Hyppää sisältöön

Naisjärjestöjen Keskusliiton vuosikokous korosti yhteistyön voimaa ja pakottavan kontrollin kriminalisoinnin tärkeyttä

Naisjärjestöjen Keskusliiton vuosikokous järjestettiin torstaina 13.11. Motivan tiloissa Helsingin Hakaniemessä sekä etäyhteyksin. Kiitämme lämpimästi Motivaa tilojen tarjoamisesta sekä toiminnanjohtaja Elina Moisiota voimaannuttavasta avauspuheesta ja pitkäjänteisestä työstä naisten oikeuksien edistämiseksi. Moisio on toiminut NJKL:n hallituksen jäsenenä vuosina 2005–2007.

Ennakko-osuudessa syvennyttiin pakottavan kontrollin kriminalisointiin

Ennen varsinaista vuosikokousta keskityttiin yhteen Naisjärjestöjen Keskusliiton ensi vuoden kärkiteemoista: pakottavan kontrollin kriminalisointiin. Kriminalisointia puoltaa myös 60 kansalaisjärjestön koostaman Peking+30-raportin suositukset, joiden mukaan kriminalisointi on keskeinen toimi naisiin kohdistuvan väkivallan torjumisessa.

Avausseminaarissa ilmiön monimuotoisuudesta olivat keskustelemassa Katariina Ainasoja, Monika-Naiset liiton Kriisikeskus Monan ihmiskaupan vastaisen työn asiantuntija, sekä Jaana Tiiri, Rusetti ry:n järjestöasiantuntija.

Puheenvuoroissa kuulimme pysäyttäviä esimerkkejä tilanteista, joissa pakottava kontrolli rajoittaa naisten arkea – kuten perheestä, jossa nainen ei saanut avainta omaan kotiinsa ja joutui pyytämään lupaa myös päivittäisiin toimiin.

Kokouksen avasi puheenjohtaja Silvia Modig

Varsinaisen vuosikokouksen avasi NJKL:n puheenjohtaja Silvia Modig, joka linjapuheessaan korosti yhteistyön merkitystä ja kertoi NJKL:n käynnistävän myöhemmin tänä vuonna tai ensi vuoden alussa uuden toiminnanjohtajan rekrytoinnin.

Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Suomen Sairaanhoitajat ry:n toiminnanjohtaja Anne Pauna, joka käytti tilaisuuden hyväkseen kertomalla pysäyttäviä faktoja hoitoalan tasa-arvo-ongelmista: vaikka 90 % sairaanhoitajista on naisia, 80 % johtotehtävistä on globaalisti miesten hallussa.

Laajaa osallistumista ja kiinnostusta hallitustyöhön

Kokoukseen osallistui noin 100 henkilöä paikan päällä ja etäyhteyksin, ja jäsenjärjestöjen edustus oli laaja. Hallituspaikat herättivät suurta kiinnostusta: ehdolle asettui 12 henkilöä.

Vuosille 2026–2028 valittiin hallitukseen:

  • Nimco Noor, Suomen somalinaisten kehitys ry
  • Johanna Shjöholm, Nicehearts ry, Suomen Naisyhdistys ry ja Suomalainen Naisliitto ry (jatkava)
  • Taina Vallander, Mothers in Business Mib ry
  • Jenni-Josefiina Koivumäki, Zonta International piiri 20 ry, Finlands svenska marthaförbund rf, Lyömätön Linja Espoossa, Marttaliitto, Tukinainen
  • Minna Mannert, NNKY, UN Women Suomi, Plan Suomi, Naisteologit (valittiin eronneen jäsenen jäljelle jäävälle kaudelle 2026–2027)

Kiitämme lämpimästi väistyviä hallituksen jäseniä ja toivotamme uudet jäsenet tervetulleiksi.

Neljä uutta jäsenjärjestöä

Kokouksessa toivotettiin tervetulleeksi myös neljä uutta jäsenjärjestöä:

  • Raiskauskriisikeskus Tukinainen ry
  • Kansainvälinen solidaarisuussäätiö
  • Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry
  • Mirsal ry

Vuosikokouksen julkilausuma

Vuosikokous hyväksyi kannanoton pakottavan kontrollin kriminalisoinnin puolesta. Naisjärjestöjen Keskusliiton toimihenkilöt jatkavat työtä tämän ja muiden tasa-arvon edistämisen teemojen parissa, jäsenjärjestöjensä vahvalla tuella.

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme noin 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Onko järjestösi kiinnostunut jäsenyydestä?

Yhdistämme voimamme sukupuolten tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta. Toimimme feministisesti ja syrjintää vastaan.

Jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.