Suomen Valmentajat aloitti jo lähes 10 vuotta sitten toimenpiteitä valmennuksen tasa-arvon edistämiseksi. Tarkoituksella provokatiiviseksi nimetty Valmentaa kuin nainen -hanke käynnistyi muutaman palloilulajin kesken 2013. Joka vuosi hankkeeseen tuli uusia lajeja mukaan ja vuoteen 2019 mennessä aktiivisemmat lajit näkivät jo konkreettisia muutoksia mm. liittotason valmennuksessa.
Palloilulajien kanssa toteutettu hanke osoitti, että tasa-arvoon on mahdollista vaikuttaa. Naisvalmentajien määrä kasvoi, ja erilaiset yhteiset verkostoitumisen ja kouluttautumisen tavat voimaannuttivat ja kannustivat jatkamaan valmentajan polulla. Samalla kävi selväksi, että tasa-arvon saavuttaminen vaatii erityisiä toimenpiteitä. Tämän seurauksena toimenpiteitä sovellettiin kamppailulajien toimintaympäristöön sopivaksi vuosina 2020–2021.
Kamppailulajien hankkeelle asetetut tavoitteet kaksin- tai kolminkertaistuivat. Vaikka suunnitteluvaiheessa tuli käsitys, että kamppailulajit ovat hyvin miesvaltaisia lajeja, valmennuksesta kiinnostuneita naisia siis löytyy ja heitä myös on seuratyössä. Silti etukäteen oletettu kuva maskuliinisesta, vanhoihin perinteisiin sitoutuvasta lajikulttuurista ei ollut ihan väärä. Mentorointiryhmään osallistunut naisvalmentaja totesi ironisesti: “Suosittelen tätä lämpimästi! On tosin vaarana, että alkaa uskoa itseensä ja osaamiseensa.”
Valmentaa kuin nainen -hankevuosina on voitu rohkaista valmentajaksi lähtemisessä, tukea valmentajauran jatkamisessa, kannustaa haastavampiin valmennustehtäviin tarttumisessa ja edesauttaa yhteistyöverkoston löytymisessä. Mitä aktiivisemmin lajiliitto on ollut mukana toimenpiteiden toteuttamisessa, sitä enemmän osallistujia on myös ollut.
Hankkeiden kautta on konkretisoitunut muodollisen ja tosiasiallisen tasa-arvon ero. Tasa-arvosuunnitelma itsessään ei riitä – siinä esitetyt tavoitteet vaativat myös konkreettisia toimenpiteitä. Toistaiseksi tasa-arvon saavuttaminen valmennuksessa vaatii erityisiä toimenpiteitä, kuten valmentajakoulutuksiin kannustamista ja valmennustehtävien tarjoamista.
Suomen Valmentajat koordinoi Meidän urheilu -kehitysprosessia, jossa tavoitteena on vauhdittaa käynnissä olevaa valmennuskulttuurin muutosta urheilijalähtöiseen valmennukseen. Näkisin, että samalla meillä on mahdollisuus tarkastella myös valmentajia ja valmentajien osaamista. Mielestäni kehitystyön ohessa olisi luonteva mahdollisuus huomioida entistä paremmin valmentajien yksilöllisiä eroja ja mahdollisuuksia toimia omana itsenään suvaitsevassa ja oikeudenmukaisessa toimintaympäristössä.
Mitä voi tehdä enemmän ja paremmin?
1) Kerätä sukupuolittunutta dataa ja selvittää, mikä on valmennuksen tasa-arvotilanne niin valmentajien suhteen eri valmennustehtävien tasoilla kuin myös koulutuksiin osallistujien määrässä.
2) Pysähtyä miettimään tapoja valmentajien rekrytoinneissa. Useimmiten seuratasolla eri valmennustehtäviin pyydetään – ketä pyydetään ja millä perustein?
3) Tarkastella valmentajan osaamiseen liittyvää mielikuvaa ja pohtia, onko se stereotyyppinen ja kategorisoiva vai antaako se mahdollisuuden erilaisille yksilöille toimia sen hetkisen osaamisensa mukaisesti.
Kirjoitukseni oli tällä kertaa rajattu tarkastelemaan tasa-arvon edistämistä naisvalmentajien suhteen ja cis-sukupuoleen perustuvasta näkökulmasta.
Sanna Erdogan, Valmentaa kuin nainen -hankkeen hanketyöntekijä ja väitöskirjatutkija.
Blogeissa esitetyt näkökulmat ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä vastaa tai edusta Naisjärjestöjen Keskusliiton kantaa.