Hyppää sisältöön

Tiedote: ”Pakkoavioliitto vie naisilta oikeuden päättää omasta elämästään ja kehostaan”- naisella tulee olla oikeus pakkoavioliiton mitätöintiin

Naisjärjestöjen Keskusliitto vaatii pakkoavioliittojen mitätöintiä. Mitätöinnin mahdollistamalla valtio tunnustaisi, että avioliittoon pakotetun kohdalla on tapahtunut vääryys ja että hänen perus- ja ihmisoikeuksiaan on loukattu. Mitätöintiä voisi hakea vain pakon kohteena oleva. 

Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi laaditun Istanbulin sopimuksen mukaan pakkoavioliitot ovat osa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Sopimuksen artikla 37 edellyttää valtioita toteuttamaan tarvittavat lainsäädäntökeinot varmistaakseen, että aikuisen tai lapsen tahallinen pakottaminen avioliittoon tai tahallinen houkutteleminen ulkomaille tarkoituksena pakottaa hänet avioliittoon säädetään rangaistavaksi.

-Suomen ratifioima Istanbulin sopimus edellyttää pakkoavioliiton mitätöintimahdollisuutta. On hyvä muistuttaa, miten pakkoavioliitto voi merkitä ihmiskauppaa, vapaudenriistoa ja väkivaltaa. Pakkoavioliitto vie naisilta oikeuden päättää omasta elämästään ja kehostaan, sanoo Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet

On tärkeä muistaa, että osa avioliitoista solmitaan ainoastaan hyväksikäytön tarkoituksessa. Keskusteluissa ollut kumoamisvaihtoehto jättäisi hyväksikäyttäjälle edelleen oikeuden päättää lapsen asioista ja hyödyntää naisen omaisuutta. Siksi mitätöintivaihtoehto on tärkeä säilyttää. Naisjärjestöjen Keskusliitto muistuttaa, että kysymys alaikäisten avioliitoista on vahvasti sukupuolittunut ja koskee erityisesti tyttöjä. 

Pakottamisen uhrilla eli naisella tulee olla oikeus päättää, mitä vaihtoehtoa hän käyttää; avioeroa, mitätöintiä vai kumoamista. Uhri tarvitsee myös tukipalveluja. Pakkoavioliitto on vakava rikos, vapauden riisto ja siihen todennäköisesti liittyy muutakin hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Naisjärjestöjen Keskusliiton näkemyksen mukaan äidin hyvinvointi on keskeinen edellytys myös lasten selviytymiselle.

Naisjärjestöjen Keskusliitto antoi oikeusministeriölle lausunnon pakkoavioliitoista maaliskuun alussa. 

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme noin 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Lue kaikki uutiskirjeemme täältä.

Onko järjestösi kiinnostunut jäsenyydestä?

Naisjärjestöjen Keskusliitto edistää sukupuolten tasa-arvoa ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa.

Liiton jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.