Hyppää sisältöön

Tiedote 25.2.2011

YK:n uuden tasa-arvojärjestön UN Womenin apulaisjohtaja Joanne Sandler kysyi, miksi tyttöjen oikeus koulutukseen ei ole vieläkään toteutunut, vaikka kaikki tunnustavat sen tärkeyden. Sandler toi esiin, että tyttöjen kouluttamiseksi on eri puolilla maailmaa hyviä käytäntöjä, joita pitäisi hyödyntää laajemmin. Esimerkiksi koulumaksujen poistamisella ja taloudellisilla kannustimilla on merkittävä vaikutus tyttöjen koulussa pysymiseen.

NNKY-järjestöjen maailmanliiton World YWCAn ohjelmajohtaja Hendrica Okondo sanoi, että köyhyys on suurin este tyttöjen kouluttamiselle. Köyhissä perheissä tyttöjä tarvitaan tekemään naisille perinteisesti kuuluvat kotityöt.

Okondon mukaan kulttuurisilla asenteilla on niin ikään merkittävä vaikutus koulutuksen epätasa-arvoon. Ne näkyvät niin etelässä kuin pohjoisessa tyttöjen ja naisten vähäisenä osallistumisena erityisesti matemaattis-luonnontieteelliseen ja teknilliseen koulutukseen, korosti myös professori Cornelia Boldyreff, joka edusti seminaarissa akateemisten naisten maailmanjärjestöä IFUWia.

Suomen pääkonsulaatissa New Yorkissa pidetty tapahtuma oli järjestyksessä kuudes kansainvälinen Helvi Sipilä -seminaari, joka järjestetään vuosittain YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan (CSW, Commission on the Status of Women) kokouksen yhteydessä. Sen järjestivät Suomen Akateemisten Naisten Liitto, Naisjärjestöjen Keskusliitto, Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS, NNKY-liitto ja Suomen UN Women. Seminaarin puheenjohtajana toimi tutkija Leena-Maija Laurén Turun yliopistosta.

Lisätietoja:
Leena Ruusuvuori, pääsihteeri
Naisjärjestöjen Keskusliitto
[email protected]
p. (09) 494 217

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme noin 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Lue kaikki uutiskirjeemme täältä.

Onko järjestösi kiinnostunut jäsenyydestä?

Naisjärjestöjen Keskusliitto edistää sukupuolten tasa-arvoa ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa.

Liiton jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.