Nykytahdilla Suomessa tapetaan nainen lähes joka viikko. Alkuvuodesta 2026 seitsemän naista on tappanut entinen tai nykyinen puoliso, kaikki miehiä.
Naisten tappaminen parisuhteissa väheni 2000-luvun alussa, mutta 2010-luvulta alkaen lasku on pysähtynyt. Entisten kumppanien tekemät henkirikokset ovat jopa lisääntyneet viime vuosina.
Yksi keino tarttua painajaismaiseen ilmiöön on tehdä se näkyväksi rikoslaissa. Murha ja tappo ovat siellä jo, mutta parisuhdetappojen sukupuolittunut luonne ei näy sukupuolineutraalissa laissa. Pari- ja lähisuhdeväkivallan uhreista 74 prosenttia on naisia, epäillyistä väkivallantekijöistä 75 prosenttia on miehiä.
Naismurha (femicide) tarkoittaa naisen tahallista tappamista hänen sukupuoleensa liittyvistä syistä. Naiset murhataan tyypillisesti tilanteissa, joissa heitä pyritään alistamaan, kontrolloimaan tai rankaisemaan, esimerkiksi eron jälkeen. Entiseen puolisoon kohdistettuja henkirikoksia tutkitaan murhina selvästi muita tekotyyppejä useammin (55 %). Väkivalta kohdistuu naiseen juuri hänen asemansa vuoksi: kumppanina, entisenä kumppanina tai naisena, joka rikkoo tekijän odotuksia.
Myös miehiä tapetaan ja he ovat enemmistö henkirikoksen uhreina. Näissäkin tekijöinä on useimmiten mies ja ne liittyvät usein väkivaltaan miesten välillä. Kyse on erilaisista väkivallan ilmiöistä, jotka vaativat erilaisia ratkaisuja.
Rikoslain sukupuolivaikutukset esiin
Ongelma ei ole vain rikosnimikkeissä. Rikoslaki on sukupuolineutraali eikä sukupuolen merkitystä ymmärretä kokonaisvaltaisesti. Nykyinen rikoslaki mahdollistaa sukupuolen huomioimisen rangaistuksen koventamisperusteena, mutta esimerkiksi mustasukkaisuutta tai alistavaa kontrollia ei nähdä selkeänä naisvihan muotona. Lisäksi Istanbulin sopimus velvoittaa rankaisemaan pari- tai lähisuhteessa tapahtuvaa väkivaltaa ankarammin ja ottamaan huomioon uhrin haavoittuvan aseman tai mahdollisen lapsen läsnäolon. Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksen mukaan tämä ei toteudu Suomessa yhdenmukaisesti.
Rikoslakia on selkiytettävä niin, että läheinen suhde, uhrin haavoittuva asema ja väkivallan olosuhteet tunnistetaan nimenomaisesti rangaistusta koventaviksi tekijöiksi. Rikoslakiin on tehty yksittäisiä uudistuksia, mutta sen kokonaisvaikutuksia eri sukupuoliin ei ole arvioitu. Tarvitaan kokonaiskuva siitä, mitä laissa on korjattava.
Pitäisikö naismurhat kriminalisoida erikseen?
Suomessa naismurhat käsitellään tappoina tai murhina ilman velvollisuutta tunnistaa sukupuoleen perustuvaa motiivia. Sukupuoleen liittyvä motiivi voidaan ottaa huomioon rangaistuksen koventamisperusteena, mutta tätä sovelletaan vaihtelevasti. Sukupuoli koventamisperusteena pitäisi huomioida myös parisuhteissa tehdyissä henkirikoksissa. Nyt naismurhat näyttäytyvät yksittäistapauksina ja niitä yhdistävä motiivi jää näkymättömäksi.
Oma pykälänsä rikoslaissa ohjaisi oikeuskäytäntöä tunnistamaan sukupuolittuneen motiivin systemaattisesti. Näin naismurhia voidaan seurata ja tilastoida paremmin. Kriminalisointi myös lähettää selkeän viestin mahdollisille tekijöille, että kyse on vakavasta ja rangaistavasta rikoksesta.
Kriminalisointi tukisi Suomen kansainvälisten velvoitteiden toteutumista. Euroopan neuvoston Istanbulin sopimus edellyttää sukupuolittuneen väkivallan tunnistamista, ehkäisyä, rankaisemista ja tilastointia. Samansuuntaisesti YK:n naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus CEDAW ja sen Suomelle antamat suositukset velvoittavat puuttumaan tehokkaasti sukupuolittuneeseen väkivaltaan ja tunnistamaan sen rakenteelliset muodot.
Italian lisäksi esimerkiksi Costa Rica ja Argentiina ovat säätäneet naismurhan omaksi rikosnimikkeekseen. Kansainvälinen tutkimus osoittaa, että erillinen kriminalisointi parantaa erityisesti väkivallan tunnistamista, tilastointia, ehkäisevien toimien kohdentamista ja viranomaisten reagointia. Kun naismurhat ovat rikoslaissa, niistä myös koulutetaan poliiseja, syyttäjiä ja tuomareita. Toisaalta pelkkä uusi pykälä ei riitä, jos naisiin kohdistuvan väkivallan luonnetta ei tunnisteta laissa.
Väkivaltaan puututaan liian myöhään
Parisuhdetta edeltänyttä väkivaltaa ei tunnisteta ajoissa, eikä henkistä tai lievempää fyysistä väkivaltaa nähdä pohjana äärimmäiselle väkivallalle. Vaikutukset riippuvat ratkaisevasti siitä, miten lakia sovelletaan käytännössä: ymmärretäänkö väkivallan sukupuolittuneisuus rikoslaissa, tunnistetaanko riskit ajoissa, puuttuuko poliisi tilanteisiin ja saavatko uhrit suojaa. Nyt näin ei ole.
Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on todennut, että naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa vakava rakenteellinen ihmisoikeusongelma, jonka käsittelyssä on nähtävissä vähättelyn merkkejä.
Kriminalisointi voi silti olla toimiva askel kohti ilmiön tunnistamista ja siihen tarttumista. Esimerkiksi pakottavaan kontrolliin eli äärimmäiseen henkiseen väkivaltaan on vaikea puuttua, koska se ei ole vielä rikoslaissa. Tuomarit kertovat, että uhrin mitätöinti, kontrollointi ja alistaminen kulkee fyysisen väkivallan rinnalla ja on useiden vakavien väkivaltarikosten taustalla. Silti se jää oikeudenkäynnissä näkymättömäksi.
Naismurhien kriminalisointi veisi Suomea sukupuolineutraalisuudesta kohti rikoslakia, joka tunnistaa todellisuuden: ensi viikollakin joku nainen kuolee miehensä kädestä.
Annika Hinkkanen
Vaikuttamisen asiantuntija
Naisjärjestöjen Keskusliitto