Hyppää sisältöön

Organisaatio

Ylintä päätäntävaltaa Naisjärjestöjen Keskusliitossa käyttää vuosikokous. Jokaisella jäsenjärjestöllä on kokousedustajapaikkoja yhdestä viiteen – suhteessa omaan jäsenmääräänsä.

Vuosikokous valitsee Naisjärjestöjen Keskusliitolle hallituksen, johon kuuluvat puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa ja kymmenen jäsentä. Hallituksen puheenjohtajan ja muun jäsenen toimikausi on kolme vuotta. Henkilö voi olla hallituksen jäsen yhtäjaksoisesti enintään kuusi vuotta.

Hallitusta auttavat päätöksenteossa erilaiset toimikunnat: viestinnän, vaikuttamisen ja kansainvälisten asioiden toimikunta, oikeudellinen toimikunta, nuorisotoimikunta, järjestö- ja taloustoimikunta, työvaliokunta, henkilöstövaliokunta ja vaalivaliokunta. Toimikuntien puheenjohtajina toimivat Keskusliiton hallituksen jäsenet, mutta jäseniä voivat olla myös hallituksen ulkopuoliset jäsenjärjestöjen edustajat.

Vuosikokous 2020

Naisjärjestöjen Keskusliiton vuosikokous valitsee neljä uutta jäsentä liiton hallitukseen erovuoroisten jäsenten tilalle. Vaalivaliokunta pyytää jäsenjärjestöiltä ehdotuksia hallituksen jäseniksi. Vaalivaliokunta kannustaa jäsenjärjestöjä esittämään yhteisiä ehdokkaita ja kiinnittämään huomiota siihen, että ehdokkailla tulisi olla vankkaa järjestökokemusta. Jäsenjärjestöt saavat ehdokaslomakkeet ja toimintaohjeet sähköpostitse.

Toimikunnat

Työvaliokunta

Hallitus määrittelee työvaliokunnan tehtävät.
Työvaliokuntaan kuuluvat liiton puheenjohtaja, varapuheenjohtajat ja toimikuntien puheenjohtajat.

Työvaliokunnan sihteerinä toimii Naisjärjestöjen Keskusliiton pääsihteeri ja/tai järjestöpäällikkö.

Vaikuttamisen, viestinnän ja kansainvälisten asioiden toimikunta

Järjestö- ja taloustoimikunta

Oikeudellinen toimikunta

Järjestö- ja taloustoimikunta

Tulevaisuustoimikunta

Henkilöstötyöryhmä

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme!

Kuulet uusimmat uutisemme 10 kertaa vuodessa.

Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Lue kaikki uutiskirjeemme täältä.

Liity jäseneksi

Naisjärjestöjen Keskusliitto edistää sukupuolten tasa-arvoa ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksia yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa.

Liiton jäseniksi voivat liittyä valtakunnalliset ja muut rekisteröidyt yhdistykset.