Samalla hetkellä, kun äitiysklinikan raskas puuovi painuu kiinni, gynekologi Nadira Sediqi heilauttaa taivaansiniseen burkansa kaaressa selän taakse. Sisäpihalla odottavat naiset tekevät samoin ja kiirehtivät lääkärin luo huolineen. Sediqi kehottaa heitä odottamaan vuoroaan, häneltä riittää nyt aikaa heistä jokaiselle.
Helmikuussa 2002 Kabul oli vasta vapautettu talibanin ikeestä. Äitiysklinikka oli vasta äskettäin avannut jälleen ovensa.
Afganistanilla oli takanaan viisi vuotta äärijärjestö talibanin mielivaltaa. Naiset ja tytöt oli teljetty koteihinsa, koulujen ovet oli suljettu tytöiltä.
Lesket lapsineen olivat nähneet kotimuurien takana nälkää, kun perheessä ei ollut miestä, joka olisi hankkinut perheelle ruokaa. Ruoskinta, teloitukset ja raajojen amputointi oli talibanin näkemys oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta.
Elettiin aikaa, jolloin koko maailma – Laura Bush ja Hillary Clinton etunenässä – halusi pelastaa afgaaninaiset. Keitään ei kuitenkaan tuntunut kiinnostavan tietää, mitä afgaaninaiset itse halusivat. Siksi olin Suomen Kuvalehden toimittajana lentänyt Kabuliin tavatakseni afgaaninaisia.
Niin Nadira Sediqi kuin ne 15 muuta naista, joita matkan aikana haastattelin, sanoivat kaikki samaa: ei enää koskaan talibania. Me haluamme, että meidän tyttäremme pääsevät kouluun ja että voimme halutessamme tehdä työtä elättääksemme perheemme.
Koulutus, koulutus, koulutus. Se oli neuvo, jonka Sediqi halusi tuolloin 2002 antaa neuvoksi myös kansainvälisille avustajille.
”Ei ole muuta tietä. Koulutettu tyttö osaa puolustaa omia oikeuksiaan, saa rahaa ja päätösvaltaa niin kotona kuin kodin ulkopuolella”, Nadira Sediqi sanoi.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, lokakuussa 2022 Kabulin toisella äitiysklinikalla whatsapp-puheluun vastaa gynekologi Fatema. Turvallisuussyistä emme käytä hänen sukunimeään.
Klinikan odotushuoneessa odottaa kymmeniä naisia. He ovat kertoneet Fatemalle alati pahenevasta perheväkivallasta, masennuksesta, nälästä ja nuorten tyttöjen pakkoavioliitoista.
Afganistan on palannut takaisin vuoteen nolla. Vastoin kaikkia lupauksia, Yhdysvallat ja Euroopan maat jättivät afgaanit ehdoitta uudelleen talibanin armoille.
Eikä äärijärjestö aikaillut. Jälleen kerran se keskittyy naisten oikeuksien purkamiseen. Lähtiessään töihin Fatema joutuu nyt muiden afgaaninaisten tavoin kietoutumaan päästä varpaisiin mustaan kaapuun. Vain hänen silmänsä saavat näkyä. Mustalla kaavulla ei ole mitään tekemistä afgaanikulttuurin kanssa.
Fatema on kuitenkin etuoikeutettu: kun muut naiset niin virastoista kuin toimistoista heitettiin ulos ja teljettiin koteihinsa, naisten lääkärinä hän saa jatkaa työtään. Työtään saavat jatkaa myös sairaanhoitajat sekä naisopettajat.
Mutta edes Fatema ei säästy kaikkein kipeimmältä. Kun lääkäri itse valmistautuu aamulla töihin, hänen kaksi poikaansa ovat jo lähteneet yliopistolle ja peruskouluun, mutta Fateman 13- ja 15-vuotiaat tyttäret jäävät kotimuurien taakse. On kulunut jo vuosi siitä, kun he viimeksi tapasivat opettajansa. Lupauksista huolimatta taliban ei ole avannut koulujen yläasteen ja lukion ovia tytöille.
Fateman kumpikin lahjakas tytär haluaisi äitinsä tavoin opiskella lääkäriksi, mutta unelma karkaa päivä päivältä kauemmas. Fatema on löytänyt tyttärilleen netistä englanninkielisiä kursseja, mutta ne eivät avaa ovia yliopistoon. Jos tilanne ei muutu, tytöillä on vain yksi vaihtoehto: kotiäidin tie.
Kun Afganistanin talous on talibanin-vastaisten pakotteiden, äärimmäisen kuivuuden ja ulkomaalaisten lähdön myötä romahtanut, perheet turvautuvat vanhoihin huonoihin selviämiskeinoihin. Yhä useampi tyttö naitetaan aivan liian aikaisin ja vastoin hänen omaa tahtoaan. Tytön perhe saa naimakaupasta kipeästi tarvitsemaa rahaa, ja kotona on yksi suu vähemmän ruokittavana.
Näitä epätoivoisia, kaltoin kohdeltuja nuoria tyttöjä Fatema yrittää sitten häiden jälkeen auttaa klinikalla.
Talibanilla ei ole aikomusta järjestää vaaleja saadakseen selville, miten afganistanilaiset itse haluaisivat yhteiskuntansa järjestää. Äärijärjestölle riittää, että kourallinen iäkkäitä uskonoppineita – kaikki miehiä – tekevät päätöksen muiden puolesta.
Sadat tuhannet perheet ovat kuitenkin äänestäneet jo jaloillaan. YK:n mukaan Afganistanin naapurimaat Pakistan ja Iran majoittavat jo 1,3 miljoonaa kotimaastaan vuosien varrella lähtenyttä afgaania. Myös niissä, eritoten Iranissa, on uskontoon nojaavia ankariakin rajoitteita, mutta kummassakin maassa tytöt pääsevät kouluun. Se on monelle perheelle keskeinen syy lähteä.
Myös suuri joukko lääkäreitä – niin naisia kuin miehiä – on lähtenyt maasta. Siksi Fatema on klinikkansa ainoa gynekologi ja siksi odotushuoneessa istuu tänäänkin kymmeniä naisia. Omien tyttärien kohtalo raastaa häntä, mutta Fatema on tehnyt valintansa. Hän aikoo jäädä. Naisten tähden.
Katri Merikallio
Katri on kirjailija, toimittaja, joka tekee Afganistanin Naisten ääni -raporttia. Raportissa kerätään Afganistanin naistenoikeusaktivistien kokemuksia Suomen kriisinhallinnasta viimeisten 20 vuoden ajalta. Raportin vaiheisiin voi tutustua täällä.
Blogeissa esitetyt näkökulmat ovat kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä vastaa tai edusta Naisjärjestöjen Keskusliiton kantaa.