Naisjärjestöjen Keskusliitto osallistuu yhdessä Naisasialiitto Unionin ja Naisjärjestöt Yhteistyössä ry:n kanssa Helsinki Pride -kulkueeseen lauantaina 2.7.2022. Kutsumme kaikki halukkaat jäsenjärjestöjemme edustajat mukaan marssimaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta. Marssimme kulkueen osana kävelyblokkia numero 6, ETUJÄRJESTÖT. Suomen Naisjärjestöjen paikka on kutosblokin seitsemäntenä eli viimeisenä. Tervetuloa mukaan! Tapahtumassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.
Tapaaminen Senaatintorilla Helsingissä 2.7.2022 rekka nro 6 luona klo 10:30!

2,8 kilometrin mittaisen matkan kulkeva kulkue lähtee Senaatintorilta klo 12.00. Kulkue ei odota myöhässä saapuvia. Päätepiste Kaivopuistoon saavumme noin klo 13. Kanssamme kulkueeseen tuleminen ei vaadi ilmoittautumista. Yksityishenkilöt voivat marssia myös kaikkien rekkojen perässä vapaasti.
Huomioithan, että tapahtumassa yhteydet voivat olla heikot, osallistujia on jälleen enemmän kuin koskaan aiemmin. Tunnistat meidät Naisjärjestöjen Keskusliiton banderolleista blokki 6 luona.
Helsinki Pride on merkittävä ihmisoikeustapahtuma, jonka teemana tänä vuonna on Kohtaamisia. Helsinki Pride -viikkoa vietetään 27.6.–3.7.2022. Viikko huipentuu lauantain kulkueeseen ja puistojuhlaan.
Lisätietoja Helsinki Priden verkkosivulta.