AVOIN KIRJE OYMPIAKOMITEALLE JA MEDIALLE
Olemme entisiä ja nykyisiä urheilujohtajia. Olemme kulkeneet pitkän tien. Ensin perheen tai kaverien kannustamana urheiluseuraan, sitten vapaaehtoistoimintaan, työhön, luottamustoimeen tai muuhun kiinnostavaan tehtävään. Tällä hetkellä olemme entisiä tai nykyisiä puheenjohtajia, asiantuntijoita, virkanaisia, toiminnanjohtajia, toimitusjohtajia sekä liikunnan ja urheilun toimijoita. Liikunta, urheilu ja järjestötoiminta ovat antaneet meille paljon ja olemme siitä hyvin kiitollisia.
Kuppi on nyt mennyt nurin. Emme voi enää vaieta.
On aika tuoda esiin ne tunnot, joihin varmasti lukuisa määrä liikunnassa ja urheilussa toimivia naisia ja entistä enemmän myös miehiä voi samaistua. Elämme vuotta 2022; silti samat kähmäiset toimintatavat jatkuvat. Monet meistä ovat nähneet vuosikymmenet, miten piiri pieni pyörii.
Yhdelle meistä sanottiin aikoinaan, että sinua ei voi valita, koska et voi tulla saunaan meidän kanssa. Toiselle, että sinua ei voida valita, koska kenttä ei hyväksy naista. Kolmas meistä koettiin ”aivan liian vaikeaksi tyypiksi”, neljäs oli liian pehmeä ja viidennen asiantuntemus aliarvioitiin; iso osa meistä oli räksyttäviä akkoja. Yksi meistä sai käydä luokattoman pitkän taistelun oikeusasteissa ja me kaikki tunnemme itsemme loukatuiksi. Nykyään yhä useampi on kuullut ettei sovi ”profiiliin”.
Seksuaalinen häirintä jatkui pitkään: kättä reidelle, kädet puseron sisään, ehdotuksia yhteisistä illallisista, soittoja kotiin, jatkuvaa seksuaalista puhetta ja katseita alaviistoon – kyllä – rintoihin. Jouduimme luomaan nuoria naisia suojelevat hissiohjeet toimistolla ja paljon muuta. Jatkoimme kuitenkin toimintaamme uskoen koko ajan parempaan. Uskoimme, että maailma muuttuu nuorten sukupolvien myötä.
Tämän kirjoituksen pontimena oli Olympiakomitean surullinen kujanjuoksu Mika Lehtimäen uran pelastamiseksi. “Aikamoinen Oscar-gaala uhriutumisineen”, totesi korkeassa asemassa oleva johtajanainen. Häirinnän kohteiden tunnot sivuutettiin, koska sopan keittäneillä oli paha mieli.
Olympiakomitea on Suomen liikuntaa ja urheilua johtava korkein instanssi, joka saa myös merkittävää valtion tukea toimintaansa. On käsittämätöntä, että hallituksen jäsenet lukevat mediasta, mitä komiteassa tapahtuu. Hallituksen jäsenet sekä lajiliitot ovat hipihiljaa asiasta. Ihan niin kuin aina ennenkin. Sekin on totta, että Olympiakomitealla on asiallinen, jopa hyvä, urheiluyhteisön vastuullisuusohjelma ja hyvän hallinnon julkaisut. Mutta mitä merkitystä niillä on, jos niitä ei noudateta.
Naisjärjestöjen keskusliitto julkaisi tiistaina 29.3. blogin, jossa käsitellään epätasa-arvoa työelämässä. Blogi on otsikoitu ”Työelämän epätasa-arvoiset rakenteet eivät muutu hyvävelikerhoja kierrättämällä”. Urheilussa hyvävelikerhot ovat edelleen tätä päivää. Yli vuosi sitten saunanlauteilla ”päätettiin” tulevasta OK:n toimitusjohtajasta miesten kesken. Taisipa mukana olla jokunen nainenkin.
Uskomme on koetuksella. Ilman toivoa ei voi elää. Nyt vihdoin olisi aika toteuttaa sitä, mihin olympialiike on sitoutunut. Citius, altius, fortius – nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin ei tarkoita ”keinoja kaihtamatta, pienessä piirissä, salamyhkäisesti,” vaan havahtumista raikkaaseen uuteen alkuun, jonka suomalaiset liikunnan ja urheilun toimijat ansaitsevat. KOK lisäsi mottoonsa sanan communis eli yhdessä. Olisiko tästä ohjenuoraksi – ei enää salaista kabinettipolitiikkaa. Se ei vaadi muuta kuin lainsäädännön ja kirjattujen sekä hyväksyttyjen kansallisten ja kansainvälisten periaateohjelmien eettistä noudattamista.
Tämän kirjoituksen takana ovat allekirjoittaneiden lisäksi useat liikuntajärjestöissä toimivat naiset, jotka eivät oman uransa vaarantumisen vuoksi voi olla nimellään mukana. Kertokoon sekin osansa alan toimintakulttuurista.
Johanna Aatsalo
Kristiina Heinonen
Raija Iisalo-Mattila
Maija Innanen
Birgitta Kervinen
Marja Miettinen
Ulla-Maija Paavilainen
Pirjo Puskala
Elisabeth Rehn
Eila Ruuskanen-Himma
Blogeissa esitetyt näkökulmat ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä vastaa tai edusta Naisjärjestöjen Keskusliiton kantaa.
ETT ÖPPET BREV TILL OLYMPISKA KOMMITTÉN OCH MEDIA:
Krossa bästa broder-nätverken inom idrottsrörelsen!
Vi, undertecknade, är alla kvinnor som har eller haft ledarposter inom idrottsrörelsen. Efter uppståndelsen inom Olympiska kommittén kan vi inte längre vara tysta; vårt mått är rågat. Vi måste föra fram de obehagliga känslor och upplevelser de flesta kvinnor, och säkert även män, som verkat inom idrottsvärlden upplevt. Vi lever i år 2022 och samma gamla mönster upprepar sig; många av oss har i decennier fått se hur den inre kretsen tillåts fortsätta med sin verksamhet.
En av oss fick höra om att hon inte kan bli vald för att hon inte kan delta i bastumöten och en annan att fältet inte vill ha en kvinna som ledare. En tredje upplevdes alldeles för besvärlig, den fjärde för mjuk och den femtes sakkunnighet undervärderades. En gemensam nämnare för oss är att vi upplevts som jobbiga kärringar.
De sexuella trakasserierna fortsatte länge; händer på våra lår, innanför våra blusar, obehagliga förslag och ett konstant sexistiskt klimat.
Trots detta har vi fortsatt vår karriär inom idrottsrörelsen i ett hopp om att världen skulle förändras i och med yngre generationer. Men ingenting har skett.
Sista droppen till detta ställningstagandet blev myglandet inom Olympiska kommittén för att skydda Mika Lehtimäki. De drabbade kvinnornas känslor och upplevelser, hamnade i skymundan för att ge plats för männens martyrskap när allt uppdagades.
OK är Finlands ledande organ för idrotten i Finland som även åtnjuter ett stort statligt bidrag för att finansiera sin verksamhet. Det är otroligt att dess styrelsemedlemmar får läsa i media vad som egentligen händer inom organisationen. Och styrelsemedlemmar och medlemsförbund är knäpptysta om saken, så som alltid tidigare.
Det bör dock nämnas att OK har en saklig, t.o.m. bra strategi med punkter inom ansvarsfullhet och god förvaltning. Men vad har de för betydelse när organisationen inte följer dem själva.
Inom idrotten är bästa broder-nätverken ännu vardag. Kunde det äntligen vara dags att krossa dessa och istället börja arbeta för vad den olympiska rörelsen står för; citius, altius, fortius – snabbare, högre, kraftigare, med en frisk fläkt av transparent ledarskap som den finländska idrottsrörelsen förtjänar. Den internationella olympiska kommittén tillade “communis”, tillsammans, i sitt motto. Skulle detta vara en riktlinje för ledningen inom OK istället för hemlighetsfull kabinettpolitik? För detta krävs inget mer än att följa lagstiftning och allmänna styrdokument.
Flera kvinnor på ledarpositioner inom idrottsrörelsen vill inte skriva under detta med sitt namn för att skydda sin karriär. Detta säger mycket om verksamhetskulturen inom idrotten.
Vi som undertecknar detta öppna brev är:
Johanna Aatsalo, Kristiina Heinonen, Raija Iisalo-Mattila, Maija Innanen, Birgitta Kervinen, Marja Miettinen, Ulla-Maija Paavilainen, Pirjo Puskala, Elisabeth Rehn, Eila Ruuskanen-Himma