Lähihistorian merkittävin seksuaalirikoslainsäädännön uudistus on vihdoin käsillä. Hallitus antoi esityksensä eduskunnalle seksuaalirikoksia koskevan rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksesta 17. helmikuuta. Esitys on tärkeä ja odotettu – edellisestä kokonaisuudistuksesta on kulunut kaksi vuosikymmentä.
Uudistus vahvistaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta
Uudistuksen merkitystä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kannalta on vaikea liioitella. Uudistuksen kivijalka on vapaaehtoisuuden puutteen kirjaaminen seksuaalirikosten määritelmän keskiöön, kun nykyisin raiskauksen keskeisenä tunnusmerkistötekijänä on väkivalta tai sillä uhkaaminen. Muutoksilla päivitetään lainsäädäntömme vastaamaan kansainvälisen oikeuden kehitystä ja pohjoismaista linjaa.
Suomea sitova Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan vastainen Istanbulin sopimus edellyttää, että kaikki ilman uhrin suostumusta tehdyt seksuaaliset teot kriminalisoidaan[1], ja YK:n CEDAW-sopimuksen toimeenpanoa valvova komitea on kehottanut sopimusvaltioita määrittelemään seksuaalirikokset vapaasti annettuun suostumukseen perustuen ja pakottavat olosuhteet huomioon ottaen.[2] Uudistus saattaa Suomen lainsäädännön linjaan näiden ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa.
Uudistus laajentaa seksuaalisen ahdistelun määritelmän kattamaan myös muita kuin koskettelutekoja. Tämä tarkoittaa, että seksuaalinen häirintä sanoin tai kuvin tulee rangaistavaksi. Muutos on tärkeä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kannalta, sillä suurin osa naisten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä on jotain aivan muuta kuin fyysistä lähentelyä[3].
Esitys selkeyttää myös lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten sääntelyä. Lapsenraiskaukselle esitetty 16 vuoden ikäraja on perusteltu lasten seksuaalisen koskemattomuuden ja häiriöttömän kehityksen turvaamisen kannalta. Esitys on lausuntokierrosten perusteella parantunut huomattavasti erityisesti lasten koskemattomuuden suojan osalta.
Korjattavaakin vielä jäi valta-aseman väärinkäyttöön liittyen
Eduskunnalle annettu esitys sisältää edelleen ongelmia erityisesti valta-aseman väärinkäyttöön liittyen. Ehdotuksessa ”erityisen valta-aseman vakava väärinkäyttö” on kriminalisoitu raiskauksena, mutta muut valta-asemaan liittyvät väärinkäytön tilanteet tulisivat rangaistavaksi lievemmin seksuaalisena hyväksikäyttönä.[4] Epäselväksi jää, milloin valta-aseman väärinkäyttö olisi vakavaa.
Esitys mahdollistaisi valta-aseman käytön alemmalla rangaistuksella haavoittuvassa asemassa oleviin, mukaan lukien teini-ikäisiin lapsiin, ja tekisi seksuaalisena hyväksikäyttönä tuomituista sukupuoliyhteyksistä käytännössä ”lievän raiskauksen”. Tämä loisi erittäin ongelmallisen hierarkian eri tekotapojen välille ja hämärtäisi vapaaehtoisuuden vaatimuksen ehdottomuutta, kun uhrin tulkittaisiin olevan ”vähän” vapaaehtoinen.
Istanbulin sopimuksen mukaan suostumus on annettava ”vapaaehtoisesti vapaasta tahdostaan”, minkä arvioiminen edellyttää kulloistenkin olosuhteiden huomioimista. Valta-aseman väärinkäyttö muodostaa sellaiset olosuhteet, joissa henkilöllä ei ole mahdollisuutta kieltäytyä. Tällöinkin vapaaehtoisuuden puutteelle perustuvan määritelmän mukaan kyseessä on oltava raiskaus. Esimerkiksi Ruotsin lainsäädäntö tunnistaa tämän, sillä valta-aseman väärinkäyttö on sisällytetty raiskauspykälään.
Suomi on jo saanut huomautuksia kansainvälisiltä sopimusvalvontaelimiltä valta-aseman hyväksikäyttöön liittyvien tilanteiden kriminalisoinnista raiskausta matalammalla rangaistusasteikolla.[5] Esitystä tulisikin korjata siten, että kaikki seksuaalisen hyväksikäytön mukaiset teot sisällytetään sukupuoliyhteyden osalta raiskauksen ja muiden seksuaalisten tekojen osalta seksuaalisen kajoamisen soveltamisalaan.
Istanbulin sopimuksen 46 artikla[6] määrittelee seikat, jotka tulee voida huomioida raskauttavina tekijöinä rangaistusta määritellessä. Niihin sisältyvä rikoksen kohdistaminen ”henkilöön, jonka erityiset seikat ovat tehneet haavoittuvaksi”, sisältää nimenomaan tilanteita, joista seksuaalisen hyväksikäytön pykälässä olisi kyse. Niiden pitäisi siis olla rangaistusta koventavia, ei lieventäviä perusteita. Lisäksi raskauttavat seikat tulisi huomioida systemaattisesti törkeiden tekomuotojen määritelmissä. Erityisesti lähisuhdeväkivalta, sille tyypillinen toistuvuus, ja rikoksen kohdistaminen haavoittuvassa asemassa olevaan henkilöön puuttuvat nyt törkeiden tekomuotojen määritelmistä.
Seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksella on nais- ja ihmisoikeusjärjestöjen laaja tuki, ja Naisjärjestöjen Keskusliittoa on kuultu[7] sen valmistelussa pitkin matkaa. Eduskunnan vastuullisena tehtävänä on nyt saattaa tämä historiallinen uudistus kunnianhimoisesti maaliin.
Merja Kähkönen
Kirjoittaja on Naisjärjestöjen Keskusliiton vaikuttamisen suunnittelija
[1] Istanbulin sopimus, 36. artikla
[2] CEDAW-toimikunnan 35. yleissuositus, kappale 29. e
[4] Ehdotetut rikoslain 20 luvun pykälät 1 § Raiskaus ja 5 § Seksuaalinen hyväksikäyttö
[5] CEDAW-komitean loppupäätelmät Suomen 7. määräaikaisraportista, kappale 19. e, Grevion 1. raportti Suomelle, kappaleet 166. ja 167
[6] Istanbulin sopimus, 46. artikla
[7] Ks. Naisjärjestöjen Keskusliiton lausunnot 22.11.2021 ja 30.9.2020