Hyppää sisältöön

Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenvuoro ministeri Grahn-Laasosen pyöreän pöydän keskustelussa 29.8.2023

Naisjärjestöjen Keskusliitto osallistui ministeri Grahn-Laasosen järjestämään tasa-arvopolitiikan pyöreän pöydän keskusteluun 29.8. Keskusteluun osallistui yli 20 pääasiassa kansalaisyhteiskunnan edustajaa.

Pidämme hyvin tärkeänä, että valtion ja kansalaisyhteiskunnan välinen vuoropuhelu jatkuu myös alkaneella hallituskaudella.

Ihmisoikeudet ja syrjinnän vähentäminen vaativat konkreettisia toimia

Nostimme puheenvuorossamme esiin huolemme poliittisen keskustelun suunnasta kesän aikana ja huomautimme, että hallitus on omassa ohjelmassaan sitoutunut edistämään perus- ja ihmisoikeuksia. Muistutimme myös, että ihmisoikeudet eivät edisty eikä syrjintä vähene pelkillä lupauksilla ja tiedonannoilla. Tarvitsemme konkreettisia toimia ja resursseja, mutta myös uskallusta tarkastella kriittisesti hallitusohjelman tasa-arvoa heikentäviä kirjauksia. Myös ohjelman ja tulevien toimien sukupuolivaikutukset tulee arvioida.

Hallitusohjelman työelämäkirjaukset ja sosiaaliturvan leikkaukset heikentävät naisten asemaa

Toimme keskustelussa esille, että valitettavasti monet hallitusohjelman työelämää ja toimeentuloa koskevista kirjauksista heikentävät naisten ja haavoittuvissa asemissa olevien toimeentulon edellytyksiä ja asemaa työmarkkinoilla. Esimerkiksi irtisanomisten ja määräaikaisten työsuhteiden solmimisen helpottaminen sekä perhevapaakorvauksen leikkaus lisäävät raskaus- ja perhevapaasyrjintää, jonka vähenemistä hallitus muutoin tavoittelee ja asumistuen leikkaukset osuvat kipeästi esimerkiksi yksinhuoltajaperheisiin.

Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen edellyttää lainsäädäntöä

Muistutimme, että naisten parisuhteissa kokema väkivalta ei ole vähentynyt lähes kymmenessä vuodessa lainkaan ja parisuhdesurmat ovat yhä merkittävä ongelma. Vaikka hallitusohjelmassa on monia hyviä kirjauksia naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi, tarvitsemme selkeästi aiempaa tehokkaampia toimia sekä resursseja väkivallan kitkemiseksi. Lähisuhdeväkivallan ehkäisytyötä selkiyttävän lain säätäminen on yksi konkreettinen keino väkivallan vähentämiseksi ja kansainvälisten velvoitteiden täyttämiseksi.

Tasa-arvopolitiikan on oltava kunnianhimoista

Päätimme puheenvuoromme huomauttamalla kunnianhimoisen tasa-arvopolitiikan tarpeesta. Kerroimme odottavamme hallitukselta kunnianhimoisen, tasa-arvoselonteon tavoitteita toteuttavan tasa-arvo-ohjelman laatimista, jonka valmisteluun kansalaisyhteiskunta osallistetaan ja joka konkretisoi ja resursoi toimia tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden, myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien edistämiseksi sekä rasismin ja syrjinnän vähentämiseksi – niitä tarvitaan juuri nyt. Odotamme myös, että kansalaisjärjestöjen laajaa asiantuntemusta hyödynnetään ohjelmien, uudistusten ja lakien valmistelussa ja arvioinnissa.

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme noin 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Lue kaikki uutiskirjeemme täältä.

Onko järjestösi kiinnostunut jäsenyydestä?

Naisjärjestöjen Keskusliitto edistää sukupuolten tasa-arvoa ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa.

Liiton jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.