Hyppää sisältöön

Naisjärjestöjen Keskusliitto vaatii konkreettisia toimia seksuaalisen häirinnän poistamiseksi

On tärkeää, että Suomessakin naiset nyt uskaltavat jakaa vaikeita ja loukkaavia kokemuksiaan seksuaalisesta häirinnästä. Globaali #metoo-kampanja on nostanut esiin naisiin kohdistuvaa häirintää ympäri maailmaa. Nyt suomenruotsalainen ryhmä #dammenbrister on sosiaalisessa mediassa kerännyt naisten kokemuksia sukupuoleen perustuvasta häirinnästä Suomessa. Niin monella tytöllä ja naisella on jo varhaisia kokemuksia häirinnästä ja ahdistelusta sekä yksityiselämästä, koulusta että työpaikalta. Kiitos jokaiselle asian esiin nostaneelle, sillä niin moni kantaa häpeän tunnetta vuosikausia yksinään. Häpeässä elämisestä on päästävä eroon! Seksuaalinen häirintä ja väkivalta eivät koskaan saa jäädä uhrin vastuulle. Seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva häirintä on tasa-arvolaissa tarkoitettua syrjintää ja yksi sukupuolten epätasa-arvon ilmenemismuoto.

Myös vaasalainen lukio Vasa övningsskola on nykyisten ja entisten oppilaiden voimalla kerännyt häirintäkokemuksia koulusta — jonka pitäisi olla ehdottoman turvallinen paikka nuorelle kasvaa ja oppia toista kunnioittavaa kanssakäymistä. Varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa on tärkeää purkaa stereotyyppisiä sukupuolirooleja. Maskuliinisuus ei voi rakentua seksistisille tai naista esineellistäville käyttäytymistavoille. Kannamme kaikki yhdessä vastuuta tämän muuttamisesta”, muistuttaa Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet. ”Haluamme, että opettajien, rehtoreiden ja johtajien keskeiseksi kompetenssiksi tulee toisen huomioiminen, sukupuolten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus sekä osaamisen kartuttaminen näissä teemoissa. Yhtään johtavassa asemassa olevan palkkaamista ei voi enää tapahtua ilman sellaista osaamista.”

Naisjärjestöjen Keskusliitto – Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry 

Eva Biaudet, puheenjohtaja                    Terhi Heinilä, pääsihteeri
[email protected]                       [email protected]                                                                                        puh. 040 530 5544

Vuonna 1911 perustettu Naisjärjestöjen Keskusliitto on sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävien naisjärjestöjen kattojärjestö ja yhteistyöfoorumi. Naisjärjestöjen Keskusliittoon kuuluu 58 jäsenjärjestöä, joissa on yhteensä yli 400 000 jäsentä. Keskusliitto toimii naisten aseman, sukupuolten tasa-arvon ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksien edistämiseksi yhdessä jäsenjärjestöjen kanssa.

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme noin 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Lue kaikki uutiskirjeemme täältä.

Onko järjestösi kiinnostunut jäsenyydestä?

Naisjärjestöjen Keskusliitto edistää sukupuolten tasa-arvoa ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa.

Liiton jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.