Anna-Kaisa Itkonen on valtion virkanainen ja töissä EU-komissiossa. Hän edistää tasa-arvoasioita työssä ja vapaa-ajalla. Itkonen kirjoittaa Naisjärjestöjen Keskusliitolle blogisarjaa EU:n kuulumisista.
Tänä vuonna on kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Euroopan komissio ryhtyi lailla edistämään tasa-arvoa eurooppalaisten pörssiyhtiöiden johdossa. Direktiivissä esitettiin, että hallitusjäsenistä vähintään 40 prosenttia olisi vähemmän edustettua sukupuolta, käytännössä siis naisia.
Alunperin 2012 annettu lakiesitys on ollut hyllytettynä vuosia, sillä se törmäsi jo alkumetreillä muutamien EU-maiden vastustukseen, eikä sen koommin saanut taakseen poliittisesti vaikutusvaltaista edistäjää. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kaivoi tammikuussa esityksen naftaliinista ja ryhtyi ajamaan sen läpimenoa uusin voimin, tällä kertaa EU:n puheenjohtajamaa Ranskan tuella. Von der Leyenin toiveena on saada valmista vuoden loppuun mennessä.
Vuosikymmen on vierähtänyt ja kehitys kehittynyt, mutta direktiiviesityksestä käydään keskustelua suunnilleen samoin argumentein kuin ennenkin. Kansainvälisen naistenpäivän alla niitä sietää taas tarkastella.
Komission esitys naiskiintiöistä kuulostaa kieltämättä melkein retrolta. Kuka ylipäätään on ajanut naisten asiaa missään enää vuosiin! Inklusiivisuuskeskustelussa naisasian merkitys on vähentynyt. Yritysjohtajat kertovat kilvan ‘monimuotoisuuden toteuttamisesta’, joka käytännössä harvoin tarkoittaa yhtään mitään.
Näin ei ollut 2010-luvun alussa, jolloin osallistuin direktiivin valmisteluun komissiossa. Silloin juututtiin siihen, ettei päteviä naisia taida sittenkään löytyä riittävästi kiintiöitä täyttämään. Toisaalta oltiin huolissaan, ettei kiintiönaiseksi edes halua kukaan.
Nyt epäilyttää se, ettei ehdotuksella edistetäkään oikeanlaista moninaisuutta. Muutaman valkoisen, viisikymppisen naisen nostaminen hallituspaikoille ei nimittäin auta, jos kaikki muut jäsenet ovat valkoisia, viisikymppisiä miehiä. Ja jos kaikki kerran yksimielisesti kannattavat yritysjohdon moninaistamista, eikö asian voisi antaa edetä luonnonmukaisesti omalla painollaan?
Eurooppalaisilla pörssiyhtiöillä on ollut vuosikymmen aikaa toimillaan osoittaa, ettei kiintiölainsäädäntöä tarvita. Todistetuksi on tullut lähinnä se, ettei tasa-arvo etene pelkästään suhtautumalla siihen periaatteessa myönteisesti. Tarvitaan selkeä suunnitelma ja mitattavat tavoitteet. Ranska määräsi pörssiyhtiöiden hallituksille sukupuolikiintiön, ja johtaa EU-maita 45.3 prosentillaan (EU-keskiarvo on 30.6%)*. Sen sijaan monessa muussa EU-maassa kehitys laahaa pahasti jäljessä (Suomi ei kuulu näihin hidastelijoihin.)
EU-laeista kuuluu käydä keskustelua – mitä enemmän ja perusteellisempaa, sen parempi. Kymmenessa vuodessa on horjahdettu sentään sen verran eteenpäin, ettei naisten määrän lisäämistä yritysmaailman johtoon sinänsä enää vastusteta. Keskeinen kysymys onkin lähinnä se, tarvitaanko sukupuolikiintiöistä EU-tason lainsäädäntöä, vai riittäisivätkö kunkin jäsenmaan omat, kansalliset toimet.
Keskustelu monimuotoisuudesta ja tasa-arvosta on lisääntynyt, mikä on hyvä asia. Myötämielisillä haastatteluilla ja teemapäivien some-iskulauseilla ei kuitenkaan naisten asemaa edistetä. Numerot eivät valehtele: lainsäädännöllä saadaan muutosta aikaan. Kiintiödirektiivi ei sekoita maailmanjärjestystä niissä EU-maissa, joissa tasa-arvopolitiikka on jo osa normaalia päiväjärjestystä. Eurooppalaiset naiset ansaitsevat etenemismahdollisuutensa kuitenkin myös siellä, missä näin ei ole. Maaliskuun kahdeksantena kohotankin maljan komission Millésime 2012 -esitykselle toivottaen sille lyhyttä käsittelyaikaa ja menestyksekästä loppuikää.
*Kansalliset pörssiyhtiöiden hallituksia koskevat sukupuolikiintiöt ovat voimassa myös Belgiassa, Italiassa, Saksassa, Itävallassa, Portugalissa, Kreikassa ja Alankomaissa.
Komission direktiiviesitys kattaisi ainoastaan sellaiset pörssiin listatut yritykset, joissa on yli 250 työntekijää. Arvioiden mukaan direktiivin piiriin kuuluisi noin 2300 EU:ssa sijaitsevaa pörssiyritystä.
Blogeissa esitetyt näkökulmat ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä vastaa tai edusta Naisjärjestöjen Keskusliiton kantaa.