Hyppää sisältöön

Tasa-arvosta taas kuuminta hottia?

Tasa-arvosta taas kuuminta hottia?

Tasa-arvo on elänyt jo jonkun aikaa pahaa lamakautta. Esimerkkejä löytyy ympäri maailman. Venäjällä duuma päätti, ettei naiseen kohdistunut perheväkivalta ole tuomittavaa. Samaan aikaan USA:n presidentti päätti poistaa avustukset seksuaaliterveyttä kehitysmaissa edistäviltä kansalaisjärjestöiltä, ja El Salvadorissa pohditaan, pitäisikö abortista annettavia vankeusrangaistuksia sittenkin nostaa 30:stä 50 vuoteen.

Sama näkyy meillä Suomessakin. Hyväksymme lakeja, jotka ovat jopa tasa-arvoa heikentäviä, vaikka meillä on ollut lainsäädäntötyötä ohjaava ja velvoittava laki tasa-arvon edistämisestä jo 30 vuotta!

Tasa-arvolle on käynyt kuten ympäristötietoisuudelle. Kumpikaan ei enää loista firmojen vuosikertomusten keskiössä.

Samaa suuntaa heijastelee maailman talousfoorumin julkaisema vuosittainen raportti sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Siinä Suomi on sijoittunut sinänsä komeasti pronssille, mutta valunut kuitenkin sijan alaspäin viimevuotisesta.

Raportti ei lupaa hyvää maailman naisille. Sen mukaan kuluu 217 vuotta taloudellisen tasa-arvon saavuttamiseen. Arvio on noussut lähes 50 vuodella! Koulutuksen osalta näyttää paljon paremmalta. Siinä sukupuolten välinen kuilu pitäisi saada kurottua kiinni 13 vuodessa, mikä kuulostaa lähes liian hyvältä ollakseen totta?

Kansainvälinen mittaristo sai rinnalleen kuitenkin hyvän kannustajan. Ei arvannut näyttelijä Alyssa Milanon, millaisen hulabaloon hänen twiitistään lähtenyt Me too –kampanja on saanut aikaan. Koskemattomuuden oikeuden aalto on pyyhkäissyt halki mantereiden ja kahmaissut mukaansa niin ohjaajia, näyttelijöitä, opettajia kuin poliitikkoja, eikä loppua näy. Nyt kysymys on vain siitä, miten saamme saman aallon myös tasoittamaan naisen tietä vahvaan itsenäiseen talouteen, työelämään ja päätöksenteon huippupaikoille?

Heli Järvinen (vihr.)

kansanedustaja, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapj.

Kansanedustaja, eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Heli Järvinen on toiminut Naisjärjestöjen Keskusliiton hallituksessa kausina 2012–2014 ja 2015–2017. NJKL kiittää hallituspestinsä päättävää Heliä pitkäjänteisestä tasa-arvotyöstä ja aktiivisesta panoksesta naisjärjestöjen yhteistyön kehittämiseen. 

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Lue kaikki uutiskirjeemme täältä.

Liity jäseneksi

Naisjärjestöjen Keskusliitto edistää sukupuolten tasa-arvoa ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa.

Liiton jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.