Hyppää sisältöön

Raamatuntulkinnoista löytyy mahdollisuus sukupuolten tasa-arvon edistämiseen

Raamattua voidaan tulkita tavoilla, jotka asettavat naisten aseman kyseenalaiseksi ja pitkä kulttuurihistoriallinen perinne on tästä todiste. Vahvat käsitykset naisen ominaisuuksista ja roolista voivat asettaa rajoitteita ja ehtoja naisten osallistumiselle ja toiminnalle. Esimerkiksi valta-asemat voidaan nähdä sopivina vain miehille. Alisteisesta asemasta kasvaa myös väkivallan riski. Kysymys on olennaisesti vallasta. Teologian tulkintaan tarvitaan lisää moninaisuutta ja avoimuutta.

”Raamattua voi lukea lukemattomin, jopa toisilleen vastakkaisin tavoin. Siihen liittyy aina tulkintaa. Olennaista on se, miten vastuullisesti tulkintaa tehdään. Vastuullisuuteen kuuluu aina kontekstin huomiointi”, linjasi arkkipiispa Tapio Luoma. ”Nyky-yhteiskunnassamme ymmärretään naisten ja miesten tasa-arvoisuus ja Raamattua tulee tulkinta tämän kontekstin mukaisesti.” Kristinuskon oma perussanoma on myös vahvasti tasa-arvon puolella ja jokaisen ihmisen arvo yhtäläinen.

”Tiedostamalla rakenteita, historiaa ja perinteitä meillä on mahdollisuus muuttaa niitä”, totesi Naisteologit ry:n puheenjohtaja, pastori Laura Leverin. ”Loputon ymmärrys esimerkiksi `perinteistä virkakäsitystä´ kohtaan on turhauttavaa ja raskasta. Meillä on vain yksi pappisvirka ja se ei ole sukupuoleen sidottu. Tällaiseen puheeseen tulisi puuttua.”

Samalla tulee muistaa käydä avointa keskustelua. ”Vanhoja opetuksia ei voi vain hylätä ja muuttaa opetusta sumeasti. Tarvitaan teologista reflektiota: miksi opetimme näin, mitä siitä seurasi, miksi olemme luopuneet siitä ja mitä tämän opin purkamisesta seuraa”, muistutti YTT, sosiaalityön dosentti ja kappalainen Johanna Hurtig.

Uskonnonvapaus on ihmisoikeus. Usko voi olla keskeinen osa identiteettiä. Usko on usein kiinnittynyt tiettyyn yhteisöön ja siksi uskonyhteisöjen tulee olla turvallisia jäsenilleen.

”Raamatun ja kristinuskon pitkä historia osoittaa, että tiettyjä elementtejä on voitu käyttää sellaisen tulkinnan välineenä, jossa piilotetaan, sallitaan ja vähätellään erilaisia väkivallan muotoja ja kontrollia ja vähättelyä. Tämä on usein kohdistunut naisiin, mutta myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin”, sanoi väkivaltatutkija Satu Lidman. ”Meillä on tässä ajassa mahdollisuus ja välineet päivittää kristinusko ja ylipäänsä uskonnot ja uskominen ihmisoikeusaikakaudelle. Niiden ei tarvitse olla ristiriidassa keskenään.”

***

Millaiset uskosta ja opeista johdetut kohdat ylläpitävät naisiin kohdistuvan väkivallan vaikenemisen kulttuuria ja sukupuolten eriarvoisuutta? Millaista väkivaltaa ylläpitävää sukupuolikuvastoa teologisesti rakennetaan ja millaisia sukupuolirooliodotuksia ylläpidetään? Toisaalta mitkä uskon ja opin kohdat tukevat samanarvoisuutta, sukupuoleen liittyvien normien laventamista ja väkivallan vastaisen työn edistämistä seurakunnissa? Kuka uskontoa tulkitsee ja kenellä on oikeus tulkita, miten tulkinnan muutos tapahtuu? Näistä aiheista keskusteltiin keskiviikkona 27.10. järjestetyssä Teologia ja tulkinta: väkivallan juurisyistä ratkaisuihin -tilaisuudessa. Tilaisuuden järjestivät Naisjärjestöjen Keskusliiton ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan Tasa-arvoteoilla vaikuttavuutta -hanke, Kirkkohallitus ja Suomen Lähetysseura. Tilaisuuden tallenne on katsottavissa täältä.

Lisätiedot:
Liisa Ketolainen, projektipäällikkö, Naisjärjestöjen Keskusliitto [email protected], 044 237 8069
Kari Latvus, johtaja, Jumalanpalvelus ja yhteiskunta, Kirkkohallitus, [email protected], 040 642 9274
Minna Rikkinen, asiantuntija, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, ihmisoikeudet, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, Kirkkohallitus, [email protected], 040 688 1622
Pia Kummel-Myrskog, ulkomaanosaston apulaisjohtaja, Suomen Lähetysseura, [email protected], 040 3586 547

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme noin 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Lue kaikki uutiskirjeemme täältä.

Onko järjestösi kiinnostunut jäsenyydestä?

Naisjärjestöjen Keskusliitto edistää sukupuolten tasa-arvoa ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa.

Liiton jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.