Hyppää sisältöön

Naisjärjestöt: On aika valita nainen YK:n pääsihteeriksi 

Yhdistyneet kansakunnat valitsee lähikuukausina uuden pääsihteerin. YK:ta ei ole sen historian aikana johtanut yksikään nainen. Nyt tehtävään on ehdolla neljä naista. 

Naisjärjestöjen Keskusliitto, Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry, Suomen Akateemisten Naisten Liitto ja Suomen NNKY-liitto vaativat, että Suomi asettuu virallisesti tukemaan naisen valintaa pääsihteeriksi.  

Tasavallan Presidentti Alexander Stubb muistutti puheessaan YK:n yleiskokouksessa 21.9., ettei sääntöihin perustuva maailmanjärjestys säily itsestään. Kiitämme presidenttiä monenkeskisen sääntöpohjaisen järjestyksen puolustamisesta. Sitoutuminen kansainväliseen oikeuteen, ihmisoikeuksiin ja yhteistyöhön on erityisen tärkeää nyt, kun niihin kohdistuu maailmanlaajuisesti voimakasta uhkaa. 

Kansainvälisen oikeuden ja YK-järjestelmän puolustaminen on myös tyttöjen ja naisten oikeuksien puolustamista. Sukupuolten tasa-arvo, vähemmistöjen oikeudet sekä seksuaali- ja lisääntymisterveys ja -oikeudet ovat vaakalaudalla kautta maailman sekä arvoina että konkreettisena, ihmisten elämään vaikuttavana politiikkana. 

Naisten on päästävä mukaan tekemään päätöksiä, jotka vaikuttavat heidän elämäänsä. Tämä koskee niin rauhanneuvotteluja kuin kansainvälisen päätöksenteon korkeimpia paikkoja. Kun maailman valtiot nyt valitsevat järjestölle uutta johtajaa, niillä on mahdollisuus osoittaa, että puheet naisten yhdenvertaisesta osallistumisesta koskevat myös kaikkein korkeimpia johtotehtäviä.

Suomi on parhaillaan ehdolla YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi. Osana kampanjaansa Suomi nostaa esiin tasa-arvo- ja ihmisoikeusteemoja. Johdonmukaisesti omia arvojaan noudattaen Suomen tulee asettua virallisesti tukemaan naisen valintaa pääsihteeriksi. Tasavallan Presidentti antoi tästä ilahduttavasti viitteen käyttämällä YK:n yleiskokouksen puheessaan tulevasta pääsihteeristä pronominia she. 

Ministeri Helvi Sipilä toimi YK:n apulaispääsihteerinä vuodet 1972-80, ja oli tehtävässään YK:n historian ensimmäinen nainen, joka oli apulaispääsihteerinä. Sipilä toimi määrätietoisesti YK:n uudistamiseksi. Hän vaikutti keskeisesti muun muassa naisten oikeuksien toimikunnan (Commission on the Status of Women, CSW) perustamiseen sekä UNIFEMin perustamiseen. Sipilä oli myös ensimmäisen naisten maailmankonferenssin pääsihteeri vuonna 1975. Sipilän muisto elää yhä, ja hänen jälkeensä moni nainen on toiminut YK:ssa korkeissa tehtävissä. 

On aika nimittää nainen myös YK:n kaikkein merkittävimpään rooliin. 

Lisätiedot: 

Naisjärjestöjen Keskusliitto 
toiminnanjohtaja Aija Salo, aija.salo@naisjarjestot.fi, p. 050 461 7078

Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry 
pääsihteeri Silla Kakkola, silla.kakkola@nytkis.org, p. 050 469 6242

Suomen Akateemisten Naisten Liitto 
puheenjohtaja Jutta Hartikainen, jutta.hartikainen@akateemisetnaiset.fi, p. 040 526 3716

Suomen NNKY-liitto  
pääsihteeri Annina Laaksonen, annina.laaksonen@ywca.fi, p. 040 726 7450

Allekirjoittajajärjestöt ovat järjestäneet jo kahdenkymmenen vuoden ajan, vuosina 2006-2026, kansainvälisen Helvi Sipilä -seminaarin New Yorkissa YK:n vuosittaisen CSW-kokouksen yhteydessä. Mukana seminaarikokoonpanossa on myös UN Women Suomi.

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme noin 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Sopisiko teidän järjestönne jäseneksi?

Yhdistämme voimamme sukupuolten tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta. Toimimme feministisesti ja syrjintää vastaan.

Jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.