Hyppää sisältöön

Naisten oikeudet vahvasti mukana hallitusohjelmassa – resurssien lisääminen ja uudistusten aikataulu keskeistä

”On todella tärkeää, että hallitusohjelmassa on sitouduttu vahvasti naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseen. Mukana on laajasti Naisjärjestöjen Keskusliiton ja sen 60 jäsenjärjestön kanssa yhteistyössä valmisteltuja konkreettisia tasa-arvotavoitteita. Monet hallitusohjelman naisten oikeuksien teemoista ovat olleet naisjärjestöjen tavoitteita jo vuosikymmenten ajan. Tasa-arvo on ottanut viime vuosina takapakkia, eikä Suomi ole muiden Pohjoismaiden tasolla. Meidän on toteutettava nyt kirjattuja uudistuksia nopeasti, jotta emme jää tasa-arvokehityksessä jälkeen. Tulemme seuraamaan tarkasti asetettujen tavoitteiden toteuttamista”, painottaa Naisjärjestöjen Keskusliiton pääsihteeri Terhi Heinilä.

Erityisen tärkeänä Naisjärjestöjen Keskusliitto näkee tulevan hallituksen tasa-arvo-ohjelman, jolla koordinoidaan eri yhteiskunnan osa-alueilla tehtävää tasa-arvotyötä. Tulevan hallitusohjelman mukaan sukupuolivaikutuksien arviointi sisältyy kaikkien ministeriöiden toimialoille ja budjetointiin. Perhevapaauudistus toteutetaan niin, että äideillä ja isillä on yhtä paljon kiintiöityjä kuukausia. On merkittävää, että subjektiivinen päivähoito-oikeus palautetaan. Syrjinnän ja rasismin vastainen toimintaohjelma laaditaan.

Raiskauslainsäädäntö muutetaan suostumukseen perustuvaksi. Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puututaan laatimalla torjuntaohjelma. Hallitus perustaa riippumattoman naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävän ja huolehtii Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta. Lisäksi toteutetaan seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistus, jonka pohjana on seksuaalinen itsemääräämisoikeus. Rikoslaissa koventamisperusteeksi säädetään rikoksen tekeminen sukupuoleen perustuvasta vaikuttimesta. Resurssit sukuelinten silpomisen vastaiseen työhön taataan. Laaditaan laki ihmiskaupan uhrien auttamiseksi. Mahdollistetaan pakkoavioliittojen mitätöinti ja selvitetään niiden kriminalisointi.

Alle 25-vuotiaat ovat tulevaisuudessa oikeutettuja maksuttomaan ehkäisyyn. Translaista poistetaan vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ja lääketieteelliset hoidot eriytetään sukupuolen juridisesta korjauksesta.

Naisten oikeudet huomioidaan keskeisesti Suomen EU-politiikassa ja ulkopolitiikassa. On tärkeää, että Suomi tulevana EU-puheenjohtajamaana kannattaa EU:n tasa-arvostrategian laatimista. EU-suositusten mukaisesti Suomi tavoittelee sitä, että kehitysyhteistyöhankkeista 85 prosenttia sisältää sukupuolten välistä tasa-arvoa edistäviä tavoitteita sekä sukupuolten välisen tasa-arvon valtavirtaistamista.

Lisätiedot:

Eva Biaudet, puheenjohtaja, puh. 050 512 1846 
Terhi Heinilä, pääsihteeri, [email protected], puh. 040 530 5544

Anniina Vainio, järjestöpäällikkö, [email protected], puh. 050 388 8868

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Lue kaikki uutiskirjeemme täältä.

Liity jäseneksi

Naisjärjestöjen Keskusliitto edistää sukupuolten tasa-arvoa ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa.

Liiton jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.