jokaista terveen itsetuntoisesti vaatimaan samaa palkkaa samasta työstä saman työnantajan palveluksessa.

 

Sirkka-Liisa Anttila
Kansanedustaja

 

 

 

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Lue kaikki uutiskirjeemme täältä.

Liity jäseneksi

Naisjärjestöjen Keskusliitto edistää sukupuolten tasa-arvoa ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa.

Liiton jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.