Hyppää sisältöön

Perhevapaauudistuksen tulee lisätä isien vanhempainvapaiden käyttöä huomattavasti

Perhevapaauudistuksen tulee pyrkiä isien vanhempainvapaiden käytön kasvattamiseen. Nyt annetun esityksen arvioidaan muuttavan nykyistä tilannetta vain vähän.

Sukupuolten tasa-arvon ja hoivavastuun tasaisen jakautumisen kannalta on välttämätöntä, että isien vanhempainvapaita ja niiden käyttöä kasvatetaan huomattavasti.

Sukupuolten tasa-arvon kannalta on tärkeää, että isien perhevapaiden käyttö kasvaa merkittävästi ja että isät pitävät perhevapaita sekä yhdessä äidin kanssa lapsen syntymän yhteydessä, että itsenäisesti myöhemmin. Perhevapaauudistuksen tulisi tähdätä siihen, että Suomessa isät pitävät Pohjoismaista eniten vapaita”, painottaa Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet.

Esityksen mukaan vanhempi voisi luovuttaa omasta 160 vanhempainrahapäivistä toiselle vanhemmalle 0–63 päivää. Vanhemman itsensä käytettäväksi jäisi 97 päivää. Vaikka isien oikeus vanhempainvapaisiin nousee nykyisestä, on vaarana, ettei uudistus merkittävästi muuta isien perhevapaiden käyttötapoja. 

Naisjärjestöjen Keskusliitto katsoo, että vanhemmilla tulee olla mahdollisuus hoitaa lasta ansiosidonnaisella vanhempainrahalla lapsen ensimmäiset 1,5 vuotta. Naisjärjestöjen Keskusliiton tavoitteena on jo pitkään ollut 6+6+6-malli, jossa kumpikin vanhempi käyttäisi perhevapaista kuusi kuukautta, ja kuusi kuukautta vanhemmat voisivat jakaa keskenään.

Perhevapaat eivät tällä hetkellä jakaudu perheissä tasaisesti, sillä äidit käyttävät 89 prosenttia vanhempainvapaista ja isät vain 11 prosenttia. Yli puolet isistä ei käytä lainkaan oikeuttaan vanhempainvapaan jälkeiseen itsenäiseen isyysvapaaseen.

Perhevapaauudistuksen tavoitteena on lisätä vanhempainvapaiden ja hoitovastuun jakautumista nykyistä tasaisemmin molempien vanhempien kesken. Esityksen arvioissa kuitenkin todetaan, että joka neljännessä perheessä vanhempainvapaiden jako äitien ja isien välillä ei uudistuksen myötä muutu lainkaan, ja ainoastaan noin 10 prosenttia perheistä jakaisi vanhempainvapaat ja vanhempainrahapäivät uudistuksen jälkeen tasan. 

Ehdotetussa mallissa on siksi vaarana, että hoito- ja hoivavelvoitteiden sukupuolenmukainen jakautuminen muuttuu tavoiteltua hitaammin, eikä siten myöskään tilanne naisten raskaus- ja perhevapaasyrjinnän osalta parane merkittävästi. Jos vanhempainvapaiden tasainen jako ei uudistuksen myötä toteudu, kohdistuvat myös perhevapaiden negatiiviset vaikutukset palkkakehitykseen ja eläkekertymään jatkossakin naisiin.

Perhevapaauudistuksen toteutuminen on pitkään vaadittu uudistus, jonka merkitys sukupuolten tasa-arvolle on keskeinen: tasa-arvoa ei voida saavuttaa ilman perhevapaajärjestelmän kokonaisvaltaista uudistamista. Toivomme, että uudistus toteutuu, mutta samalla katsomme, että ehdotus olisi saanut olla kunnianhimoisempi.

Naisjärjestöjen Keskusliitto on jättänyt perhevapaauudistusta käsittelevän lausuntonsa sosiaali- ja terveysministeriölle 31.3.2021. Lausunto liittyy ministeriön lausuntopyyntöön (VN/9732/2019) koskien luonnosta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain, työsopimuslain ja varhaiskasvatuslain muuttamisesta sekä niihin liittyviksi laeiksi.

Yhteystiedot:

Puheenjohtaja Eva Biaudet, [email protected], @EvaBiaudet

Järjestöpäällikkö Anniina Vainio, 050 388 8868 tai [email protected], @VainioAnniina

Pääsihteeri Terhi Heinilä, 040 530 5544 tai [email protected], @TerhiHeinila


Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme noin 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Lue kaikki uutiskirjeemme täältä.

Onko järjestösi kiinnostunut jäsenyydestä?

Naisjärjestöjen Keskusliitto edistää sukupuolten tasa-arvoa ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa.

Liiton jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.